Miksi pieni kaunis suu on mansikkasuu?Kai siksi, että mansikka on monen mielestä makeinta marjaa, mitä ajatella voi. Ja niin on myös Irinan söpösti hymyyn kaartuva vaalenpunainen suu ihaninta, mitä mummu osaa kuvitella.
Mutta enköhän vain silloin muistele juuri sopivasti punastuneita ahomansikoita , jos vertaan pikkuista suuta mansikoihin.Sillä ainakaan mahtavan kokoiset, tuskin aikuisenkaan suuhun kokonaisina mahtuvat Polkat tai Sengat eivät muistuta vauvan suloista pikku suppusuuta.
Ahomansikka, oi, mikä makoisa herkku!
Pikkutyttönä juoksimme pitkin notkon reunaa keräämässä näitä aarteita heinään pujotettavaksi ja vasta kotona hitaasti ja yksi kerrallaan nautiskellen syötäväksi. Sellaista makua en ole maistanut vuosikymmeniin, sillä jostain syystä en enää juokse pitkin ahonlaitaa ja jos sattumalta kävelylenkillä eksyn kohtaan, missä näen punertavan villin mansikan, se on luultavasti joko niin pölyinen ja autonpakokaasujen myrkyttämä tai koirien pissimä, etten sitä halua kumartua poimimaan ja suuhuni pistämään.
Viime viikolla ostin ensimmäiset litrat jättimäisiä mansikoita. Taisivat olla Polka-lajiketta, joka kuulemma on tällä hetkellä ylivoimaisesti suosituin. Mansikat olivat toden totta suuria, muhevia ja maukkaita. Mutta puutarhamansikan maukkaus on silti aina toisenlainen, ei yhtä villin aromaattinen kuin ahomansikan. Pikkuhiljaa tulin heitelleeksi koko ropposellisen marjoja kitaani, vaikka ajatus oli ollut laittaa enin osa pakkaseen. Ehkä hyvä niin, sillä tuoreenahan mansikat toki pitäisi nauttia. Ei muuta kuin napsauttaa vihreä lehtitupsu pois ja suuhun. Ei siihen kaivata lisää sokeria, ei kermaa tai edes jäätelöä.
Muistan ihmetelleeni puutarhamansikan ruotsinkielistä nimitystä , kun sen aikoinaan kauan sitten koulussa opin. Mielestäni ruotsalaisilla oli aika outo huumorintaju, kun nimittivät tätä herkkua maaukoksi (jordgubbe). Minusta mansikka on täydellisesti naispuolinen olento! Siis vaikka ennemmin jordgumma.Vai sisältyisikö nimeen joku pikkutuhma eroottinen vivahdus, en ole ihan varma!Eikö vaan nämä ruotsalaiset ole tunnetusti paljon kepeämmin ja vähemmän tosikkomaisesti semmoiseen huumoriin suhtautuvia?Ehkä eivät, mutta niin ainakin me suomalaiset pruukaamme kuvitella!
Hiukan omituiselta kuulosti myös englannin strawberry (olkimarja), kunnes keksin (omatekoisen?? )selityksen nimen takana olevalle mahdolliselle logiikalle. Arvelin, että kenties joskus kauan sitten olkea on käytetty kypsyvien mansikoitten alla antamassa suojaa homehtumisvaaraa vastaan. Kun raskaat marjat nuokkuvat suoraan maahan, ne ovat vaarassa homehtua kypsyessään. Entisaikaan ei ollut keinotekoisia muoveja tai muita suojakankaita, joten voisin kuvitella olkea käytetyn tähän tarkoitukseen.Teoriani nimen alkuperästä on ikiomani ilman mitään todistusaineistoa tai kirjatietoa.
Ihmettelin myös ruotsin kielen nimitystä herkkutatille.Tuntui hupaisalta poimia maasta pulleana paksulla jalallaan keikistelevä karljohan. Jotenkin mieleeni tuli ajatus, että ruotsin kielessä näkyy ruotsalaisten erilainen luonteenlaatu ja erilainen suhtautuminen koko elämään, tietynlainen keveys, huolettomuus ja ilo. Tatti on paljon totisempaa, arkisempaa ja tylsempää kuin karljohan , samoin kuin mansikka on aivan erilaisia mielikuvia herättävä kuin jordgubbe. Mutta totta puhuen minusta mansikka "maistuu " äännettynä makeammalle kuin ruotsin nimitys sille.Minun kielitieteen ja kansanluonteen pohdintani tuskin läpäisevät tiukkaa tieteellistä seulaa.
Kohta kypsyvät mustikat, nuo ihmeellisesti muun maan vähemmän maistuvaan elämään rinnastetut marjat. Kai oli niin, että entisaikaan tosiaan pidettiin mustikkaa vähempiarvoisena ja vähemmän haluttavana. Niin minä ainakin olen tuon sanonnan tulkinnut. Mutta ajat muuttuvat. Enää ei ole korrektia ajatella eri maitakaan erilaisilla arvovarauksilla ladattuina, eikä liioin mustikkaa sovi enää väheksyä. Nykyään sen tiedetään olevan varsinaista superfoodia, terveyden lähde, jota suositellaan syötäväksi vaikka joka ainoa päivä. Pidän paljon mustikasta. Harmi vain, että sen talteen kerääminen on minusta aina ollut harmillisen työlästä hommaa. Lapsena, kun vielä olin riittävän notkeaselkäinen ja kevytaskelinen metsässä liikkumaan, minua häiritsivät hyttyset, kärpäset ja muut pikkuötökät, jotka mielestäni olivat päättäneet tehdä minusta hermoraunion. Huidoin ja nostelin jalkojani niin tiuhaan tahtiin, että mustikka-astiani ei täyttynyt samalla vauhdilla kuin tyynemmän ja kärsivällisemmän isonsiskon. Luulen, että mukaan poiminnan työläyteen sekoittui salattua kateutta siskon täyttyvää astiaa kohtaan eikä koko hommasta jäänyt hyviä muistoja.
Heinäkuu, hellekuu, herkkukuu.
Vielä on kesää ja torilta saan sekä mansikoita, että herneenpalkoja ja mustikoita . Maut vievät ajatukset lapsuuteen ja kaikkiin ihaniin ja maukkaisiin lapsuuskesiin. Keitettyjä herneenpalkoja voisulan kanssa, palvilihaa ja mustikkapöperöä. Ja jos ei muuta niin ainakin somerolaisten kansallisruokaa piapoa .( Siis ei sanota PIEPOA) . Lapsuuden kesien ruokavalio oli yksinkertainen, mutta maukas.
Kuka nyt enää muistaisi huonoja säitä tai kiusaavia hyttysiä tai väsynyttä selkää.En minäkään.
Kesä on tässä ja nyt ja aina parasta kokea preesens-muodossa, ei imperfektissä . Kesän herkut ovat taaskin ihan ulottuvillani, kunhan avaan kukkaroni ja mieleni ja itselleni luvan olla lapsellinen ja huoleton kuin ennen lapsena. Ei voi kiire ahdistaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti