Olen kotiutunut kahden päivän tiiviiltä kuvaamataidekurssilta, joka oli tarjolla kesän piristykseksi ja vanhojen uinuvien piirustustaitojen ja -halujen herättelyksi Somerolla, syntymäpaikkakunnallani. Keksin osallistua, kun sain kuulla kurssista Somerolla asuvalta kälyltäni. Olen oikein tyytyväinen sekä kurssiin, että itseeni!
Jos nyt kuulostaa siltä, että olen mielestäni saanut kahdessa päivässä aikaan jotain ilmiömäistä ja kiinnostavaa jälkeä suurelle valkoiselle piirustuspaperille ja siksi itseeni niin tyytyväinen, on syytä heti kertoa tämä oletus täysin vääräksi. En todellakaan saanut käden ja silmän yhteispeliä toimimaan tavalla, joka ihastuttaisi itseäni tai kurssin opettajaa tai muita osallistujia ilmiömäisellä osuvuudella ja ilmaisukyvyn voimalla.Ei tosiaan. Näen kovin selvästi puutteita ja vääriä mittasuhteita piirroshahmoissani, taiteellisuus loistaa poissaolollaan.Tyytyväisyys tulee ihan muusta.
Olen tyytyväinen, koska huomasin vielä jaksavani innostua yrittämään ja erehtymään ja ponnistelemaan kuin joskus nuorena. Vimmaisena tunsin halua tulla taitavammaksi, näkevämmäksi, rohkeammaksi kuvantekijäksi, rikkoa entiset tapani ja rajani. En ole moneen vuoteen yrittänyt alastonmallin kuvaamista, vaikka tiedän, että se on yksi kaikkein kehittävimpiä tapoja opetella näkemistä ja kuvaamista. Entisaikojen taideopiskelijat joutuivat opinnoissaan piirtämään vuosikaudet sekä eläviä malleja, että mallin puuttuessa myös kipsiveistoksia ennenkuin voivat kuvitellakaan olevansa taiteentekijöitä. Nykyään taiteen opiskelu saatetaan nähdä jonkunlaisena oikopolkuna, jolla ei ole merkitystä pitkällisillä ja kurinalaisilla perusopinnoilla. Riittää kunhan omistaa kyllin suuren taiteentekemisen tuskan ja palon ja runsaasti outoja mielleyhtymiä ja kritiikitöntä uskoa omaan nerouteensa.Usein tähän liittyy myös tahallista provosoinnin halua, jonka voisi helposti nähdä todellisuuden välttelynä ja sen tosiasian kieltämisenä, että omat taidot ovat olemattomia kuin keisarin uudet vaatteet sadussa.
Toinen ja vielä isompi syy tyytyväisyyteeni löytyy kurssin piirustusmalleina toimineitten henkilöitten persoonista. Ensimmäisenä aamuna keskelle häliseviä kurssilaisia ja piirustustelineitä ilmestyi opettajan esittelemänä nuori rouva ilkialastomana, ujohkosti hymyillen. Ja millainen uskomaton malli! Olin mielessäni arvaillut taas jotain nuorta hoikkaakin hoikempaa opiskelijaneitosta, jollaista olin vuosikaudet yrittänyt kuvata Turun sunnuntaimaalareitten piirustuskurssilla. Ihmetykseni ei olisi voinut olla suurempi. Toivottavasti en sentään loksauttanut suutani tyhmästi auki. Tämä rouva oli uhkeaakin uhkeampi. Joka ainoa linja hänen vartalossaan oli kaareva. Jos olisin hänen lääkärinsä, joutuisin kirjaamaan hänen tietoihinsa :vaikea obesia, mutta onneksi en ole. En myöskään ole vaatekaupan myyjä , jonka tehtävä olisi löytää rouvalle uusi vaate johonkin tärkeään tilaisuuteen. Omasta kokemuksestani tiedän, että semmoinen tilanne on enemmän kuin piinallinen noissa muodoissa olevalle. Mutta pakko sanoa, että oikeastaan edessämme seisoi kaikessa runsaudessaan ja muodokkuudessaan kaunis nuorehko nainen. Valtavine, kieltämättä raskaina kaartuvine melonirintoineen ja moninkertaisine vatsapoimuineen, joihin napa oli porautunut syvälle onkaloonsa, hänen onnistui kuin onnistuikin näyttää oikealta naiselta. Hänen mahtavankokoiset pakaransa ja selkänsä ja reitensä kaartuivat kaikki samanlaisina suuren suurina aaltoina, joita yritin hahmotella häntä takaapäin kuvatessani. Ja sievien kasvonpiirteittensä alaosassa pyöristyi todentotta parikin kaksoisleukaa, jollaisista naisilla on tapana pitää kauhea mekkala. Mutta hän seisoi edessämme niin sympaattisena ja luonnollisen tyynenä ja kauniina, ettei todellakaan tuntunut sopivalta ajatella hänen lihavuuttaan. Sanalla sanoen hän oli malli, tekisi mieli kirjoittaa sana tässä isolla alkukirjaimella. Tunsin koko ajan, että minulle, joka vuoroin suren omaa lihavuuttani ja paheksun muita näkemiäni liikalihavia ihmisiä, oli suorastaan henkilökohtaista terapiaa yrittää kuvata tätä inspiroivaa alastonmallia, josta tekemämme kuvat yrittivät tuoda paperilla ilmi hänen persoonallisen suloutensa ja epätavallisen upeutensa.
Entä miten kävi toisena aamuna, kun malli astui luokkaan?Nyt vuorossa olikin täydellisen kaunis alaston mieshenkilö koko lihaksikkaassa, mutta silti hoikahkossa komeudessaan. En taaskaan pannut merkille minkäänlaista hämmennystä hänen olemuksessaan eikä vaivaannuttavaa tunnetta, vaikka mies seisoi tai istui sukukalleudet peittelemättömänä mummoikäisten, mutta myös kolmen nuoren lukiolaistytön tarkan tutkinnan kohteena. Hän oli selvästi tottunut ja taitava ottamaan erilaisia luontevan kuvauksellisia asentoja, kun aloitimme nopeilla muutaman minuutin luonnoskuvilla. Kaikesta huomasi, että hän oli kokenut toimimaan mallina ja sisäistänyt tilanteen tuntumaan täysin neutraalilta.
Vaikka näen alastomuutta roppakaupalla televisiossa ja joskus lehdissäkin, on tosielämän alastomuus minulle yksin elävälle vanhenevalle ihmiselle käynyt melko poikkeukselliseksi. En ole enää aikoihin käynyt edes uimahallissa, jossa voisin ainakin nähdä alastomia naisvartaloita. Itse olen aina pitänyt luonnollisena liikkua useinkin alastomana kotioloissa. Niin teen vieläkin, mutta en juuri välitä nähdä itseäni alastomana peilistä. En enää pidä itseni näkemisestä, joten kuljen aina peilien ohi "sokeana", vilkaisematta sinnepäinkään. Huijaan siis itseäni,voin unohtaa miltä näytän.
Siitäpä syystä nämä päivät olivat aika lailla ajattelemisen aihetta antavia ja avarsivat näkemystäni. Ja johtopäätös oli: alastomuus on kaunista, onpa kysymyksessä sitten mies tai nainen, pyöreä tai vain sopivasti lihaksikas. Tärkeintä on ihmisen oma sisäinen omanarvontunto ja itsensä hyväksyntä. Luulen, että sain paljon eväitä ja syytä tarkastella ajatuksiani ulkonäöstä ja niistä älyttömistä normeista ja paineista, joilla nykyään meitä kuormitetaan, arvotetaan tai luodaan estoja, pahanolontunnetta, jopa syviä kelpaamattomuuden syövereitä jo lapsuusiästä lähtien.
Kun sitten kurssin loputtua menimme syömään veljeni ja kälyni kanssa, sain kuulla vielä viimeisen hämmästelyn aiheen näistä luonnollisista ja antoisista malleistamme: hepä ovat aviopari. Aivan mahtavaa.Nyt vakuutuin, että heidän luonnollisuutensa oli tervettä ja aitoa. Kreikkalaisjumalapatsaalta näyttänyt mies on onnistunut luomaan ylipainoiselle rouvalleen sellaisen hyväksynnän ja ilon ilmapiirin, ettei hänen olemuksessaan ollut yhtään vaivaantumisen, tyytymättömyyden ja häpeilyn sävyä liikakilojensa johdosta. Hän tiesi olevansa hyvä ja kaunis semmoisena kuin on. Onnittelen heitä molempia. Eikä tämä sopusuhtainen ja kaunisvartaloinen nuorehko mies näyttänyt pitävän mitenkään omituisena tai vaivaannuttavana, eikä liioin aiheelta olla leuhka, että mittailimme hänen pohkeitaan tai selkänsä kaarteita tai tutkimme, miten hänen sukuelimensä näkyivät mistäkin kuvakulmasta. Hän suoritti vain sovittua tehtäväänsä kuin mitä työtä tahansa.
Nyt tiedän, etten enää halua edes piirtää anorektikkoja malleja. Jostain syystä he ovat aina kuvissani näyttäneet vielä todellistakin laihemmilta, kuin olisivat kauan sitten pudonneet kyydistä matkalla kuolemanleirille.En saa semmoisesta kuvaamisesta mielihyvää, en edes koe onnistumisen haastetta. Mutta mistä saisin näitä hyviä malleja, oikeita ihmisiä, jotka jaksaisivat ja suostuisivat poseeraamaan nakuina ? Somerolla taiteilevat voivat olla tyytyväisiä .
Ylihuomenna, lauantaina vietämme Suomessa Juhannuspäivää, vaikka kalenterissa sen perinteinen sijainti 24.6.on vasta ensi keskiviikkona.Tänään, kun kirjoittelen, on siis aatonaatto. Sää on sateinen ja viileä, vain 10 asteen tuntumassa. Jos en tietäisi, minun olisi juuri nyt vaikea uskoa, että suomalaiset valmistautuvat jo suurin joukoin keskikesän suureen juhlaan, kesän lakipisteeseen, yöttömän yön hymyilevään suloon. Ihan pian päivä päivältä aletaan laskeutua pimeneviin öihin ja vähittäiseen syksyn tuloon. Outoa, koska vielä ei ole edes koettu kesää, ei suvipäivän paahdetta tai kesäisen yön nopeata valkenemista aamuksi. Päivät muistuttavat toisiaan, pilvistä, sateista, tuulista.Yöt ovat kylmiä.Tämä ei ole mitään ennestään tuttua vuodenaikaa selvästi muistuttavaa. Tämä on joku uusi, kai viides vuodenaika vuoden kiertokulussa.
Kauppa mainoksineen on pitänyt huolen, että minäkin, jo heleimmät juhannukseni kauan sitten elänyt mummu, tiedän hyvin miten juhannusta nyt pitäisi viettää satoipa taivaasta vaikka kuinka paljon vettä tai vaikkapa kissoja ja koiria, niinkuin englantilaiset sanovat. Jokaisen on ymmärrettävä, että ruoka pitää ehdottomasti grillata. Ei ole sitä ruoka-ainetta, joka ei sopisi grilliin ja paranisi grillaamalla aivan uusiksi makuelämyksiksi. Televisiota ei voi katsoa tai lehteä avata ilman, että valtava, siis todella megalomaaninen grillibuumi hyökkää päälle.Tuntuu siltä, kuin olisi rikos ajatellakaan tässä keskikesän juhlan kohdassa syövänsä muuta kuin grilliherkkuja. Grillaa ja fiilistele, fiilistele ja grillaa, hyvä ihminen!
Yksi mukava asia tässä grillihehkuttelussa on mielestäni se, että näin miehet on saatu ottamaan ruuanlaitto myös omaksi lajikseen. Jostain ihmeen syystä grillaus tuntuu sopivan paremmin miehen imagolle kuin kaalilaatikon teko tai kiisselin keitto. Ennen miesten etuoikeutena tuntui olevan graavikalan suolaus tai kalojen savustaminen. Nyt taitaa olla niin, että naisille jää kohta vain salaatin teko ja pöydän kattaus. Lähes jokaisessa perheessä tai juhlaseurueessa mies nautiskelee (ansaittua?) kunnioitusta armoitettuna chefinä.
Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista. Jotta grillistä olisi poimittavissa todellisia herkkupaloja, pitää grillaajalla olla yllättävän paljon tietoa kypsennysajoista eri ruoka-aineille, sekä sopivimmista mausteista ja marinadeista. Ehkä jo muutaman vuoden hehkutuksen jälkeen yleinen tietämys ja taito ovat kehittyneet niin, että grillaus on muutakin kuin kaupan valmiilla soosilla höystetyn kananpalan, makkaran tai grillikyljyksen ritilälle sijoittaminen ja mustaksi kärventäminen.
Suomi elää taloudellisen laman aikaa, mitä on vaikea uskoa tässä mielettömän yltäkylläisessä, suorastaan ruokaorgioihin viittaavassa ruokakeskustelussa, kauppojen tarjonnassa, mainonnassa ja kaikenlaisten ruokaan keskittyvien kilpailujen ja viihdeohjelmien vyörytyksessä. Ruoka on suomalaisten uusi uskonto ja tiede ja harrastus ja elämänhallinnan mittari. Ruuan takia kiihkoillaan, vihataan toisinajattelijoita, kirjoitetaan blogeja, julkaistaan yhä erilaisempia keittokirjoja ja matkustetaan ulkomaille hankkimaan uusia kulinaarisia kokemuksia. Milloinkaan ennen emme ole tienneet näin paljon erilaisista mausteista, eksoottisista hedelmistä tai muista oudoista ruoka-aineista. Jo pienet taaperot voivat kehaista syövänsä mieluiten sushia ja nauttivansa aamulla smoothin, ei kaurapuuroa. Pian varmaan edistyksellisimmät uraäidit vaativat päiväkodeissa lapsilleen ainakin kerran viikossa ruuaksi tarjottavan rapeita kovakuoriaisia tai jauhomatoja niiden runsaan ja terveellisen proteiinin takia.
Vaalien jälkeen käytiin muutaman viikon ajan kiivaaksikin yltynyttä keskustelua Suomen kahtiajakautuneesta ilmapiiristä. Vastakkain olivat suureksi ja muusta Suomesta kovin erilaiseksi kehittyneen pääkaupunkiseudun kuplan sisällä elävät ja toisaalta ne muut, jotka asustavat harvaanasutuilla Suomen kolkilla ja maaseutukaupunkien tuntumassa. Ei tuntunut löytyvän yhteistä käsitystä suomalaisesta elämäntavasta, kulttuurista ja arvoista. Puuttui ymmärrystä puolin ja toisin. Vieras elämäntapa tuntui yhtäkkiä olevan uhka omalle hyvinvoinnille. Mutta näin juhannuksen kohdassa suomalaiset paljastavat taas olevansa melko homogeenista porukkaa kaikesta melskeestä ja hienostelunhalusta huolimatta: melkein kaikille maistuu ylikärventynyt makkara, sinappi, sauna ja alkoholi muodossa jos toisessakin.Me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmin katsotaan.......
Ollaanko me perus suomalaisia vai perussuomalaisia ?
Ei tarvitse olla kummoinenkaan säätieteilijä huomatakseen, että säätilat ovat nykyisin kaikkina vuodenaikoina muuttuneet oudosti erilaisiksi kuin mihin olemme ennen tottuneet. Tottakai on selvää, etteivät kaikki vuodet ole samanlaisia, että välillä on leudompia talvia, välillä helteisempiä kesiä kuin yleensä. Luultavasti kaikille ikäihmisille on muodostunut aika selkeä ja todennäköisesti realistinenkin käsitys näistä säiden tavallisista vaihteluista vuosien ja vuosikymmenten mittaan. Nyt kumminkin alkaa vahvasti tuntua, että vanhat käsitykset säistä eivät enää vastaa sitä, mitä nykyään koemme. On jo eletty useampi "outo vuosi", talvi, kevät ja kesä peräperää. Ainakin minun mielestäni alkaa olla jo riittävästi näyttöä, että elämme keskellä yllättävän voimakasta ilmastonmuutosta tällä pallollamme. Ja muutoksen vauhti tuntuu kiihtyvän jopa nopeammin kuin oli ennakoitu.
Viime päivien kovat tuulet, jopa myrskylukemiin yltävät, eivät sovi kokemusperäisiin ajatuksiin kesäkuun alun sääoloista.Toki muistan joitakin poikkeuksellisen viileitä kesän alkuja, jolloin on tuntunut siltä, ettei luonto millään jaksa puhjeta kukoistukseen vielä juhannukseenkaan mennessä. Muistan paksun lumen, joka muutaman yön tunnin aikana peitti koko kukkaloiston ja puut siihen asti tosi lämpimän toukokuun viimeisenä yönä 1975. Muistan erään juhannusviikon mummilassa Kemijärvellä, jolloin mummin oli pakko päivittäin polttaa pari pesällistä puita pirtin uunissa, että me etelästä vähissä vaatteissa lomailemaan tulleet tarkenimme edes sisätiloissa. Ja lunta tuprutti jo muutaman kymmenen kilometrin päässä mummin talosta. Mutta tämmöisiä jatkuvia kovia myrskytuulia ilman ukkospuuskia en muista koskaan kokeneeni kesäkuussa. Ja viime aikojen sademäärät ovat monin paikoin nousseet niin suuriksi, että joet ovat maksimikorkeudessaan ja tulvineet pelloille, eikä kevättöitä ole päästy tekemään tavalliseen aikaan liiallisen märkyyden johdosta. Vallitseva, yhä uusia ja uusia myrskyjä ja sateita Suomeen tuova säätyyppi on ikäänkuin jumittunut paikoilleen, kun ennen on ollut tapana kevätkesän säiden hyvinkin nopeat vaihtelut.
Ympäri maailmaa tunnetaan sama ilmiö. Intia kärsii viikkokausien ennätyshelteistä, jotka vaativat köyhimpien ihmisten asuma-alueilla kuolonuhreja. Osa Amerikkaa kuivuu kuivumistaan sateitten kokonaan puuttuessa. Jossain päin Amerikkaa taas oli viime talvena pulmana hirveät lumimäärät. Kun kuuntelee sääoloista ympäri maailman, ei voi välttyä havainnolta, että säätilat ovat kohtuuttomasti liioittelevia suuntaan jos toiseenkin ja kulloinenkin tilanne jää paikoilleen viikkokausiksi aiheuttaen näin yhä pahempia ja kasaantuvia ongelmatilanteita.
Ilmastontutkijat tietävät kertoa syyt tähän ilmiöön. Jo melko hurjaan vauhtiin kiihtynyt ilmaston lämpeneminen on sulattanut suuria napajäitten alueita ja irroittanut ikijäästä jättimäisiä lohkareita, jotka sulaessaan meriin muuttavat veden lämpötilaa radikaalisti ja näin vaikuttavat ilmasto-olojen kannalta olennaisen tärkeitten merivirtojen suuntiin. Merivirrat ovat planeettamme eri osien ilmastoihin eniten vaikuttavat tekijät. Koulussa aikoinaan opimme, että ilman Golf-virran vaikutusta ei Suomi olisi näin sopiva paikka ihmisten asua täällä lähellä pohjoisnapaa. Mitä tapahtuu, jos Golf muuttaa kokonaan suuntaansa?
Elämme jo muutoksen aikaa. Merien lämpeneminen jo muutamalla asteella pystyy muuttamaan sekä merivirtojen, että ilmavirtausten totuttuja suuntia ja liikkeitä. Muutosten suuruudesta ja aikataulusta ei kellään vielä ole sataprosenttisen tarkkaa etukäteistietoa, mutta kuitenkin vakuuttavan paljon todennäköistä ennakkoarviota on jo osoittautunut paikkansapitäväksi. Näitä ennakkovaroituksia ja tulevaisuusnäkymiä ei vain ole valtioitten talousahneuden ja poliittisten päättäjien kapeakatseisuuden ja vallanhimon takia haluttu uskoa ja kuunnella.Yhä edelleen hakataan surutta valtavia määriä sademetsiä ja vähät välitetään maan sisästä pulppuavista metaanipurkauksista.Syyllisiä voi osoitella kaikista ilmansuunnista. Miksi?
Koska koko maailmassa on yksi supermahti ylitse kaiken muun. Se on taikasana, joka hallitsee joka kolkassa maailmaa ohi muiden aatteiden ja arvojen: Money, money, money. Money talks. Money rules.Talous ja vaikutusvalta, jonka rahalla voi hankkia, ei kunnioita luontoa eikä kuuntele maapallon ja sen elinolosuhteitten tuhoamisesta varoittavien tahojen puheita, tulivatpa ne sitten miltä suunnalta tahansa. Ja kaikki tämä mielettömyys ja tuho saa jatkua, koska suunnanmuutos ja vastatoimet ovat ristiriidassa taloudellisen voitontavoittelun ja loputtoman talouskasvun uskonnon kanssa.
Minä olen nykyään vähän kuin tuulessa kitisten pyörivä, lähes kelvottomaksi lahonnut vanhanajan tuulimylly. Kun tuuli yltyy tämmöisiin myrskylukemiin kuin tässä viime päivinäkin on koettu, tunnen olevani perin juurin uupunut, voimaton ja ahdistunut. Tunnen pahaa oloa henkisesti ja ruumiillisesti. Ahdistun, kun vain seuraan kotipihani mäntyjen villiä ja vauhkoa tuiverrusta myrskypuuskien tanssitettavina. Ei puhettakaan, että haluaisin lähteä puskemaan ulkoilmaan edes vähäisempään myräkkään. Muistan, että kauan sitten oli aika, jolloin osasin ihan nauttia tuulessa kävelystä, jos päällä oli riittävästi vaatetta. Minusta oli mukava kuulla kuinka tuuli oikein ujelsi, suhisi ja kohisi. Silloin, pakko sanoa, pilkkasin oman äitini mielestäni turhanaikaista ja hupsua tuulen pelkoa, joka joskus sai semmoiset mitat, että hän siirtyi nukkumaan eteiseen tuulisena yönä. Se oli talon keskellä ja tuulen ujellus kuului sinne kaikkein vähiten.Kotitalomme oli tosiaan aika tuulille alttiilla paikalla järven rannassa. Nyt kai saan maksaa sakkoa nuoren itseni tyhmästä epäempaattisuudesta ja röyhkeydestä, kun mieleeni palautuvat liiankin hyvin omat puheeni ja koen samanlaista ahdistusta ja pelkoa myrskyjen ja kovien tuulten aikaan kuin äitimuorini ennen. Monena yönä olen vaihtanut nukkumaan makuuhuoneesta toiseen, kun olen halunnut välttyä kuulemasta ja näkemästä tuulen voimaa.
Kesä on vasta aluillaan. Mitä vain voi olla vielä tulossa, niin poutaa kuin sadetta, niin pitkää hautovaa hellettä kuin ukkospuuskiakin. Mutta nyt kumminkin nautin kesästä niinäkin päivinä, jolloin on liian koleata tai tuulista lähteä ulos. Viime viikolla puhtaaksi pestyistä suurista ikkunoistani suorastaan häikäisevänä sisääntunkeva vihreys on niin vaikuttava, niin hyväätekevä ja väkevä, että tuottaa syvää mielihyvää aamulla ensimmäisenä ja vielä illan hämärtyessä. Jo ikkunastakin katsottuna aistii sen pursuavan elinvoiman: ravintoa, terveyttä, vitamiineja ja elämän edellytyksiä koko pallolle.
Eläköön vihreys.
Onnea myös Ville Niinistö, koko vihreä maailma,vihreät aatteet ja kaikenikäiset luontoa rakastavat ja sen ainutlaatuista arvoa rakastavat viherpiipertäjät ja me "Ikivihreät" kautta maailman.
