Bussimatkalla

Olosuhteitten pakosta olen viime aikoina matkustanut useita kertoja linja-auton kyydissä. Enkä tässä nyt tarkoita kaupunkiliikennettä. Olen oikein mieltynyt näihin kyyteihini Turun ja Salon välillä. Näin alkukesän vehmauden vallitessa ne ovat todellista nautintoa esteettisessä mielessä. Jokaisella reissullani olen ihastellut bussin ikkunoista avautuvaa maisemaa ja ihmetellyt, kuinka se muuttuu viikossa aina uusia elämyksiä tarjoavaksi, erilaisia värejä, erilaisia pintoja pelloissa, erilaisia taivaan pilvimuodostelmia. 

Viimeisin reissuni  todisti väkevästi taas vanhan sanonnan paikkansapitävyyttä: ei pihlaja kanna yhtenä vuonna kahta taakkaa. Viime talvihan oli lähes lumeton. Ei riittänyt lunta puiden oksille kuin muutamaksi tunniksi parin pyryn jälkeen. Mutta nyt on pihlajien valkoisten kukkaryöppyjen määrä niin valtava, etten tiedä onko moista koskaan nähty. Ei ole semmoista pientä pihlajan rimppanaa, ettei roikuttaisi montaa kukkaterttua. Ja suuret  pyöreät vanhat pihlajat erottuvat muusta vihreydestä aivan valkoisten kukkapalleroitten peitossa. Monet kaupungin (Turun) syrjäisemmistä katuosuuksista saivat joitakin vuosia sitten reunoilleen pienehköt ruotsinpihlajaistutukset. Aluksi ne olivat aika vaatimattoman oloisia bulevardeja. Mutta tänä vuonna ne ovat tuuheita ja aivan etelämaisen upeita kukkakujia.  Vihreyden seasta maaseudulla erottuu valkoisina pörhisteleviä pihlajia siinä määrin paljon, etten ole ennen tajunnut pihlajan olevan niinkin yleinen puu.
Ensi syksynä riittänee tilhillä herkuteltavaa, vaikka kaikki säilönnästä innostuneet emännät hilloaisivat, mehustaisivat ja hyytelöiksi keittäisivät pihlajanmarjoja varastonsa täyteen.

Tässä kohdassa minua hymyilyttää nytkin esiin putkahtanut vanhenevien aivojeni aiheuttama hullunkurinen virhekytkentä: kun pitäisi sanoa pihlaja,voin kuulla yllätyksekseni  suustani  tulevankin sanan  sitruuna.Tämä on tapahtunut kymmeniä kertoja viimeisten vuosien aikana. Se tuntuu hyvin omituiselta virheeltä ja varsinkin, kun se  toistuu yhä uudelleen nopeissa spontaaneissa tilanteissa. Voin huomata ajatelleeni: kylläpä SITRUUNA kukkii kauniisti, ja hetken viiveellä tajuan: joko taas tuli väärä sana. Olen nyt keksinyt perusteluksi tälle virhetoiminnalle semmoisen loogisuuden, että molemmat sanat nimittävät  hapanta. Mutta lievästä loogisuudesta huolimatta  vähän huolestuttaa tämä aivojeni vikakytkentä. Toinen samanlainen ja yhtä hullunkurinen virhe on ollut toistuva höyhenet sanan putkahtaminen korvaamaan sanaa neulaset. Samalla lievällä kotifilosofialla löydän tästäkin pientä logiikkaa, muodon ja rakenteen samanoloisuutta. Olen puhunut joulukuusen höyhenistä ja vasta ikäänkuin hetken viiveellä tajunnut jonkin menneen pieleen. Tavallisempaa on ollut huomata kokonaisen sanan, yleensä substantiivin, yhtäkkinen puuttuminen kesken puheen pulputusta. Mutta semmoiseen nyt on ollut pakko vähitellen tottua , eikä siitä kannata huolestua , koska tiedän sen vaivaavan useimpia ystäviäni ja ikätovereitani . Ymmärrämme useimmiten toisiamme erinomaisesti tämmöisistä pikkuongelmista huolimatta.

Mutta tämänpäivän bussimatkaani sulostutti ja ihastutti paitsi "sitruunapuitten" kukkarunsaus, myös epätavallisen puhelias, hauskalla murteella elävästi matkustajien kanssa  kommunikoinut bussikuski . Ei olisi voinut uskoa  olevansa Turusta lähteneessä bussissa, kun kuunteli kuskin jutustelua kyytiin pyrkivälle väelle. Hän oli ilmeisesti tämmöisiä poikkeusihmisiä, jotka ovat huomanneet, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi  huonotuulisena työntekoon. Tuntui, että hänellä oli menossa jonkinlainen erityinen onnenpäivä saada olla kuljettamassa väkeä pikalinjalla Turusta Helsinkiin, jonne hän arveli saapuvansa kumminkin "iltaan mennessä ", kun matkustaja tiedusteli perillesaapumisesta. Matkaan lähdettiin jo kello yhdeksän aamulla. Koko hänen olemuksensa huokui tyytyväisyyttä, että saikin  olla juuri hän ja juuri siinä toimessa ja juuri näiden ihmisten  kanssa matkalla Helsinkiin! Mikään ei tuntunut uhkaavan  hänen hyvää tuultaan. Ei edes semmoinen pikkuinen puute tiedoissa, ettei hän osannut vastata erään asiakkaan kysymykseen, mistä lähtee bussi Korppooseen. Hymyillen valloittavasti hän vain tokaisi, ettei nyt satu tietämään, mutta: "Onko se jossain Kokkolan lähellä?" Turun seudulla semmoinen vastaus herättää oudoksuntaa, muttei mitenkään vaivannut miestä, joka oli  tullut tänne työhön kauempaa Suomesta, eikä vielä  hallinnnut Turun  lähialueitten tuntemusta. Kyllähän näistä pulmista selvitään ajan kanssa, kun ei ole kireä, vaan omistaa auringon sydämessään."No, hyvää päevää, minnekä sinä olet menosa? Oikein mukavaa päevää". Kiitos kiitos.