Tanssii tähtien kanssa . osa 1

Ikääntyminen ja monien sairauksieni tuomat esteet elää entisen kaltaista , minulle tuttua ja luontaista elämäntapaani päivästä toiseen , ovat onnekseni jättäneet iskemättä ja tuhoamasta ikivanhoja muistojani. Nämä muistini albumeihin liisteröidyt omituisen tarkat muistikuvat istuvat päässäni ja ovat sieltä nostettavisssa päivänvaloon milloin vain haluan. Vaikkapa tämmöisenä yön hetkenä, jolloin olisi toki parasta nukkua, mutta uni kieltäytyy yhteistyöstä.

Vanhoja muistoja hypähtelee  pintaan ja alkaa kertoa ja paljastaa kuvakulmia, joista ei ole vuosikymmeniin  tiennyt jääneen merkittäviä muistijälkiä. Kuinka todenmukaisia ja luotettavia, en tiedä.Tässä tämän iltayön"elävä kuva". Nimeän se jaksoksi "Tanssii Tähtien Kanssa, osa 1". 

On kevät, ehkäpä Vappu. Ei se oikein mikään muukaan juhla voi olla. Juhlintapaikka on Someron vanha tanssilava-alue Havuharju. On päiväsaika, ei iltayön tanssit. Väkeä on paljon, kaikenikäistä. Arvelen olevani iältäni noin 10-12 vuotta. Eletään 1950-luvun puoliväliä. Sota on ohitettu. Nyt mennään kohti uutta maailmaa. Pariisissa könkkönokkainen Herra Dior on vedellyt uljaita pitkiä, vetoja papereihinsa ja nimennyt ne muodin johtotähdiksi läntisen pallonpuoliskon naisille. New Look. Sitä seuraa äidin ja Helmi-tädin yhteisluomus isosiskolleni tänä keväänä: kaunis ,vahvan sininen gabardiinijakkupuku. Se on nyt juuri valmistunut, jakun vyötärölinja tuo mieleen ampiaisen. 49 senttiä eikä mitään pluffia, Mitat on merkitty muistiin  Helmitädin sinikantisessa ompelu- muistivihossa. Sisareni on hyvin pieni ja kurvikas. Ihailen häntä, Hän on kuin taskukokoinen missi. Kengän numero 35, Tunnen itseni kömpelöksi ja liian suureksi. 

En muista mitään Vapun poliittisista puheista tai marssista lippukulkueena Havuharjulle, mutta muistan juhlan iloisen loppuosan. Ensin ihaillaan joltain Etelä-Suomen paikkakunnalta tullutta hyvin taitavaa ja kaunista kansatanhuryhmää kansallipuvuissaan. He tekevät taidokkaita, yhä vain vaihtuvia tanhuhuvioita, Helposti pystyn löytämään minua eniten miellyttävän ja parhaan miespuolisen tanhuajan, Silmäni seuraavat häntä eniten. Hän on varmasti paras ja ihanin kaikkien taitavien ja kauniidrn tanssijain joukossa.Olen ihastunut. 

Sitten esitys on ohi. Alkaa kaikkien yhteiset tanssit. Ja mitä näen:valitsemani ihmeprinssi tanssittaa kaunista siskoani.He näyttävät yhdessä notkeilta ja ihanilta. Voi minun onneani. Ehkä halkean. Näettekö nyt kaikki? Hän välitsi "meiän Leilan", He menevät varmasti naimisiin ja minä voin olla heidän hovissaan Eläköön Vappu. Tyon orjat sorron yöstä nouskaa. Maan ääriin kuuluu kutsunus. 
Sininen kävelypuku, kevät, tanssit, unelmien tanssittaja . Kyllä elämä on ihanaa, Leila tanssii tähtien kanssa, Sulan ilosta ja ylpeydestä. Minun kaunis siskoni ja esikuvani.Haluan tulla samanlaiseksi.

Nähtävää luonnossa

Pari päivää sitten, kun pysähdyin katsomaan olohuoneen päätyikkunasta pihallamme koreilevan hoikan pihlajan suuntaan, näky yllätti minut iloisesti.Tuo vinokasvuinen kotipihlaja on tänä vuonna jo kertaalleen tarjoillut iloa elämääni. Keväällä se nuokkui runsaana ryöppynä vaahtoavien kukkiensa takia. Tummanpuhuvien mäntyjen sekaan se valloitti itselleen kuin leveällä pensselillä maalatun kermavaahdon kaunistuksekseen.

Nyt on pakko mainita vanhenevien aivojeni jo pitkään ehdottama piuhojen väärinkytkentä: kun silloin ihailin tuota kukkivaa puuta, kuulin itseni sanovan: kylläpä nyt valtavan kauniisti kukkii tuo sitruuna. Niinpä. Aivoni tarjoaa sanan sitruuna, kun pitäisi sanoa pihlaja.Virhe on toistuva, mutta ain yhtä yllättävä. Minulla on "teoriakin", jolla selittelen virhettäni:  molemmat ovat happamia. Olisiko siis jotain logiikkaa löydettävissä virheelle.

No, nyt tämä kotipihani "sitruuna" on saanut minut jo viikkojen ajan taas huokailemaan. Se on kovin kaunis ja hehkuva: satojen punaisten marjojen täplitys vihreätä taustaa vasten. Vihreä ja punainen ovat vastavärejä ja nautin niiden yhteispelistä . kaihileikkauksen läpikäyneillä "näkimilläni". Värien loistokkuuden uusi ja entistä paljon terävämpi erotuskyky oli leikkauksen paras anti.

Nyt tuo kaunis näkymä oli nyt saanut vielä lisäyksen. Oksilla komeili kaksi suurta, upeasti auringonvalossa violetille ja turkoosille säihkyvää "sydänystävääni", Minun lintujani! Kaksi kaunista harakkaa. Ne näyttivät sykähdyttäviltä siinä keikistelemässä ja vilauttelemassa kaikkia värisävyjään tyylikkäässä mustavalkoisessa höyhenpuvussaan ja pitkän pyrstönsä notkahteluissa. 
Tähän turvonneitten ja kääröiksi sidottujen jalkojen aiheuttamaan ahdistuksen, ruokahaluttomuuden, huimauksen, väsymyksen ja masentuneisuuden  olooni ne puhkaisivat ilon kuplan. 

Valitettavasti ne eivät viipyneet kovin pitkään pihassani. Mutta ehkä se olisikin vähentänyt yllätyslahjan tapaista iloa. Jo jonkin aikaa olen ajatellut muutamina syksyinä todistamaani erityisen vaikuttavaa luonnonnäytelmää , jonka olen onnistunut näkemään. Se kestää vain kovin lyhyen hetken, kun  satapäinen tilhiparvi tulee ja tekee hetkessä selvää koko marjojen yltäkylläisyydestä. Varsinaiset syömingit! Toivon osuvani näkemään myös sen näytöksen. 

Viikonloppuna suosikkivieraani viipyivät luonani yhden yön yli. Huolimatta pienestä sateestakin Irina, fiksu lapsenlapseni lähti mieluusti äitinsä kanssa pienelle metsäretkelle ennen lounaan syömistä. Mummulle tuomisina oli muutama kymmen puolukkaa, viimeiset kukkivat kukat ja yksi  matojen ja toukkien rauhaan jättämä komea tatti. Olen kovin iloinen, että miniäni on luontoihminen, joka opettaa myös kaupunkilaislapsensa oleilemaan luonnossa ja tuntemaan sitä.Minun Irinani ja Elmoni oppivat pienillä retkillään huomaamaan luonnon, kivet, kasvit, sienet, ötökät. Mikä onni!

Joko mennään?