Syksyn fiilis

Elokuun toiseksi viimeinen viikko loppupuolellaan. Vielä häivähdys  kesää säätiloissa ja näkymässä ikkunain takana. Toisaalta syksyn lähestymisestä muistuttavia merkkejä. Lehdet  ovat vielä tukevasti kiinni oksissaan, mutta pihaan on kasaantunut jo isoja määriä keltaista, karissutta kasviroskaa. Ne ovat puiden  lisääntymiseensä tähtääviä miljardeja siemenkotia lentosiivekkeineen. Valtavat määrät energiaa, nyt kuivuneena, tehtävänsä tehneenä, mutta vailla toivottua päämäärää. Minun on vaivaisella ihmisen käsityskyvylläni vaikea ymmärtää noita kasvien vuosi vuodelta toistuvia hirmuisia ponnisteluja taata lajinsa menestyminen ja uusiin ympäristöihin levittäytyminen tällä kukinta ja siementuotannolla. Jospa edes muutama uusi siemen miljardeista onnistuisi tuottamaan uuden yksilön johonkin epäkiitolliseen ympäristöön. Jospa vain edes yksi uusi babylehmus sinnittelisi kasvuun  asfalttipihamme keskelle jätetylle nurmikkopläntille jatkamaan suuren äitilehmuksen sukua!

Miljoonia kauniita kukintoja heinäkuussa,  miljoonia siemeniä irtautumassa elokuun lopussa ja etsimässä mahdollisuutta tarttua multaan ja jatkaa kasvua. Vuosi vuodelta sama valtava operaatio.  Onko kaikki tuo ollut turhaa energian tuhlausta, loputonta yritystä? Valtava jokakeväinen elämän puhkeaminen kukkaan kuivasta, kuolleen näköisestä rungosta. 
Ei tietenkään, mutta minun omahyväisen ihmisen tässä luonnon jättiorganisaatiossa on mahdoton ymmärtää syitä ja seuraamuksia. Minun osani on osata vain nähdä ja nauttia, vaalia ja välttää tekemästä typeryyksiä. Luonto, liian vaikea ymmärtää ja kontrolloida. 

Yhtälailla mitätön pikkulenkki olen kaikessa tärkeydessäni  Ihmisen sukupuussa. Syntynyt 76 vuotta sitten. Onnistunut tarrautumaan pienenä hedelmöityneenä "itiönä" äitini kohdun muhevaan maaperään. Sinnitellyt läpi kriittisten solunjakautumisen alkuvaiheitten ja kehittynyt nälkäiseksi salamatkustajaksi äitini elimistöön. 
Oli sota-aika. Köyhässä perheessä, johon synnyin, äidin ravitsemustilanne jo hänen omankin hyvinvointinsa  tyydyttämiseksi oli vaikeata. Sitten kenenkään suunnittelematta mukaan oli kiilannut vaatelias uusi lisämatkustaja. Se vaati monenlaista ravinnetta ja raakennusainetta kasvaakseen, sinnitelläkseen täydeksi elinkelpoiseksi uudeksi ihmisyksilöksi. Äiti on kertonut ahmineensa jatkuvaan näläntunteeseensa kourakaupalla kaurahiutaleita minua odottaessaan.Olen siis nykypäivän ihmeravinnoksi nostaman kauran voimalla kasvatettu 4-kiloinen vauvasyöttiläs. Vahvarakenteinen ja alusta lähtien ahne ja  vaatelias.

Nyt tämä onnistuneen lisääntymisperiodin läpikäynyt ihmistaimi on selvästi tullut elämänkaarensa loppupuolelle. Ehkä jo piankin on aika päästää irti ja muuttua kuivaksi ja poislakaistavaksi roskaksi kuten lehmuksen kuihtuneet kukinnot. Epikriisissäni lukee: 76 vuotias yksinelävä nainen. Monisairas. Ja sitten pelottavan pitkä luettelo todetuista sairauksista, jotka ovat tuhonneet tämän alkujaan vahvan tyttövauvan ja muuttaneet hänet vaivaiseksi geriatrian osaston vieraaksi, lääkkeiden suurkuluttajaksi ja vaivojensa vaikertajaksi.

Suvi taitaa tosiaankin olla väistymässä syrjään syksyn ja talven tieltä. Ainakin ympärilläni luonnossa. Miksi siis olisinkaan poikkeus luonnon järjestäytyneessä menossa?Totta on, että olen  usein pitänyt itseäni  myötätuulella seilaavana onnenkantamoisena. Mutta nyt huomaan, että on monesta kivasta vähittäisen luopumisen aika käsillä tai jo tapahtunut. Olen jo selvillä , että  kuin salaa elämässäni on tapahtunut muutoksia, joita en ole tervehtiyt ilolla, vaan ne on ollut vain pakko ymmärtää lopullisiksi menetyksiksi:en enää jaksa/ pysty tekemään kaikkea samaa kuin ennen.. Tunnen lopullisen menetyksen kirpaisun: en ikinä enää juokse tai hypi, en tanssi, en aja polkupyörää, en sauno, en juo viiniä, en rakastele, en laula täysin palkein jne. jne.Aina vain lisää:ei koskaan enää. Kaipaan kovasti noita menetettyjä iloja ja itsestään selvinä pitämiäni mahdollisuuksia.

 Geriatrian osastolla tällä viikolla kun päivän tutkimuksissa istuskelin odottelemassa, jouduin salakuulemaan jollekin toiselle verhon takana kysyttyjä tuttuja kysymyksiä: selviydytkö itse omasta pesustasi ja muusta hygieniasta, käytkö itse ruokaostoksilla, tarvitsetko apua pukeutumisessa, siivouksessa, ruuanlaitossa. Käytätkö vielä bussia tai muita julkisia kulkuneuvoja, pystytkö hoitamaan pankkiasiasi, osaatko käyttää älypuhelinta tai tablettia, tarvitsetko rollaattorin tai muita apuvälineitä arjessasi jne jne.Kuinka usein tapaat lapsiasi?Minullekin nuo kysymykset on jo tehty ja vastaukset ylöskirjattu.Todennäköistä on, että ei vastausteni määrä tästä eteenpäinkin vain lisääntymistään lisääntyy. Lopulta kaikki jää pois ja olen"keventyneenä" valmis kai poistumaan . Niin minne? 
Olemattomiin, niinkuin tuuli korjaa roskat.