Mutta talvi voitti sitten viimein, ja millä pakkasen paukkeella. Yhtenä aamuna vielä edellispäivänä elänyt palargonia oli jäätynyt outoihin mutkiin taipuneena, mutta vielä vihreinä ja punaisina oksina ja lehtinä törröttäen. Talvi tuli koko voimallaan, pakkaslukemat hipoivat pian ennätyksiä. Pitkään lämpimään syksyyn tottuneita ihmisiä on nyt varoiteltu pakkasen purevuudesta, koska voimakas viima saa ilman tuntumaan kaksinverroin kylmältä ja voi aiheuttaa yllättäviä paleltumisvammoja .Vaarassa ovat erityisesti pienet lapset, vanhukset ja kroonisia sairauksia potevat. Siis niinkuin minä ja pikku-Irina. Meidän elimistömme ja aineenvaihduntamme ei pysty yhtä tehokkaaseen kehon lämmönsäätöön kuin nuorten ja terveitten aikuisten.
Minä laiskanpulska ja mukavuudenhaluinen mummo en juurikaan halua altistaa itseäni pakkasen vaaroille. Koti on lämmin turvapaikka. Patterit hohkaavat ihan maksimaalista kuumuutta niin että vähempikin riittäisi. Tassuttelen paljasjaloin ja kesäpuserossa ihmetellen :pitääkö ihan näin lämmintä kärsiä, onko tässä nyt mitään järkeä ja tolkkua? Onko Suomessa syytä tämmöiseen energian tuhlaukseen? Ei hyvä niin, ei näin!Kuinka vaikeaa on löytää kohtuus?
Parin päivän päästä on poikani syntymäpäivä. 37 vuotta sitten alkutalvi oli ollut hyvin toisenlainen. Jo koko joulukuun pakkanen oli ollut kohtalainen, mutta yltyi vuodenvaihteessa lähes -30 asteen lukemiin. Uudenvuoden päivänä olin yksin kotona ja nautin isosta olemuksestani rennossa pitkässä marimekon yöpaidassa viitsimättä pukeutua kunnolla. Täyttyneen roskapussin päätin sujauttaa parvekkeelle jäätymään pois keittiössä haisemasta. Mutta kun olin sulkemassa sisempää parvekkeen ovea, se ei suostunut sulkeutumaan kunnolla. Kuin jotain olisi ollut oven raossa estämässä. Vilkaisin, enkä nähnyt välissä mitään. Uusi sulkemisyritys ja ovi tuntui entistä vaikeammin sopivan paikoilleen. Jokainen yritys hinasi ovea ylemmäs pakkasen jäykistämillä saranoilla kunnes se oli retkahtamaisillaan päälleni.Tarrasin siihen hädissäni kaksin käsin ja ymmärsin:tässä minä nyt pitelen sylissäni kokonaista raskasta ovea, olen viimeisilläni raskaana, olen lähes alaston ja on pakkanen, todellinen Siperian talvi vain yhden oven takana. Se ei kauan pitäisi kylmyyttä loitolla.
Jotenkin sain oven seinää vasten tuetuksi ja tajusin, että pyhäpäivästä huolimatta minun olisi saatava joku itseäni vahvempi ja vähemmän raskaana oleva henkilö auttamaan. Soitin sisarelleni Lietoon toivoen, että hänen miehensä voisi tulla pelastajaksi. "Jos vain auto suostuu lähtemään pakkasessa käyntiin", kuului vastaus. Apu tuli, vauvakin malttoi pysyä kohdussa vielä koko kylmän seuraavan viikon. Ajattelen vieläkin kuinka ihmeellisesti luonto hoitaa odottavan äidin olotilaa lapselle parhaaksi, sillä muistan kokeneeni oloni ihan sopivaksi kävellessäni korkeakorkoisissa nahkatalvisaapikkaissani ja muhkeassa villakangasleningissä pieniä kävelylenkkejä, eikä siihen päälle mahtunut talvipoplari ollut kovinkaan paksuvuorinen. Silti en palellut yhtään. Pitkälahkeiset villahousut lämmittivät leveitten helmojen alle piiloutuen.
Tammikuun 10.ja 11.päivän välinen yö oli täysikuu ja kaikki puut ja pensaat ja korret yltäpäältä paksun huurteen peitossa. Öinen näkymä ikkunain ulkopuolella oli kuin satukirjan kuvitusta. Valvoin ja odottelin selvempiä merkkejä synnytyksen käynnistymisestä. Sanoin itsekseni: kylläpä synnyt kauniiseen maailmaan.
Mutta aamulla synnytysosastolle minut sisäänkirjoittanut ilmeisesti raskaan yön uuvuttama hoitaja palautti minut hiukan matalammalle tasolle saoen: "Kaikki hullut tulevat synnyttämään täyden kuun aikaan.Kaikki huoneet ovat käytössä. Mistä me teille nyt saadaan tila?"
Tuli mieleen lause:....mutta heille ei ollut sijaa majatalossa".
Minä en päätynyt talliin, mutta aika kolkko oli se ikkunaton varastohuone, jossa keskityin supistuksiini. Sänkyni lisäksi huoneessa oli vain jakkara ja sillä jonkun toisen ihmisen hyvin kulahtaneen näköinen rannekello,josta seurasin supistusten välisen tauon pituutta.
Aivan viime vaiheessa pääsin kuitenkin synnyttämään ihan oikeaan synnytyshuoneeseen. Ei ole ollut tarvis kertoa pojalleni: Sinä olet syntynyt kolkossa varastossa. Ei palatsissa, mutta sentään valoisassa synnytyshuoneessa. Lämpöäkin oli sopivasti ja kaikki tarpeellinen lääketieteellinen apu.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti