Sadonkorjuun aikaan

Sain pienen viestin ystävältä. Siinä hän hauskasti kertoi, miten hänen perheessään aloitellaan ruuanlaittoa näinä kauniina loppukesän päivinä. Hän muutti jokunen vuosi sitten maalle vanhaa taloa ja pihaa asustamaan ja kunnostamaan. Nyt on tullut aika nauttia työn tuloksista.Vanhat marjapensaat on saatu nuorennetuksi ja marjasato on tänä syksynä lähes loputon. Mansikkamaat on laajennettu, perustettu kasvimaa täynnä porkkanaa, punajuurta, perunaa, sipulia ja kesäkurpitsaa. Kasvihuonee hehkuu punaisena kypsyviä tomaatteja. Ainoa, mikä on tänä syksynä tuottanut pettymyksen, ovat avomaankurkut, jotka ovat jostain syystä vähän karvaan makuisia.

Kun hän siis ryhtyy laittamaan lounasta, hän kävelee viljelyksilleen kori kainalossa ja puukko ja kuokka korissa. Välillä on kuulemma pakko selata nettiä, jotta keksisi vaihtelua, miten kesäkurpitsa tarjottaisiin eri muodossa kuin viime viikolla ja mitä uutta laitettaisiin pinaatista ja lehtikaalista. Kurkutkin ovat muuttuneet relishiksi, jossa ei pieni karvaus haittaa.Onnelliset ihmiset.

Minä, kerrostalossa asusteleva laiskahko mummo kadehdin, mutta ymmärrän kyllä, ettei minusta olisi maalla kasvimaita kääntämään ja hevosenlantaa kasvihuoneelle kärräämään. Marjatkin voisivat jäädä pensaisiin rastaitten napsittaviksi. On otettava asiat niinkuin ne ovat ja suunnistettava ostoskassien kanssa joko torille tai useimmiten City-Marketin valtaisalle ja upealle ruokatorille. Ei ole sellaista vihannesta tai juuresta tai hedelmää vielä mieleeni tullut, jota en sieltä koriini löytäisi. Elämme sellaisen yltäkylläisyyden aikaa, että olipa vuodenaika mikä tahansa, voin ostaa tuoreita mansikoita tai parsaa tai omituisia eksoottisia juureksia, sieniä tai hedelmiä kaukaa maailman toiselta puolelta.No, ne nyt voi sivuuttaa pienellä ihmettelyllä. Onneksi voin nykyään myös lukea esteettisesti hyvin kauniisti esillepantujen röykkiöiden yläpuolelta selkeistä lapuista, mikä on paikallista tuotantoa, mikä luomuna viljeltyä. Suuren tavaratalon tuoretori on uskomattoman hieno ja elämyksellinen ostospaikka, ilo käyskennellä. Ymmärrän kyllä, että jään vaille mullantuoksua ja tuoreitten, juuri maasta nostettujen tai pensaasta irrotettujen tuotteitten vahvaa aromia. Enkä pääse kokemaan kasvun ja kypsymisen ihmeen kokemista, tai nauttimaaan hillopurkkien ja kurkkupurkkien tyylikkyydestä kellarin hyllyllä.
Iloitsen kuitenkin siitä, että voin tehdä ostokseni itse, kaikessa rauhassa ja kiireettömyydessä ilman ruuhkaa ja kotona odottavaa nälkäistä perhettä. Iloitsen myös siitä, että ainakin toistaiseksi eläkkeeni riittää monipuolisen ja herkullisen ruokakassin täyttämiseen. Muusta voi sitten ehkä tinkiäkin. Ihmettelen melkein epäuskoisena muistojani ajoista vuosikymmenet sitten, jolloin ravitsemukseni c-vitamiinin tarpeen ja herkkuhetken hoidin pannullisella meheväksi paistettua sipulia koulusta nälkäisenä ja viluisena tultuani. Tai miten ihanalta tuntui, kun syksyisin kauppoihin saapuivat ulkomaiset omenat laatikoissaan.Ei niitä ollut kuin muutamaa lajiketta, mutta väliäkö sillä. Niillä pärjäsi lähemmäs keskitalvea, jolloin saapuivat appelsiinit. Avocadoista ja kiweistä ei oltu kuultu, eikä ollut tarjousbanaaneja. Ostin kokonaisen laatikollisen Golden Delicious omenoita kylmään eteiseeni, kun olin ensimmäisessä virassani Parikkalan Rautalahdessa. Voi että oli ihanaa rouskuttaa viileä, suuri herkkuomena tai ehkä kaksi koulupäivän päätteeksi, ennen kuin alkoi lämmittää kamarien uuneja ja sytytellä tulta keittiön puuhellaan.
Kouluruoka sinä syksynä oli lähes syömäkelvotonta, eikä syksyn kanttarellirunsuden jälkeen ollut juuri herkkuja pöydässäni nähty. Kylän lähikaupasta ei löytynyt kuin välttämättömin ja sekin usein laadultaan hiukan kyseenalaisessa kunnossa. Miten ihmeessä pysyin edes terveenä?Rusinapurkki sai hoitaa herkuttelun ja kai siitä jotain terveydelle edullistakin löytyi.