keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Herkkä-hellä-hehkuvainen

Ei, en kirjoita itsestäni, vaikka mieluusti haluaisin itseäni kuvailtavan juuri tuommoisilla adjektiiveilla.Kukapa nainen ei haluaisi olla herkkä, hellä ja hehkuvainen. Mutta hän, jolle nuo sanat on annettu määritteeksi, on tämän päivän sankari Minna Canth. 

Minna Canth, joka syntyi lähes 100 vuotta ennen omaa syntymääni alunperin melko köyhään työläiskotiin, onnistui omalla elämällään nousemaan roolimalliksi, joka mielestäni  kelpaa niin minulle kuin muillekin tasa-arvosta innostuneille naisille. Tänään liput liehuvat Minnan, ainoan liputuspäivän saaneen suomalaisnaisen, kunniaksi. Tässä lippuasiassa ollaan tosi kaukana tasa-arvosta, jos katsotaan vain päivien lukumäärää. Olisikohan Suomessa muita naisia, jotka ansaitsisivat tulla liputuksella huomioiduiksi?Varmaan olisi.   Kysymys on näkökulmasta, jolla ansioita tarkastellaan. Mutta onneksi on sentään tämä Minna tai Miinu, niinkuin hän nuorena itseään nimitti.

Mikä sitten on Minnan merkitys meille nykyihmisille ja erityisesti naisille tai minulle henkilökohtaisesti?
Koulussa opin, että Minna Canth on kirjailija, ensimmäinen suomenkielinen realistisia romaaneja ja näytelmiä kirjoittanut nainen. Lisäksi hän oli aikanaan tunnettu ja merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja sanomalehtiin kirjoittamiensa artikkelien ja suosituksi kehittyneen kirjallisen salonkinsa vuoksi. Kovin paljon hänestä ei koulusta jäänyt mieleeni. Muistan lukeneeni katkelmia Kauppa-Loposta, hyvin omituiseksi kuvatusta henkilöstä, sekä Työmiehen vaimosta, jossa esiintyi henkilöhahmo nimeltään Homsantuu, mustalaistyttö. Hänet muistan ehkä siitä syystä, että äitini oli usein käyttänyt tätä nimitystä, jos hänellä oli syytä antaa negatiivista palautetta ulkonäöstäni. "Näytät ihan homsantuulta!" Ihmettelen vieläkin, oliko äitini lukenut kirjan, vai oliko sanonta jotenkin irtaantunut alkuperäisestä ympäristöstään, vai oliko se ollut laajemminkin käytössä, josta Canth sen oli poiminut kirjaansa.

Kun olen myöhemmin tutustunut hiukan enemmän Canthin elämään, olen alkanut ihailla ja arvostaa häntä. Aluksi oli nuori tyttö, tavallista opinhaluisempi ja ihmeen päämäärätietoinen. Hän halusi valmistua opettajaksi, koska opettajan ammatti oli siihen aikaan lähes ainoita, joissa nainen voi toimia itsenäisenä ja tasa-arvoisena miesten maailmassa. Opettajan ei ollut pakko avioitua, ollakseen arvostettu yhteiskunnan jäsen. Tosin Minna sitten itse heti avioitui Jyväskylän seminaarin lehtorinsa kanssa ja synnytti peräti seitsemän lasta tasaisena sarjana aina kahden vuoden välein. Viimeisen lapsen syntymän aikoihin hän jäi leskeksi. Oikeastaan vasta leskeysvuodet muokkasivat hänestä todellisen menestyjän,  ja tärkeinä katsomiensa arvojen puolestajapuhujan ja yhteiskunnallisen vaikuttjan ja tulisieluisen taistelijan.
Siinä ominaisuudessa hän sai myös taatusti kokea julmaakin arvostelua, vaikka silloin ei vielä ollut semmoista totaalista ihmisarvon nollaamistilaisuutta, minkä nykymedia mahdollistaa. Jossain lehtikirjoituksessa häntä oli haukuttu siveettömäksi Potipharin emännäksi.Tästä suuttuneena hän kirjoitti ystävälleen:"Laskut selvänä maailman kanssa!Emme tule toisiamme kaipaamaan....Viha antaa voimaa ja kuntoa -ystävyys heikontaa ja laimentaa."

Onneksi hän ei tuhlannut voimiaan vihanpitoon "koko maailmaa" kohtaan, vaan käytti voimansa ja älynsä niitten asioitten ajamiseen, joita piti oikeina. Hän muun muassa tuomitsi semmoisen sukupuolimoraalin, joka salli miehille avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet. (esimerkiksi Juhani Aho, vaimo Venny sekä tämän sisar!) Canthin kannattamaa moraalia nimitettiin Absoluuttiseksi eli Hansikasmoraaliksi, kun taas Ahon suunta oli Relativistinen moraali. Tuohon aikaan oli myös jo tunnettu  Ellen Keyn määrittämä Vapaan seksuaalisuuden vaatimus. Kaikki kolme käyvät edelleen taistoa ihmisten moraalikoodeina.

Sydänkohtaus keskeytti Minna Canthin vaikuttajanelämän vain 53 vuotiaana. Mutta kun ajattelen, mitä kaikkea hän oli saanut aikaan siihen mennessä , millaisen valtavan naiselämän hän oli ehtinyt elää, tunnen  ihailua ja melkeinpä kateutta hänen hahmoaan kohtaan. Minnan patsaassa Kuopiossa esiintyy kunnioitusta herättävä, mutta hyvin inhimillisen näköinen pyylevä naishahmo, joka ansaitsee ihailuni ja liputuspäivänsä. Kelpo roolimalli vieläkin, vaikka nykyään naiset kai pyrkivät hakemaan mallinsa jostain ihan muualta kuin viime vuosisadalta.
Minnalle olisi kysyntää tässä nykytilanteessakin, jossa moraali on aika heikoissa kantimissa. Enkä nyt tarkoita niinkään sukupuolimoraalia, vaan asenteita köyhiä, vammaisia,vanhoja ja yhteiskunnasta syrjäytymisvaarassa olevia kohtaan. Mitähän Minnalla mahtaisikaan olla sanottavaa asenteissamme maahanmuuttajiin, seksuaalivähemmistöihin, paperittomiin ja kerjäläisiin ?En näe enkä kuule television ajankohtaisohjelmissa esiintyvien naistoimittajien räksyttävässä ja päällepuhuvassa hahmossa minnaa, en tavoita minnan henkeä sen paremmin kovapintaisissa ja stailatuissa naishaastateltavissa . Missä olette kaikki nykypäivän rohkeat ja hehkuvat minnat?



 Kaipaan  Uutta  Minnaa
 herkkää, hellää, hehkuvaa 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti