tiistai 29. huhtikuuta 2014

Atshii niinkuin aivastus

Huhtikuu on lopuillaan. Luonto innostui viime viikonlopun lämpimästä säästä semmoiseen ylettömään vihreyden puhkeamiseen, että voi vain ihmetellä ja ihailla. Nurmikot ovat yks kaks vihreitä, koivut suurilla hiirenkorvilla ja ensimmäiset vaahterat ja koristekirsikat ovat avanneet nuppunsa. Kaunista, aina yhtä yllättävää ja ihastuttavaa. 

Kaunista kyllä, mutta  monille myös koettelevaa aikaa. Tekisi mieli nauttia luonnon heräämisen ihanuudesta olemalla mahdollisimman paljon ulkona. Mutta pian huomaa aivastelun tarpeen käyvän loputtomaksi, nenä tuntuu tukkoiselta, silmiä alkaa kirvellä ja päässä on lievästi jomottava kipu. Alkaa vaikuttaa siltä, että olen allerginen koivun siitepölylle, minäkin. On ilmeisesti erityisen paha kevät allergikoille.

Minun allergiataipumukseni ei ole läheskään niin voimakas kuin sisareni. Hän on kuin pahankin flunssan kynsissä. Lääke auttaa hiukan, mutta tekee olon väsyneeksi. Useina keväinä olen selvinnyt hyvin pienillä oireilla, mutta tämän kevään siitepölypitoisuudet ylittävät nähtävästi minunkin sietorajani. Uutisissa kuulin, että siitepölymäärät ovat nyt niin korkeita, että lukemat eivät pysy edes mittauslaitteiden ylänormien rajoissa.Koivut ovat silminnähden niin täpötäynnä uhkeita norkkoja, että on helppo uskoa pitoisuuksien olevan  huippulukemissa. Jotain tässä keväässä on erilaista kuin edellisissä. Seurausta viime kesän, talven ja syksyn säistä, menossa olevasta ilmastonmuutoksesta, vai jostain ihan muusta, en tiedä.

Puutarhainnostus tuntuu kaikkialla elävän voimakasta nousukautta, niin koko Euroopassa kuin myös täällä kotisuomessamme. Televisio-ohjelmat näyttävät kuvia maanpäällisistä paratiiseista Englannissa, Tanskassa, mutta yhä enemmän myös täällä eteläisessä Suomessa. Syntyy kukkivia keitaita, mutta myös lisää monipuolisia uusia syötäviä tuotteita kokeilevia kasvihuoneita ja pikkuruisia, mutta usein yllättävän runsaasti satoa antavia hyötypalstoja.Monet ihmiset tuntuvat suorastaan hurahtaneen tähän mullantuoksuiseen harrastukseen. Jos ei omista pientäkään plänttiä omaa maata, voi luoda perunamaan omalle parvekkeelleen istuttamalla muutaman siemenperunan Ikean jättikassiin.Voi verhota kakki mahdolliset tilat ruukkukasveill, köynnöksillä ja amppeleilla ja kastella, lannoittaa ja trimmata oman keitaansa pieneksi Eedenin puutarhaksi, jossa on tuskin tilaa hoitajan pyörähdellä. Käärmekin sinne onnistuisi hyvin piiloutua lymyämään. Jos on laveammin  pihamaata, voi  hankkia muutaman kotkottajan, leuhkana kiekuvan kirjavan kukon .Lapsilla on uusi, ennenkokematon aamuaskar etsiä tuoreet, äskenmunitut munat aamiaispöytään.Semmoinen on nyt ajan henki.Vanha loru sopii uudestaan tähän aikaan: Onnea, onnea, onnea vaan,
punainen tupa ja perunamaa.

Vanhan muistokirjavärssyn tarjoama käsitys onnesta on tosiaan   tullut uudelleen tiedostetuksi ja haaveeksi uusille sukupolville. Halutaan taas nauttia yksinkertaisista lähellä kasvaneista raikkaista juureksista ja vihanneksista siinä kuin myös eksoottisemmista lajeista. Puhdas lähiruoka, omien kätten työn tuloksena saadut herkut, paljon aikaa ja vaivannäköä vaatineet, ehkä jopa vähemmän täydelliset ulkonäöltään, tuntuvat monista  tavoittelemisen arvoisilta nautinnoilta.

Olen koko alkukesän evakkona sisareni perheessä.Oma parvekkeeni ammottaa tyhjyyttään. Kovin omituista, etten sanoisi kamalaa. Lohduttaudun ajatuksella, että heinäkuun koittaessa pääsen muuttamaan takaisin ja aion korjata vahingon ostamalla valmiiksi kasvatettuja jättiläisamppeleita ja yrttipuskia parvekkeeni täyteen ja nautin siten ikiomasta keitaastani pitkälle syksyyn.Ja mikä parasta, usein heinäkuussa saa upeita kukkia lähes ilmaiseksi, kun kiihkein alkukesän ostointo on ohi ja puutarhafirmoissa ollaan jo ikäänkuin poistomyyntivaiheessa.

Useimmilla asioilla on hyvät puolensa, kun muistaa viljellä positiivista ajattelutapaa. Se vasta onkin tuottoisa viljelylaji ja kantaa hyvää satoa. Ei ole hyvä antaa minkäänlaisen henkisen allergian lannistaa ja latistaa iloa kesästä. Ihan kohta se on käsillä. Ja nopeasti kai remonttinikin valmistuu, vaikka se nyt tuntuu olevan kohtuuttoman pitkä ja rankka prosessi. Remontistakin on määrä syntyä jotain uutta ja tuoreempaa ,ihan niinkuin lokakuussa maahan pannuista kuivista sipuleista talven jälkeen puhkeaa upeita tulppaaneja.


Ei voi kiire ahdistaa, herätyskellokin on hiljaa


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti