Orvokki. Liisa vai Tellervo

Keskiviikko, huhtikuun 12.päivä. Nimipäiväsankareita tänään ovat Julia, Juuli, Juliaana, Janna, Janni sekä miespuolinen vastine Julius. 
Viime viikolla sattui kirpputorilla silmiini hauskasti vanhanaikaisen oloinen, mutta hyväkuntoinen parisataasivuinen opus nimeltään Nimipäiväkirja. Sen ulkonäkö, kermanvalkoiset pehmeän mattapintaiset kannet, hyvin koristeellinen kirjasintyyppi ja hennot punaiset kukat ja sulkakynä houkuttivat katsomaan pitempään. Tekijä Arvo Kankainen, kustantaja Arvi A.Karisto ja kustannusvuosi 1947. Kirja täyttää siis tänä vuonna 70 vuotta, niinkuin hyvin usea suomalainen (Suomen suurin ikäluokka). On kai pakko ostaa, kun hintakaan ei ole kohtuuton. Sisäsivulla kirjalla on vielä toinenkin nimi:Sinun nimesi on runo.

Tammikuun 2.päivän nimipäiväsankari on Aapeli, joka on innostanut kirjaimillaan tekijän runoilemaan tällaisen ihanuuden:
A rmas, sua aatoksissain
A ina täällä muistelen,
P äivän uuden alkaessa,
E htoon ehtien, --
L eikkisitkö lemmelläni -?
I tse tiedät ikäväni.

Serkkuni Paula on syntynyt loppiaisena 6.tammikuuta, Harrin nimipäivänä. Runo sopisi varmaan Paulallekin motoksi vaikka on tietysti Harrin kirjaimista. Kas näin kauniisti se sanoo:
H uoliesi alle ethän jää,
A ina etsi uutta elämää.
R ohkeasti ylös pääsi nosta,
R eippahasti onnes arpa osta,
I lku kohtalosi iskijää! 

Alkaa kiinnostaa miten oma nimeni Liisa on inspiroinut runoilijaa. Ryhdyn etsimään marraskuun 19. päivää. Koen yllätyksen: siellä tutulla paikallaan ei olekaan Liisa vaan Alli. Tämäpä on outoa, jo lapsena olen oppinut muistamaan allakan peräkkäiset nimet Eino, Jousia, Liisa, Jalmari.....Tosi kumma juttu, mutta sitten hoksaan, ettei nykyallakassakaan ole enää Jousia nimeä,vaan Jousian kohdassa on Tenho ja Max. Niin se käy, nimet vaihtuvat, muuttuvat ja jäävät pois käytöstä .Uusia nimiä tulee allakkaan hyväksytyksi sitä mukaa kun riittävän suuri määrä lapsia on saanut jonkun nimen muuttumaan muodikkaaksi ja suosituksi.Vuoden 1947 nimilistat ovat tosiaankin aivan toisenlaiset kuin nyt 70 vuotta myöhemmin. Mutta kuvittelin nimen Liisa sellaiseksi kestohitiksi, että se olisi ollut ikuisesti, aina aikojen alusta asti samalla syksyisellä kohdallaan. Pakkohan nyt Liisan on jossain olla! Aikani etsittyäni löydän Liisat ja Elisabetit syyskuun 17.päivän kohdasta ja runo menee näin:
L uokseni sä saavuit
I llan hämärässä silloin
I kkunaani heitit lunta. -
S iitä asti nähnyt unta
A ina sinust´olen illoin.

Vuoden toiseksi viimeinen päivä on jo 1947 kuten nykyäänkin Taavetin (ja nykyään Taavin ) päivä:
T iki, taki, vaarin kello
A ikaa takoo nurkassaan,
A ivan kohta ajastaika,
V uosi vanha vaihdetaan.
E ihän vielä tyhjänä lie
T uoppis pohja paistanut?
T ilkan oisin onneksesi
I llan kuluks maistanut.

Nyt kirja vaihtaa uuteen tyyliin. Seuraa etunimien selityksiä.Teksti alkaa kiinnostavalla tiedolla :"Meillä tuli äskettäin voimaan laki etunimistä, joka täydentää ennemmin säädettyä lakia sukunimistä. Nimistömme on siten kokonaisuudessaan siirtynyt lailliselle pohjalle. Uuden lain mukaan vanhemmat eivät saa antaa lapsilleen minkälaisia nimiä tahansa, niinkuin oli ennen laita. Aikaisemmin lapsella ei ollut mahdollisuutta vapautua epäonnistuneesta nimestään virallisesti, mutta uuden lain mukaan etunimi voidaan, jos päteviä syitä on, vaihtaa samalla tavoin kuin sukunimikin. Tätä oikeutta on jo käytettykin". 
Kirjan tekijä kertoo hyvin laveasti eri maitten tapoja. "Suurin ryhmä on kiinalaisten vanha kolmisanajärjestelmä ( La Hun Tshin, pohjoiskiinalainen), mutta eteläkiinalaiset jättävät yhden pois, esimerkiksi eräs Ah-Pin-Wang heitti nimensä viimeisen sanan pois ja oli pelkästään mr Ah-Pin." 
Samaan tapaan tekijä esittelee muita ryhmiä: esimerkiksi eurooppalaisen, jossa esiintyvät sekä etu- että sukunimet. tosin tämän ryhmän kaksi kansaa, unkarilaiset ja japanilaiset asettavat sukunimen ensimmäiseksi.Tekijä huomauttaa, että suomalaisilla oli ennen tapana nimittää itseään äidin mukaan. Kalevalan suuri sankari Väinämöinen lienee saanut nimensä äidistään Veden emosta. Vein-emoinen kääntyi helpommin lausuttavaksi Väinämöiseksi, kun ei enää pidetty lukua hänen syntyperästään."
Luen myös, että afrikkalaiset ovat yhä edelleen ( siis 1947) yksinimisiä. Kun samannimisten henkilöiden kesken syntyi sekavuutta, lisättiin isän nimi mukaan.Vanhoista sivistyskansoista kreikkalaiset olivat yksinimisiä ( Sokrates, Aristoteles, Homeros).Tekijän väitteet tuntuvat minusta, nykylukijasta monin paikoin aika heppoiselta todistelulta, enemmän hänen omilta päätelmiltään kuin todistetuilta faktoilta. Ihmettelen hänen jokseenkin oudosti  käyttelemäänsä termiä vanhasta manteereesta. Pienistä epäilyistäni huolimatta on kiinnostavaa lukea hänen monipuolisia selostuksiaan nimien historiasta. Artikkelin lopuksi hän luettelee käyttämänsä ulkolaiset lähdeteokset. 

Viimeinen ja ehkä hupaisin osa kirjaa on lähes sadan sivun mittainen osio, joka selittää erikseen naisten ja miesten nimien merkityksiä, nimien historiaa ja kohdan kalenterissa. Tekijä huomauttaa vanhasta tutusta viisaudesta, ettei nimi miestä ( naistakaan) pahenna, mutta kyllä useat näistä vanhoista nimistä tekisivät nykylapsen elämäntaipaleen vaikeaksi. Mikä joskus on ollut hyvää tarkoittava, ehkä kauniskin etunimi, olisi nykyään omistajalleen taakka ja pilkanteon kohde. Tosin on hyvä muistaa, että vanhat nimet elävät usein uutta kukoistustaan noin sadan vuoden kuluttua. Silti kulunut 70 vuotta on saanut satoja nimiä yuntumaan mahdottomilta tänä vuonna nimensä saaville lapsille. Ei kukaan pilaa tyttönsä elämää nimellä Oivikki, Mielisuoma, Kaiho, Laulikki, Ihanelma tai Joutsen. Eikä pojalle voisi antaa nimeksi Rieti, Tiera, Luja, Korjo, Pohto, Ponteva tai Untamo. Ei kai!
Useimmat sellaisetkin nimet, joita monet minun ikäluokkani tytöt tuntevat ominaan ovat muuttuneet harvinaisiksi. En muista opettaneeni kovinkaan montaa Liisa nimistä tyttöä lähes neljänkymmenen vuoden opettajaurani aikana. Omana kouluaikanani opettajani ryhtyi omavaltaisesti kutsumaan  minua Marjaksi, vaikka olin 9 ensimmäistä vuottani ollut Liisa. (yhdysnimestäni huolimatta). Luokassa oli hänen mielestään pari Liisaa liikaa . En tottunut ajattelemaan itseäni  Marja- nimisenä. Niin minä sitten katsoin parhaaksi ruveta Marja-Liisaksi oppikouluun päästyäni.

( Liisa, lyhenne heprealaisesta Elisabetista. "valalla jumalalle vihkiytynyt". Elisabet on yksi maailman suosituimmista nimistä eri muotoisina käytettynä eri maissa, Elsabet, Eliza, Elise, Elsie, Liisa. Lisa, Lizzie, Libby, Betsie, Betty, Bess, Bettina jne).

Entä tämän päivän sankari Julius? No, muistamme Julius Caesarin, suuren sankarin, mutta kirjani mukaan Julius-nimen  merkitys on "untuvapartainen". Voi voi, sankaruus sai nyt kolauksen.

(Julia on tietysti Juliuksesta johdettu naisnimi, mutta onneksi se tuo västämättä mieleen ikiaikaisen naisellisen hahmon Shakespearen kuolemattomasta rakkaustarinasta, ei mitään untuvapartaan takertuvaa mielikuvaa.)

Tuodaan auringon valoa tupaan

Tänään äänestetään kunnallisvaalien ehdokkaista tulevia päättäjiä Suomen kaupunkeihin ja kuntiin. Olen äänestänyt kaikissa mahdollisissa vaaleissa jos unohdan pois kirkolliset vaalit. Niissä en ole koskaan vaivautunut edes yrittämään oman mielipiteeni kuulumista kirkon asioihin äänestämällä. Olen nähnyt äänestämisen toivottomaksi yritykseksi muuttaa vallitsevia, itselleni kovin vieraita linjauksia kirkollisissa elimissä ja päätöksenteossa.

Vaikka kyseessä nyt on kunnallisvaalit. on ollut helpompi etsiä eri puolueitten arvojen kautta sopivaa omaa ehdokasta, kun ei minulla ole sellaista henkilökohtaisesti tuntemaani turkulaista, jolle haluaisin ehdottomasti ääneni antaa. Valintani oli sinänsä helppo, mutta silti numeron piirtoni äänestyslipukkeeseeen kesti piinallisen kauan.Yhtäkkiä näet unohdin ehdokkaani sukunimen. Hävinnyt päästäni kuin aamuinen unikuva. Hävinnyt, niin että melkein panikoin. En voinut tarkistaa listalta hänen numeroaan.Tämmöistä sattuu minulle nykyään päivittäin. Nimet, tuttuakin tutummat, voivat jumiutua jonkun muistilukon taakse, kun niiden ihan spontaanisti odottaa tulevan suusta sujuvasti. Se on kaikille ikäisilleni, sikäli kuin olen huomannut, liiankin tuttu vaiva, mutta on viime aikoina omana vaivanani pahentunut ihan ongelmaksi. Luultavasti sitä on pahentanut diabetes, tuo väsymätön, ikävä elämäntoverini. Nykyään äkkiunohdus iskee jo mihin tahansa substantiiviin, ei pelkkiin erisnimiin.

Yhtenä vahvana teemana useimmilla puoluejohtajilla on ollut yrittäjyys: talouden rattaat on saatava paremmin pyörimään, monenlaista yrittäjyyttä on tuettava. Työllä saadaan aikaan uutta hyvinvointia. Viikon puolivälissä sain näytön yrittäjyysviestin perillemenosta. Kuulin ovikelloni kilkahtavan. Kukas se siellä nyt mahtaa olla, kun en tiennyt ketään odotella. Nykyäänhän tulosta ilmoitetaan etukäteen kännykällä. Odottamattoman kilauksen jätän useimmiten huomioimatta, koska se on helpoin tapa torjua tuntemattomat köyhät, osattomat ja vammaiset, tarpeettoman remontin tai turvavälineiden kaupittelijat ynnä Jehovan Todistajat. Jostain syystä tällä kertaa hellyin kurkistamaan.

Yllätyin aika lailla, kun ovella seisoi kaksi reippaan ja fiksun oloista vähän toisella kymmenellä olevaa poikaa ja kuulin heidän asiansa: saisinko euron jos veisin ulos roskanne. Siis kuinka, ymmärsinkö nyt oikein, että pojat tarjoavat minulle mahdollisuutta päästä eroon roskapusseistani euron maksamalla. Kyllä vaan, juuri niin, ja se on minusta ihan hieno palvelu-ja bisnesidea, mutta harmillista kyllä olen juuri eilen raahannut kauhean määrän pussukoita pihamme jätepisteeseen. Vein kaksi painavaa kassillista lehtiä, tiukasti pakatun biojätteen, tavalliset roskat, lasipurkkeja sekä muutaman metallipurkin. Tarvitsin kaksi eri reissua. Voi pojat, olisittepa tulleet eilen. Mutta idea on minusta niin hyvä ja kannatettava, että lupaan pojille joka tapauksessa euron palkkion. Sitten muistan, että onhan minulla iso, kulmastaan pahasti rikkoutunut säilytyslaatikko vaatehuoneessa roskiin päätymistä odottamassa. Siis sittenkin oikea työ ja siitä pyydetty palkka, ei pelkkää hyväntekeväisyyttä, ei ilmaista rahaa! Toivottavasti pojat tulevat taas joku päivä uudelleen. Kehittelin jo ideaa jonkunlaisesta imurointipalvelusta.

Tänään luin Helsingin Sanomista, kuinka yritteliäisyys ja halu itse hankkia rahat harrastukselleen tuottivat jymy-yllätyksen niille kahdelle 12-vuotiaalle hesalaispojalle, joista viime viikonlopun lehdessä oli pieni kuvallinen juttu. Pojat halusivat kovasti hankkia kuvauskopterin, jolla voisivat kesällä harrastaa mielenkiintoista luontokuvausta ilmasta käsin. Tuommoinen laite ei ole kaikkein halvimpia ( muutama sata euroa!) Pojat päättivät hankkia ainakin suuren osan rahoitusta itse. He keksivät pistää pystyyn ulos kadulle vohvelibisneksen, myydä tuoksuvia herkkuja ohikulkijoille. Taisi olla mainostusta Face-bookissa. Rauta kuumaksi ja ei muuta kuin kauppa käyntiin. Ostajia kuulemma piisasi. Hesarissa ollut juttu ja kuva ehkä kumminkin oli juju, joka lopullisesti käänsi poikien yrityksen rakettimaiseen nousuun. Sana pojista levisi Suomi-popin lähetykseeen ja sieltä sen poimi edelleen koptereita myyvän liikkeen markkinointipäällikkö ja päätti puuttua ideaan. Hän innostui tarinasta ja poikien yrittäjyydestä ja yhdessä tekemisen meiningistä siinä määrin, että päätti palkita pojat fiksusta asenteestaan ilmaisella, jopa alkuperäistä haavetta kalliimmalla kopterilla. Mikä parasta, pojat pääsisivät kuvaamaan kevään tuloa jo nyt. 

Ovatkohan minun roskientyhjennysbisnespoikani mahtaneet saada ideansa näitten kavereitten menestyksestä. Mahdollisesti. Minä puolestani koin vielä toisen yllätyksen: satuin perjantaina meidän lähiöbussissa istuessani kertomaan tuosta omasta asioinnistani roskispoikien kanssa vieressäni istuvalle taloyhtiömme yhdelle vanhalle rouvalle. Kysyin oliko hänelle mahdettu tehdä samanlaista tarjousta. Ei ollut. Kun sitten torilla lähdimme bussista, takani istunut, minulle ihan vieras nuorempi rouva kääntyi puoleeni, taputti käsivarttani ja sanoi: Kiitos tästä hyvästä tarinasta. Se teki minut kovin iloiseksi . Ihan aurinko alkoi paistaa. Anteeksi, että kuuntelin, mutta ihanaa , että sain sen kuulla.( Olin kai huomaamattani kailottanut taas vanhan opettajan liian kuuluvalla äänellä! Vähän noloa, mutta olkoon!)

Vieläkö joku sanoo. että me turkulaiset olemme tylyjä ja tuppisuita. Ei me olla. Ei ainakaan enää kaikki. 

Mutta kuinka mahtaa käydä vaaleissa: saadaanko tänne Turkuun päättäjiä, joilla on paljon järkeä ja suurta sydäntä ja paljon uusia, toimivia ideoita? Kaikkia näitä sopivassa suhteessa.

Toivottavasti ei Turussa enää tulevaisuudessa puuhastella pelkkiä hölmöläisten hommia!

Aivan järjettömän ihanaa

Nyt kun olen eläkkeellä, minulla on runsaasti aikaa käytettäväksi esimerkiksi lukemiseen. Välillä joku romaani nappaa niin otteeseensa, että en malta lopettaa ennenkuin koko teos on hotkaistu. Kaikki muu elossa pysymisen kannalta välttämätön toiminta hoituu siinä sivussa pikavauhdilla ja juonen edistymisen juurikaan katkeamatta. Aika usein päivän lukemiseni kumminkin jää tuntiin puoleentoista, mikä menee päivän Helsingin Sanomien läpikäymiseen. Olen valikoiva lukija. Monet sivut jäävät vain otsikoiden ja ylimalkaisen silmäilyn varaan. En jaksa paljonkaan kiinnostua urheilusta tai taloudesta. Politiikka ja ulkomaat saavat joskus myös pelkän "kevytluennan". Silti aikaa kuluu ja tunnen jotenkin pysyväni vielä asioista kärryillä. Arvostan lehteäni ja käsitykseni maailmasta ja sen nykytilanteesta rakentuvat paljolti Hesarin toimittajien ja kolumnistien minulle tarjoamien faktojen ja mielipiteitten varaan. En halua ajatellakaan, että tällä tiedollani olisin "aivopesty ja harhaanjohdettu valeuutisten" uhri. Puna-vihreän feministi-ruohonsyöjäverkoston uhri ilmiselvästi, saattaisi joku toisinajattelija arvioida.

Saan monia aikakauslehtiä ystävällisesti minulle kierrätettyinä. Niiden tarjoama lukupaketti on minusta vuosi vuodelta muuttunut ohuemmaksi ja epäkiinnostavammaksi. Hyvä jos jokaisesta lehdestä löytyy edes yksi oikeasti kiinnostava ja pienen ajattelun tai elämyksentapaisen liikahduksen minulle tarjoava juttu. Ehkä vika ei ole lehdissä. Ehkä minä olen nyt väärä kohde näille lehdille: olen liian vanha, olen menettänyt kyvyn nauttia ns naistenlehtien sisällöstä. Oli aika, jolloin oli mukava, kun joku värikäs lehti kolahti viikottain luukusta. 

Muutamathintavat ja ulkoasultaan suorastaan liiankin ylelliset aikakauslehdet( esim kaikki Gloriat) saavat usein minussa aikaan lievää vakavamman moraalisen närkästyksen, joskus suorastaan vihan ryöpyn: kenelle tällaista roskaa tehdään, kysyy turhautunut hapan moralisti minussa. Ihmettelen todella haluavatko Suomen tavalliset työssäkäyvät nuoret naiset, opiskelijat, virkanaiset, monissa palveluammateissa tärkeätä työtään tekevät mutta suhteellisen pienipalkkaiset naiset, pienten lasten äidit, puhumattakaan meistä hiukan varttuneemmista naisista lukea tai edes rentoutua silmäilemällä kymmeniä sivuja täynnä ällöttävän vastenmielisen näköistä, kauniinkin naisen kammotuksesksi tekevää kosmetiikkaa, totaalisen mahdotonta muotia niin ideoiltaan kuin varsinkin hinnaltaan sekä sivukaupalla julkkisnaamoja jossain pippaloissa seistä tököttämässä ja kiinnostamattomia kuulumisiaan kertoilemassa nykyään jokseenkin  rumissa ja erityisen kummallisissa rievuissaan. Miksi ovat ottaneet kaapeistaan kaikkein kauheimmat vaatteensa. Vain Kaarina Suonperä muuttumattomana sinisissä  kaavuissaan ja sinisissä silmäluomissaan tyylinsä säilyttäneenä kummajaisena joukossa miesraukkaansa ulkoiluttamassa, varmaan  huolestuneena tyylitajun rappiosta.

Aika vähän jää anniksi myös tämän päivän ruokareseptisivuista. Kuvat ovat kyllä upeita, muhkeita, runsaina ryöppyäviä. Annokset ovat varmaan tosi hankala syödä siististi. Reseptit edellyttävät myös emännän kaapeista aina löytyvän chilihiutaleita, paahdettua paprikaa, kvinoaa, gheetä, tuoreita yrttejä ja tuoretta inkivääriä, kaurakermaa, punaisia linssejä ja pankojauhoja, srirachaa sekä suolahiutaleita. Ja tietysti jotain fiksumpaa perusapetta kuin tuttua iänikuista jauhelihaa tai edes kirjolohta. Kuka nyt enää semmoista jaksaisi veivata pöytään?

Suurimmat riemunkiljahdukset minussa kirvoittaa esimerkiksi tämmöinen lehden sivu, joka on otsikoitu:"kuukauden tunnelma PUHDAS HETKI. Unelmien kylpyhuoneessa kääriydytään valtaisaan harsopyyhkeeseen vaaleanpunaisen seinän suojissa". Tarkempi erittely kertoo tästä puhtaasta hetkestä:mattapintaisesta kivimassasta valmistettu Hampton-amme ( 7060 e), Classica 88-suihkuhana (näyttää sellaiselta, joita oli useimmissa vanhoissa kaupunkikodeissa 1960-luvulla: erikseen aukiväännettävät kukanmuotoiset nappulat kuumaa ja kylmää vettä varten) hinta vain 959 e, ammeen vieressä saippua-astiaa varten hankittu tyylikäs, tulppaaninmuotoinen  Eero Saarisen suunnittelema marmorikantinen pikkupöytä ( Artek 1564 e). Pellavainen harsopeite pyyhkeen virkaa toimittamassa( 369e, Stockman). Herkulliset (TOSI jättimäiset!) saippuapalat 6,95-9,95 e/ kg. 
Ja kun sitten olen hekumallisesti lillunut unelmien ammeessa voin vihdoin nousta kuivattelemaan ( parivuoteen lakanan kokoiseen) harsopyyhkeeseen Helge Sibastin linjakkaassa massiivitammisessa tuolissa istuskellen, siinä vaaleanpunaiseksi Tikkurilan Harmony H 479 sävyllä maalatun paneeliseinän luomassa harmoniassa.
Voi tätä PUHTAAN HETKEN ONNEA. Kuulen suustani ihan spontaanisti pulppuavat sanat: TOSI upeaa, TOSI pehmeää, TOSI suloiset linjat, TOSI tyylikästä, ihan SAIRAAN ihanaa, aivan JÄRJETTÖMÄN eleganttia ja  MIELETTÖMÄN huoliteltua kaikki tässä ympärilläni. 

Onko tässä Suomen kaunein kylpytila? Niin onkohan TOSIAAN?