Eilen tavallaan juhlimme muutaman päivän viiveellä vanhenemistani erään entisen työtoverini ja hänen puoliksi skotlantilaisen sisiskontyttärensä kanssa nauttimalla runsaista keväisistä herkuista: uutta kaalia, maukkaita tomaatteja, hoikkia kevätsipuleita, ensimmäisiä avomaankurkkuja, ihania kotimaisia (Perniöstä) vihreitä parsoja, munakoisoa, oliiveja ja yrttejä, cuscusta, avokadoa ja meloneita .Vegaanillekin sopivaa lounasta. Eikä kannata unohtaa uutta raparperia hillokkeena tofu-jäätelön kyljessä. Koko pöytä täynnä maistuvaa, kaunista, raikasta ja juhlavaa viherpiipertäjän muonaa. Kannatti vanheta.
Lahjaksi heiltä sain tuoksuvan kimpun kieloja, itsetehdyn kortin ja Kotiliesi-lehden.Tämä lehti sitten osoittautuikin siihen rauhassa syventyessäni sata kertaa kiinnostavammaksi kuin lehdet yleensä. Sain nimittäin käteeni lehden, joka oli ilmestynyt kuukautta ennen syntymäpäivääni. Huolimatta 73 vuoden iästään se on täysin hyväkuntoinen ja mikä parasta, sisällöltään tavattoman kiinnostava. Paperi on paksua, karheaa, makulatuurimaista ja rusehtavaa. Ero tämän ajan kiilteleviin, paksuihin ja ylellisiin aikakauslehtiin on valtava.Moni on kaakku päältä kaunis vaan on silkkua sisältä. Sama pätee aikakauslehtiin. Lahjalehteni on vuoden 1943 Kotiliesi N:o 8 ja irtolehden hinta on 5 markkaa. Takakannen osoitelappu kertoo näin: T:KU, Korppolaismäki 15 ,Ellen Kaven. Olen iloinen, että arvoisa rouva Kaven on käsitellyt lehteään suurella rakkaudella ja auttanut omalta osaltaan sen säilymään tänne minun käsiini asti.
Etukannen sisäpuoli esittelee "SOPU"-nimisen keinutuolin sekä edestä että sivulta piirroskuvana ja samoin"VIESTIN"-nimisen kirjahyllyn. "Lyhyitä lepohetkiämme varten haluamme varmasti mielellämme hankkia koteihimme joitakin hyödyllisiä ja viihtyisiä huonekaluja.Tässä esittelemme sisustusarkkitehti Einari Kyöstilän piirtämän hauskan keinutuolin ja kirjahyllyn, jota voi käyttää myös radiopöytänä".
Sitten kerrotaan molempien huonekalujen mitat ja työpiirustusten hinnat (40mk ja 15 mk postikuluineen). Piirustukset on tilattavissa Kotilieden konttorista Helsinki, Bulevardi 7, myymäläkerros.
Kun silmäilen keinutuolin piirroskuvia tarkemmin, olen varma, että olemme äidin kuoleman jälkeisessä kotitalomme kauppaan liittyneessä loppusiivouksessa jättäneet tämmöisen keinutuolin hiljaa odottelemaan uusia kiikkujia äidin makuuhuoneen keskilattialle. Kukaan meistä lapsista ei katsonut sitä tarvitsevansa ja haluavansa. En pitänyt sitä riittävän hienona tai arvokkaana tai omaan kotiini sopivana. Itse asiassa se olisi ihan mainio tuoli minulle nyt, kun jo olen selvästi kiikkustuoli-ikäinen. Hiljaisen kiikuttelun tiedetään olevan paljon terveellisempää istuskelua kuin pehmeässä sohvassa löhöäminen. Tämän kiikun hyviä puolia on, että se on huomattavan pieneen tilaan mahtuva , eikä taatusti kiepauta istujaa kumoon. Tuolista on myös helppo vanhuksenkin nousta ylös. Nykysilmilläni sen muotokin on selkeä ja funktionaalinen. Ja ainahan sen voisi maalata vaikka kuinka sykähdyttävällä sävyllä. Voi minua lyhytnäköistä hölmöä. Turha nyt on harmitella.
Miten tuoli päätyi meille ei ole sataprosenttisen varmasti tiedossani. Epäilen sen kuitenkin kulkeutuneen kotiini äitini isäpuolen vähäisten tavaroitten päädyttyä meille hänen muuttaessaan hyvin ikääntyneenä vanhainkotiin. Luulen, että samasta pikkumökin jäämistöstä olen perinyt pyöreän pienen sohvapöydän, jossa on myös alataso. Se on seurannut minua kaikki elämäni muutot, kun se sai kunnian lähteä kanssani maailmalle vuonna 1965 muuttaessani Turkuun opiskelukämppään vähäisin varustein. Sitä en koskaan edes harkinnut hylkääväni, vaikka muut eivät näe siinä minkäänlaisia arvoja. Tosi ikävää, etten huomannut ryhtyä keinutuolin omistajaksi vaan jätin sen tuntemattomien talonostajien armoille. Vanhetessaan voi viisastua, mutta joskus liian myöhään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti