Ajatuksia adventin aikaan

Istun läppärini ääressä tänä hämäränä ja tuulisena marraskuun lopun pyhäpäivänä. Ei houkutusta eikä välttämätöntä pakkoa ulkoiluun.Tässä pöydälläni on läppärin lisäksi toinenkin minulle tärkeä laite, pieni radio. Sillä voin kuunnella radion lisäksi myös musiikkia CD:ltä tai kasetilta. Aparaatti on jo iäkäs. Nykyään, kun lähes kaikkii koneet ja vempaimet ikääntyvät ennätysvauhdilla ja usein vaihdetaan jo vuoden parin jälkeen uudempaan ja "paranneltuun" versioon, tämä pieni, tosi näppärä ja mielestäni ihmeen tyylikäskin himmeän hopeanharmaa Sony on tosiaan vanha palvelija, joka on käynyt vuosi vuodelta rakkaammaksi. Pelkään sen päivän tulevan pian, jolloin se syystä tai toisesta ehtii matkansa päähän ja lakkaa palvelemasta minua. Mitenkähän  sitten elämäni ollenkaan sujuu, kun en voi kuunnella Riston Valinnan rauhoittavia adventin ajan ajatuksia ja musiikkia, niinkuin nyt, tai kuunnella unettomina öinä radiosta klassisen unimusiikkia, kuten tein viime yönäkin. Bachin loputtomina jatkuvat, tyynnyttävät pianokappaleet kuuluivat hiljaisina jossain valveen ja unen rajatilassa. Se ei vaadi liian keskittynyttä kuuntelua, muttei liioin häiritse eikä kiihdytä tarpeettomasti eikä estä uneen pääsyä sopivan ajan kuluttua. Jossain vaiheessa olen aina nukahtanut hyvään uneen, vaikka musiikki soi. Ihanaa, että minulla on nyt tämä vanha radioni makuuhuoneessa. 

Puolisen vuotta sitten laitteeni jo alkoi yskähdellä ja nikotella: CD-levyllä oli vaikeuksia käynnistyä, vaikka levy itsessään oli kunnossa. Kun levy sitten oli pikku hämmennyksen jälkeen alkanut pyöriä, kuuntelua häiritsi kiusallinen toistuva naksahtelu. Jonkun ajan kuluttua naksuna sentään yleensä loppui ja levyn pystyi kuuntelemaan loppuun asti. Sitten naksuna alkoi kuulua myös radiokanavalla kestäen ehkä viisi, kymmenen minuuttia toosan avaamisesta. Ongelma jatkui samanlaisena, kovin kiusallisena vaivana viikon pari, mutta hävisi ilman mitään erityistoimenpiteitä yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin. Poikani päätti varmistaa, että minulle kotona viihtyvälle ja musiikkiini ja tuttuihin radioääniini addiktoituneelle olisi jatkossakin mahdollista nauttia näistä arkisista iloista. Hän ei kuitenkaan ajatellut uuden pienen soittimen hankintaa. Sen sijaan hän kysyi, saisiko ostaa minulle uutta tekniikkaa monipuolisesti hyödyntävän laitteen. Luotan hänen ymmärrykseensä ja tietotaitoonsa näissä tekniikka-asioissa, joten annoin hankintaluvan.Viime kerralla heidän täällä käydessään laite tuotiin ja hän koplasi hyvän aikaa sen asennuksessa. Vanha radioni siirrettiin makuuhuoneeseen. En ihan tiedä millä nimellä tätä uutta aparaattia pitäisi kutsua. Se yhdistää ihmeellisesti sekä tietokoneeni modeemin, koneelle tallennetut sadat kuvat, tv-laitteeni sekä monenlaiset Areenan, YouTuben ja radion toiminnot. Paikassa, jossa pieni Sonyni aikaisemmin nökötti vanhan senkin päällä, koreilee nyt vitivalkoinen uusi laite. Onneksi se ei ole liian suurikokoinen eikä häiritsevän pompöösi tai muuten ruma. Sen naamapuolella on vain kolme mustaa pyöreätä aluetta, niistä suurin äänentoistoon kuuluva keskellä. Vasemman poskipallon alla palaa pieni sininen valo merkkinä siitä, että virta laitteeseen on kytketty. Sen voin tehdä uudella, pikkuruisella hopeanvärisellä, tosi söpöllä "kapulalla". Sen pelkistetyllä etupuolella on teksti audio pro. Tämän jälkeen tartun vanhaan tuttuun televisiokapulaani ja kohdistan sen ruutuun avatakseni jonkun telkun kanavista. Sitten otan käteeni uuden, kolmannen kapulan. Sen päällä lukee MINIX ja sen alla pikkuruisin kirjaimin Next Generation Computing. Tällä kapulalla saan käyttööni kaikki laitteen moninaiset toiminnot. Siis JOS SAAN!Siinäpä se!

Riippuu siitä osaanko käyttää tätä kapulaa oikein, niin että ruutuun ilmestyy aloituslogo ja sitten edelleen valitsemani palvelu. Minun on ymmärrettävä miten käyttelen säätelynäppäimiä, mihin suuntaan ja millä vauhdilla nappuloita ohjailen ja että muistan vahvistaa siirtoni keskellä olevalla robotilla. Myönnän, että olen jo onnistunut saamaan kaiken sekaisin. Suomenkieliset ohjeet TV-ruudussa olivat yhtäkkiä muuttuneet ranskankielisiksi ja sen sijaan , että olisin voinut ihailla tietokoneelleni tallennettuja piirroskuviani isoina ja hienoina television näytöllä, poukkoilin jatkuvasti satojen maailman eri radiokanavien listaa ylös, alas ilman ulospääsyä. Yhä uusia yrityksiä, yhä uusia outoja näkymiä. Ei lainkaan sitä mitä halusin ja luulin valitsevani. Panikoin, räpläsin ja napsuttelin kuin heikkopäinen. Saanko koskaan enää vanhoja televisiokanaviani näkyville?Vihaan tyhmää ja hätäilevää itseäni, vihaan tekniikkaa, joka ei voi olla yksinkertaisempaa vanhoille aivoilleni ja olemattomalle näppäryydelleni loogisesti aukenevaa. 

Robotti, kiltti robotti, päästä minut pois. Armahda minua, lue ajatukseni, tee ihme! Muistin, että poikani sanoi taaksekääntyvän nuolen peruuttavan edellisen toimintokäskyn:käänny pois,robotti, pois, robotti, pois, robotti!Olisiko hiirestä apua? Mutta missä se on? Olen täysin unohtanut miten saan hiiren ilmestymään ruutuun ja kun se lopulta vahingossa jostain ilmestyy näkyviin, se on kankea ja uppiniskainen, en osaa hallita sen suuntaa vaikka olen lähes korkkiruuville käteni kääntänyt. Voi minua : en selvästikään kuulu tähän Next Generationiin. Turha kuvitellakaan. On pakko odottaa, että opin riittävästi ja helpolla käyttämään laitetta.

Eletään adventin aikaa. Adventti on odotuksen aikaa. Minäkin odotan tulevaa joulunaikaa. Silloin saan rakkaat nuoreni tänne mummulaan. Odotan lämpimin ajatuksin joulua heidän seurassaan. Minun ikioma ja koko ajan kehittyvä ja uutta oppiva "Next Generation-tyttöni" on minulle jatkuvan ilon aihe. Iloitsen hänen puheen pulputuksestaan ja loputtomasta energiastaan. Hänen söpö olemuksensa ja huikea  naiseutensa hurmaavat. Iloitsen poikani ja miniäni hyvästä ja viisaasta tavasta hoitaa vanhemmuuttaan. Iloitsen jo etukäteen ajatuksesta yhdessäolosta ja pukin odotuksesta nyt, kun Irina on osallistuva ja ymmärtävä pikku persoona. Toisin kuin viime joulun suloinen, mutta vielä melko vauvamainen Irina. 

Mutta on pakko myöntää, että odotan joulua myös siksi, että kaiken jouluisen menon, vilskeen ja herkuttelun lomassa aion oppia käyttämään uutta tekniikkaani täydellä ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Toivottavasti Mikon riittävän kärsivällisen opastuksen jälkeen onnistun.Vaikka kuinka haluan ajatella olevani vielä jotenkin ajassa kiinni ja sopivasti uusia asioita oppimaan kykenevä mummu, tiedän tarvitsevani aikaa ja monia toistoja, paljon kertausta ennenkuin oikeasti pääsen kiinni taitoihin, joita next generation computing vaatii. Kertaus on opintojen äiti, sanottiin entisaikaan koululaisille, niin se varmaan on vieläkin. Sen tietää ainoaksi keinokseen oppia myös vanha opettaja-isoäiti. Kiltti joulupukki: Tuo minulle malttia ja kärsivällisyyttä, että oppisin toimimaan hallitusti ja loogisesti niinkuin Next Generation Computing edellyttää.