Välillä minua alkoi vaivata tämä paljo menneitten tonkiminen, mutta nyt parin viikon päästä olenkin tyytyväinen, sillä huomaan monen asian lähihistoriastamme ja juuri noista vaikeista alkuponnisteluista ja silloisista avainhenkilöistä huomattavasti selkiintyneen. Luulen, että en ole ihan väärässä, kun väitän, että lukion historian opetus vielä minun kouluaikoinani jätti ihan harkitusti meidät selkiintymättömän ja vähäisen tiedon varaan Suomen 1900-luvun merkittävistä vuosista. Tapahtumat taisivat olla vielä liian läheisiä asialliseen ja puolueettomaan tarkasteluun otettavaksi. Oli helpompi olla hiljaa tapahtumista, jotka olivat jakaneet kansan niin kipeästi vastakkaisiin leireihin ja johtaneet järjettömyyksiin, raakuuksiin ja kohtuuttomiin ylilyönteihin.
Kävin nyt läpi kovin tarpeellisen, kertaavan historiankurssin.
Kuopiossa tätä maamme merkkivuotta juhlistettiin erityisellä tempauksella: kaupunkilaiset saivat tallettaa mielestään merkittäviä asioita ja esineitä tarkoitukseen vartavasten suunniteltuun ja rakennettuun aikakapseliin kertomaan jotain tästä ajasta ja elintavastamme ja avattavaksi vasta kaukana tulevaisuudessa seuraavan sadan vuoden mentyä.Tämän tapainen tiedon saanti ajoista ja ihmisistä, jotka ovat eläneet arkeaan tässä maailmankolkassa esimerkiksi sata vuotta aikaisemmin, on minusta kiehtovaa. Tietysti voi olla, että jotkut talletetut asiat herättävät silloin pelkkää hämmästystä, eivätkä ollenkaan avaa näköalaa, joka on ollut "tallettajien" tarkoituksena. Muutokset voivat olla niin syvällisiä, että kuilu tiedon perillesaamisessa jää ylittämättä. Ei varmaan ole keltään jäänyt huomaamatta, että asiat tässä omassa ajassamme jo lyhyellä aikajanalla muuttuvat uskomattoman paljon. Lähes päivittäin joudun huomaamaan, että on monia uusia asioita, käsitteitä, laitteita ja toimintatapoja, joita en ymmärrä, en osaa, en tiedä tarvitsevani, enkä edes halua oppia ymmärtämään.
Yksi suuri muuttuja on kielemme ja tapa käyttää sitä. Minä olen kiinnostunut kielistä, niin suomen kielestä kuin hiukan vieraista kielistäkin. Olen ehkä liiankin ankara kielipoliisi, kun kuuntelen radiossa, teeveessä tai yleensä ihmisten nykypuhetta. Samoin lukiessani sanomalehtiä tai varsinkin vapaita ja villejä nettitekstejä. Ärsyynnyn monenlaisista, mielestäni "kiusallisista ja rumista tavoista" käyttää suomen kieltä. Nykyään löydän ärtymykseeni syytä enenevässä määrin. Lähes kaikki suositut television juontajat, haastattelijat, julkkikset ja jopa tieteen asiantuntijat puhuvat kamalalla tavalla: he narisevat, painottavat epäsuomalaisesti lähes jokaisen sanan loppuosaa, "niinkuttavat" ja kiekaisevat yhden lauseen lopussa merkiksi että vielä tässä jotain sanomista olisi ja koko juttu muuttuu hyvin kiusalliseksi loputtomaksi kiekunaksi. Monille on tullut tavaksi puhua liioittelevalla, ylienergisellä tavalla silloinkin kun ihan normaali puhetapa riittäisi. Ei koko ajan tarvitsisi olla kuin vähä-älyisten joukon huutosakin johtaja. Tämä on erityisesti suomen kielisten juontajien ja puheohjelmien vetäjien helmasynti. Kamalaa huutoa ja mekastusta, kun ollaan muka TOSI älykkäitä ja TOSI pirteitä. Kaipaan kaunista, syvää ja rauhallista ääntä. Semmoinen olisi minusta TOSI suloista kuultavaa. Mutta ihan tavallista, liioittelematonta, normaalia ja kaunista äänenkäyttöä kuulen oikeastaan vain radion kuuluttajien ja YLE 5:n ruotsinkielisten toimittajien ohjelmissa. He eivät juuri koskaan esitä ylipirteitä, ylivitsikkäitä ja yliviisaita besserwissereitä. Tavallisia ja siksi suosikkejani ovat esimerkiksi Efter Nio tunnin kestävän puheohjelman vakituiset toimittajat sekä useat heidän kiinnostavista vieraistaan. On suuri ilo kuunnella normaalia puhetta, kiihkotonta, kiekumatonta, ilman tolkutonta liiottelua . Silti se on minusta tarpeeksi pirteää ja tarpeeksi kiinnostavaa ihan viimeiseen minuuttiin asti. Korvat lepäävät ja ajatus välittyy helposti aivoihin, koska ne eivät ole koko aikaa ylivirittyneessä ja ärsyyntyneessä tilassa.
Millaista mahtaa olla puhuttu suomen kieli sadan vuoden kuluttua, jos ääntämisen ja äänenkäytön muodit jatkavat muuttumistaan yhtä kiihkeällä vauhdilla kuin viime vuosikymmenen aikana on tapahtunut. Liian usein jostakin ( = muista kielistä tökerösti käännettyjä ) pompahtaa käyttöön kummallisia, usein älyttömiä uusiosanoja. Ne voivat aluksi hätkähdyttää, mutta ihmeen pian ovat vakiintuneet siinä määrin, ettei kukaan jaksa enää edes kritisoida tai kyseenalaistaa. Ehkä pian kukaan ei enää oikein ymmärrä semmoista, jo nyt kankealta kuulostavaa kirjakielenomaista puhetapaa, jota puhuttiin vielä 1950-luvun vanhoissa suomi-filmeissä. Minunkin korviini se jo kuulostaa aika hupaisalta ja varsin kankealta puhekieleltä. Varmasti toisenlaiselta kuin"oikea" tavallisten suomalaisten ihmisten siihen aikaa käyttämä puhe. Mutta nykyfilmeissä on erilainen ongelma: monen näyttelijän puhe on lähes käsittämätöntä puuroutuvaa mössöä.Ainakin vanhenevalle, jo hiukan huonokuuloiseksi tulleelle (siis minulle) teksti on lähes mahdotonta ymmärtää. Ei auta vaikka lisäisi laitteen volyymia. Äänenkäyttö ja puheen rytmitys ovat erilaista kuin puhetapa, johon olen tottunut.
Samaa on ehkä tapahtumassa kirjoitetussa kielessä. Sain ystävältäni "etukäteisjoululahjana" paksun pinon mitä koreimpia lehtiä. Ne olivat pullollaan uusia jouluherkkujen reseptejä. Värikkäitä kuvia, herkullisen näköisiä. Vain harvoja perinteisiä jouluherkkuja. Luulen olevani ruokien ja leipomusten reseptien lukemiseen liiankin tottunut, mutta nykyohjeet tuottavat yllätyksiä ja ihmettelyn aiheita. Tähän tapaan.
Ennen leipomuksiin tarvittiin lähinnä vehnä-ja ruisjauhoja. Ehkä myös grahamjauhoja sämpyläin valmistukseen. Ja perunajauhoja joulukiisselin suurustamiseen. Jotkut käyttivät myös maissitärkkelystä. Lisäksi vähän soodaa, leivinjauhetta, kanelia ja valkopippuria. Sokeri, suola, munat ja voi, siinäpä ne tärkeimmät.
Mutta nyt huomaan, että kaapistani pitäisi löytyä kymmenittäin uusia, minulle vieraita aineita. Olisi oltava jo tutuksi tulleitten spelttijauhojen lisäksi riisijauhoja, chiajauhoja, psylliumia, kookospähkinäjauhoja, durrajauhoja, pankojauhoja ja vieläpä lakritsinjuurijauhetta. Eikä riitä että kaapistani löytyy tavallista sirotesokeria. Tarvetta olisi myös ruokokidesokerille, täysruokosokerille, muscovadosokerille ja kookossokerille. Olisi hyvä jos tavallisten tumman ja vaalean siirapin lisäksi löytäisin komerostani myös agavesiirappia ja vaahterasiirappia. En tosin enää muista mikä resepti juuri näitä kaipasi.
Monilla jouluherkuiksi ajatelluilla ruokalajeilla on nyt mitä eksoottisimpiä nimiä. Nimistä ei muodostu päässäni mielikuvaa herkun olomuodosta. Eräs ruokaohje kertoi, että Euroopassa on kovassa nousussa maukas ruoka nimeltään okonamiyakilettu. Kyllä vaikuttaa namilta. joten ehkä jo muutaman vuoden kuluttua haluan paistaa näitä lettuja!! Ehkä jo piankin opin keittämään ramenia eli broilerinuudelikeittoa ja käytän sujuvasti misotahnaa, dashia, srirachaa, miriniä. Ripotan mausteeksi sormisuolaa, kurkumaa, jeeraa ja korianteria. Täksi jouluksi ehdotettu jouluateria ei maistu eikä näytä houkuttelevalta ilman tuoreitten, vihreän mausteisten yrttien ja eksoottisten hedelmien sinfoniaa. Tarvitaan siis timjamia, rakuunaa, kirveliä, basilikaa, rosmariinia ja lehtipersiljaa. Sekä tottakai vanhaa jouluista vihreää: tilliä. Mukaan myös erilaisia sipuleita, kaikissa väreissä muodoissa ja eri aromeissa, marinoituina ,"merseroituina" ja marmoroituina"????!Kuka näistä selvän ottaa! Lisäksi pinjansiemeniä sekä kaikkia lukemattomia muita siemeniä ja pähkinöitä: kevyesti paahdettuina, jauhettuina, murskattuina. Salaatti - ei mitään rosollia tai sienisalaattia! Ei, vaan nykyjouluinen salaatti rönsyää runsautta ja iloa kuin ikuinen kesä kaikkine erivärisine ja aromikkaine salaattilaatuineen, hienoine, pehmeän aromikkaine juustoineen, granaattiomenansiemenineen ja tuoreine viikunalohkoineen. Upean värikästä ja taatusti raikasta ja maistuvaa. Olemmeko jo muuttaneet Välimeren maihin? Onko ilmaston lämpeneminen tapahtunut huomaamattani? Tunnen etelän maut kielelläni. Mutta mitä tämä ihanuus maksaa, onko minulla varaa kaikkeen tähän uuteen makumaailmaan?
Ei, viisainta suosia vielä tänä joulunakin perinteistä metsäsienisalaattia ja rosollia. Olen vanha, joten minun kai on lupa tyytyä näihin vanhoihin hyväksi muistamiini jouluherkkuihin.
Tahtoisin sulkea aikakapseliin tuleville sukupolville muutamia vanhoja makuja joulupöydistä köyhältä 1950-luvulta: ikivanhoja herkkuja, lapsuuteni joulujen vaatimattomia, mutta silti tunteita ja muistoja kantavia makuja: maksalaatikkoa (oman äitini speciaali) ja hämäläisiäjoulumakkaroita, joiden tekoon olin osallistunut minäkin.(kun suolia puhdistettiin, raaputettiin ohuiksi ja varovasti täytettiin). Tietysti hämäläistä imellettyä perunalaatikkoa eli henttatoosaa, lanttulooraa ja sylttyä. Luumukiisseliä plus loraus paksua kermaa.Isosisko toi jokaiseen jouluumme tuulahduksen itämaitten herkuista jo silloin:ihania tuoreita pehmeitä taateleita, viikunoita, korintteja, aromikkaita mutta kivellisiä ruukkurusinoita. Ei toki kilokaupalla, vain pienen pieniä maistiaisia. Niihin sain tutustua vain, koska Leila oli myyjänä sekatavarakaupassa, jonne noita aina hankittiin tyydyttämään somerolaissäätyläisten ja sivistyneistön jouluherkuttelun tarvetta. Ei niitä kuulunut tavallisten kyläläisteni tai siirtokarjalaisten herkkupöytiin. Niiden makean hedelmäinen aromi,yhden ainoan pienen hyasintin vahva tuoksu, kynttilät ja jouluiset tuoksut uunista juhlistivat joulun: Oli joulun tuoksua täynnä oleva koti.
