Monet kokevat myös yksityisessä elämässään tarvetta eräänlaiseen inventaarioon näin vuoden vaihteessa.Semmoisesta tarpeesta syntyvät päätökset terveellisempien elämäntapojen tehostamisesta tulevana vuonna, päätökset "tipattomasta tammikuusta" tai kuntoilun aloittamisesta tai ruokailutapojen vaihtamisesta johonkin terveysdieettiin.
Omakohtaisena toistuneena epäonnistumisen kokemuksena olen menettänyt uskoni omiin muuttumisen mahdollisuuksiini. En omista tarpeellista itsekuria paria päivää pidemmäksi venyvälle muutokselle. Silti olen taas aloittamassa yhdenlaista muutosprosessia. Ajatus muutokseen lähti liikkeelle itseni ulkopuolelta. Mieluisat jouluvieraani nukkuivat isommassa makuuhuoneessani, kuten aina ennenkin.Toivoin tietysti, että heillä olisi siellä tilaisuus nauttia oikein hyvistä, pitkistä ja rauhallisista yöunista. Toisin kävi. Aamulla tapasin koko porukan väsyneinä valittamassa huonosti nukutun yön jälkeen: kaikilla oli ollut tukkoinen nenä ja pienin oli herännyt ja herättänyt myös vanhempansa toistuvasti ilkeästi krohisevaan hengitykseen ja sitä seuranneeseen itkuun. Kyseessä ei kumminkaan ollut alkava flunssa.
Syntipukiksi arveltiin koko leveän seinän kokoista kirjahyllyäni.Se on täpötäyteen lastattu vuosikymmenten mittaan hankittuja kirjoja, sisustuslehtipinoja sekä satamäärin cd-levyjä. Katonrajassa olevalla ylähyllyllä komeilee useita turhia, mutta voi, niin "kallisarvoisia " suurikokoisia vanhoja lasipurkkeja.Tämmöisellä rakennelmalla ei tietenkään pitäisi olla mitään syytä olla makuuhuoneessa. Kun asiaa ajattelee realistisesti, ilman turhia tunnelatauksia, ymmärtää, että se on vaarallinen pölynkerääjä, koska se on täysin mahdoton siivota. Se on seissyt paikoillaaan nyt viitisen vuotta lähes liikkumattomana keräten päivä päivältä päälleen yhä paksumpia kerrostumia huomaatonta pölyä, joka paljastui kamaluudessaan vasta aiheuttamistaan nenän tukkeutumisista ja astmaoireista.
Koska rakastan lapsiani on heidän hyvinvointinsa nyt paljon tärkeämpää kuin suuri "kirjastoni". Mutta kun nyt puran tuota pölyhirviötä hylly kerrallaan ja jokaista opusta käsitellessäni näen sen yläreunassa paksun, tunkkaisen pölykerroksen, käyn myös mielessäni läpi outoa surutyötä. Monet kirjat palauttavat mieleen tapahtumia ja muistoja:milloin ja miksi ne on hankittu, onko kyseessä oppikirja, onko romaani vai kenties poikani hankkima kirja, jota en edes ole lukenut. Joukossa on muutamia selvästi jo ikäloppuina ja lähes"homeisina" jostain kirpputorilta ostettuja opuksia, jotka syystä tai toisesta ovat puhutelleet joko minua tai Mikkoa. On paljon myös semmoista, etten muista niistä mitään, lienenkö koskaan lukenut.
Tämä hävitysoperaatio on nyt pakko tehdä. Se on henkisestikin aika vaativa työ. Tässä toteutuu kokonaisen aikakauden muuttuminen uudeksi. Kun olin noin kymmenvuotias koulutyttö, minusta oli tullut hyvin innostunut lukija. Suurta haluani ahmia kirjoja voin tyydyttää vain lainaamalla kirjoja koulun pienestä lainakirjojen kaapista.Ovet avattiin kerran viikossa, jolloin saimme valita kotiin vietävät kirjat. Lainat merkittiin lainauskorttiin ja palautettiin viikon tai kahden kuluttua. Rakastin kirjoja paitsi niiden sisältämien tarinoitten takia, myös esineinä, niiden tuntua kädessä, sitä miltä ne näyttivät ja tuoksuivat. En omistanut yhtään omaa kirjaa paitsi koulukirjani. Kotini oli niin köyhä, ettei meillä ollut kirjahyllyä ,vain aivan jokunen kirja virsikirjojen lisäksi.
Muistan oikein elävästi hetken, jolloin sain ensimmäisen ikioman kirjani. Se aukeni joulupaketista ja oli nimeltään Matkatoverit. Se oli tyttökirja, ja isosiskoni oli fiksuudessaan keksinyt ostaa sen minulle.Oma kirja-mikä aarre. Siitä alkoi kirjastoni kartuttaminen. Tänään, 60 vuotta myöhemmin olen aloittanut tämän saavutetun haaveen hävittämisen. Minun on vaikea uskoa, että kirjat ja kirjahyllyt eivät enää ole merkki kodin sivistyneisyydestä tai asukkaiden lukeneisuudesta. Kirjan voi hankkia kirjastosta tai lukea sähköisesti tai ainakin omistamansa kirjan voi lukemisen jälkeen laittaa kiertoon, eikä kerätä kotiin pölyttymään hyllyyn, kuten minä ja ikätoverini useimmiten ovat tehneet. Nuorissa kodeissa ei juurikaan ole enää huonekalua, jota kutsuttaisiin nimellä kirjahylly.
Tässä kirjastoni purkamisoperaatiossa kipein ja hankalimmin ratkaistava ongelma ovat tietokirjasarjat. Vain minä tiedän kuinka kallista ja vaativaa oli hankkia kotiin ne monet aikansa ylpeydet, upeat tietokirjasarjat, jotka palvelivat sekä minua työssäni, että kovin tiedonjanoisen poikani kasvuvuosissa. Ne kaikki ovat nyt tarpeettomia, kun tieto haetaan nopeasti ja paremmin ajan tasalla olevana netistä. Paitsi että ne ovat tulleet tarpeettomiksi, ne ovat myös muuttuneet ongelmajätteeksi. Antikvariaatit ja kirpputorit eivät enää ota niitä edes hyllyilleen, koska ostajia ei kertakaikkiaan ole. Paperiroskikseenkaan niitä ei voi laittaa. Sydäntäni kivistää, kun muistan miten suuren loven aika vaatimattomaan yksinhuoltajan budjettiini niiden hankinta ja vähittäinen maksaminen tekivät. Kuitenkin ilman niitä elämämme olisi ollut toisella lailla köyhempää.
Jätän jäljelle suuresta kirjahyllystäni vain kolmannen osan. Siihen järjestän itselleni tärkeimmät kirjat. Kuvittelen, että tämmöisen pienemmän määrän pystyisin tuulettamaan ajan pölystä. Mukaan pääsevät myös viimeisimpien vuosien finlandiavoittajaromaanit, joita olen monena jouluna saanut lahjaksi ja nauttinut vähitellen talvipäivien ja -öitten mittaan. Taidekirjoistani ja muista suurikokoisista kirjoistani en ole vielä valmis luopumaan . Onneksi niillä on paikka olohuoneessa olevassa matalassa hyllyssä.Siellä niitä suojaavat lasiovet pahimmalta pölyn keräämiseltä. Toivon, että niistä nauttisi vielä joku nuorempi silmäpari minun jälkeeni.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti