Lyhyt,mutta kiihkeä rakkaus

Joku aika sitten minulle tapahtui outo juttu. Hämmästytti itseänikin ja luultavasti monen mielestä on ihan järjetön. Minä nimittäin rakastuin. Siinä nyt ei semmoisenaan ole mitään ihan tavatonta, niin on käynyt tähän elämänmittaan muutaman kerran ennenkin. Ei tosin ihan viime aikoina, eikä koskaan ennen tämmöiseen kohteeseen. Pakko sanoa heti, että kysymyksessä ei ollut ihmishenkilö, ei edes söpö lemmikkieläin. Rakastuin huonekaluihin. Olen toki useinkin ihastunut yhteen jos toiseenkin kapineeseen, vaatekappaleeseen, kukkaaan, kippoon tai eläimeen, kuin myös kirjaan, musiikista nyt puhumattakaan. Nykyihmisten tapaan olen jokseenkin estottomasti myös yleensä pitänyt mekkalaa näistä ihastuksistani. Olen julistanut että se ja se.....on NIIN ihana, että mun oli ihan PAKKO ostaa se jne. Olen kuunnellut jotain musiikkiteosta yhä uudelleen ja uudelleen ja kokenut suurta mielihyvää. Mutta että sitä olisi voinut kutsua rakastumiseksi. Ei sentään.

Olen joskus jostain lukenut, että maailmassa on niinkin outoja ihmisiä, jotka pitävät rakastettunaan Eiffel-tornia tai jotain muuta suurenmoista ihmiskätten luomusta. Tunne on kuulemma yhtä syvä ja rakkaus yhtä sitoutunutta ja aistivoimaista kuin ihmisrakkaus. Minun on kyllä tähän asti ollut mahdoton kuvitella, että rakkaus Eiffel-torniin olisi mitenkään verrattavissa tuntemukseen, joka täytti minut, kun elin oman elämäni "suurta rakkautta". Mikäpä minä kumminkaan olen näitä rakkauksia keskenään arvottamaan. Rakkaus on kai aina sanoilla vaikeasti selitettävissä ja usein arkijärjen vastaista. Joskus sitä on nimitetty mielenhäiriöksikin.

Mutta nyt tämä uusi rakkaus, joka otti minut valtaansa yllättäen! Ja kuten usein ennenkin aloin käyttäytyä kuin noiduttu. Minun oli pakko saada nähdä rakkauteni kohde joka päivä. Usein jo aamupäivästä ja ainakin illalla viimeisenä. Toivotin rakkaalleni kaihoten hyvää yötä. Haaveilin lähemmästä tuttavuudesta. Että saisin silittää, tuntea rakastettuni linjat lähelläni, painautua syliin ja vain nauttia sen ihanista muodoista. Kuvittelin kuinka hyvältä tuntuisi, jos se olisi aina odottamassai täällä omassa kodissani. Melkein tekisi mieli sanoa Hän, mutta en sentään mene niin pitkälle tässä inhimillistämistunteessani.

Mikä oli tämä eloton kapine, joka minut sytytti tämmöiseen tunteen paloon ja omistushaluun? Kyseessä oli 4-osainen kokonaisuus: sohva+kaksi nojatuolia ja sohvapöytä. Ne tulivat vastaani, kun selasin Tori.fi-sivustoja:paljon, paljon, lähes loputtomasti tavaraa, omistajilleen tarpeettomaksi käynyttä ja siksi nyt tyrkyllä  uuteen kotiin pienehköllä hinnalla, usein ostajan itse noudettavaa. Minua eivät onneksi kiinnosta useimmat kaupattavat tavarat.Usein avaan pelkästään osion:taide ja antiikki. Silmäily vastannee lasten satukirjojen katselua tai aikuisten naisten tapaa selailla ( ja tilailla) sisustuslehtiä tai käydä penkomassa ja edullisia löytöjä tekemässä kirpputoreilla. Kyseessä on siis oikeastaan rento viihde , ei niinkään tarve löytää tietty tavara edullisemmin kuin normaalikaupasta.Tapa on jonninjoutavan lapsellinen, mutta monia kummasti koukuttava.Tiedän se tuttavapiiristäni ja itsestäni.

Selaan aika vauhdilla, ohitan ihmeemmin innostumatta paljon kaunista tavaraa, vanhoja, suomalaisten kovin rakastamia Arabian posliinitehtaan kippoja ja kuppeja, Muumimukeja, Aaltomaljakoita, retrovalaisimia, pinnatuoleja, klaffipiironkeja, mummojen ryijyjä ja vaarien höyläpenkkejä, saaveja, pulloja  jne. Joukossa usein myös harrastajataiteilijain teoksia, taidelasia,Wirkkalaa ja Sarpanevaa, rokokoosohvaa tai sivustavedettävää maalaissänkyä. Joskus saan hyvän syyn kauhistella kovaa hintapyyntöä, välillä taas päinvastoin syyn ihmetellä  hyvinkin halvaksi arvioimaani "aarretta". 

Ja sitten yhtäkkiä lävähti esiin kuva, joka oudon vahvasti pysäytti: Jugendstilsoffa.......samat tekstit suomeksi ja vielä englanniksi . Myyjänä Galina-niminen henkilö Kemiöstä. Kokonaisuuden hinta 1100 euroa. Hinta oli myytävien kohteitten joukossa eräs korkeimpia, ei kuitenkaan kallein. Mielestäni silti hyvinkin oikea suhteessa siihen mielikuvaan tavarain laadusta ja kunnosta, joka kuvista välittyi. Kyseessä oli poikkeuksellisen elegantti ja kaunis sohvakalusto: upeat linjat tummapuisissa käsinojissa ja selkänojien ja jalkojen kaarteissa. Kiiltävän kaunis tumma puu rajasi voimakkaasti upean vihreän kangasverhoilun. Mielestäni ne olivat kauneimmat huonekalut mitä olen ikinä nähnyt tai edes osannut kuvitella. Rakkaus iski kuin salama. Samalla heräsi hullu hillitön halu saada ne omaksi. Mutta järki iski yhtä terävän vastaiskun: et sinä noita tarvitse, et edes voisi sijoittaa niitä mihinkään, ei ole mitään syytä edes haaveilla: absolutely impossible. Piste. 

Mutta kun rakkaus iskee, se alkaa keksiä tekosyitä jossitella, kerjää tilaisuutta saada edes hiukan nauttia katkeransävyisestä haaveilusta, vaikka koko ajan tietää oman mahdottomuutensa. Aamulla katson eri silmin omaa olohuonettani: vanhaa, mutta minulle kovin mukavasti hommansa hoitavaa olohuoneeni sisustusta.  Tuohon tulisi sohva, tuohon toinen tuoli, tuohon pöytä....Hullu, eihän minun kotini ole tarkoitettu sisustettavaksi jugend-huonekaluilla. Missä me istuisimme, missä rentona löhöilisimme, missä Irina leikkisi, miten muut huonekaluni parkuisivat häpeäänsä samassa tilassa? Ei mitään mahdollisuutta tuoda näitä kotiini.

Mutta huomenna katsoin niitä taas ja ylihuomenna, illalla, aamulla ja sitten yllätys: myyjän nimi vaihtunut Ninaksi ja myyntipaikaksi Salo, keskusta. Mutta suurin yllätys on uusi hinta. Pudonnut puoleen, vain 550 euroa. Punainen alennusta osoittava nuoli hinnan vieressä. Saisin ne puolella entisestä ja vielä kotiin kuljetettuna. Käsittämätöntä! Uudet lastulevyhärvelit ovat kalliimpia! Olen melkein kipeä halusta. 

Kuluu taas muutamia päiviä ja sitten: hinta on pudotettu toisen kerran. Melkein purskahdan itkuun: 300 euroa yhteensä noista kaunottarista ( feminiinimuoto!), se on suoranainen shokki. Mietin, kuka tutuistani voisi ostaa ne, että voisin käydä niitä tervehtimässä ja ihailemassa, vaikken itse saisi omistaa. En keksi ketään. Niiden kauneus ja tyyli eivät sovi kenenkään tuttavani tyyliin ja ajatustapaan tämän ajan mukavasta sisustuksesta. Kaikilla on jo itselleen sopivampia sohvia ja tuoleja ja tyylikäs toimiva koti.

Piinani sai nopeasti uuden käänteen. Ne poistuivat kuvastosta! Lopultakin joku teki elämänsä kaupat. Haluaisin tietää millaiseen kotiin, millaisille ihmisille ne nyt matkasivat? Mikä oli niiden tähänastinen historia? Mistä ne oli hankittu 1900-luvun alussa, missä valmistettu, millaiset ihmiset niistä olivat nauttineet ja pitäneet hyvää huolta ? Kuka ja mistä oli kotoisin  Galina, ja miksi lopullinen myyjä olikin Nina eikä Galina? Tällä Galinalla, joka sittemmin muuttui Ninaksi, oli aluksi myytävänä myös toinen, hyvin kaunis ja myös tosi edullinen vaaleamman vihreällä verhoiltu antiikkisohvakalusto sekä tyylikäs"golvklocka",sekin mielestäni yllättävän huokea. Kaappikello löysi nopeasti ostajan, mitä en yhtään ihmettele. Sitten myös toinen sohvakalusto, vain 250 euroa ja priimakuntoiselta näyttävä. Joku oli onnellinen löytäjä. Mutta minun rakkaani oli kai liian poikkeava linjoiltaan muuttamaan kerrostalokotiin tai nuorenparin uuteen rivitaloon. Niinpä se antoi minun tuntea rakkauden kipuja muutaman viikon ajan, kunnes hinta oli suorastaan naurettavan halpa. En varmaan koskaan unohda sitä. Hyvien rakastumisten muistot säilyvät, vaikkeivat koskaan ole saaneet kokea täyttymystään.Tiedän tämän  kokemuksesta.