Jos nyt kuulostaa siltä, että olen mielestäni saanut kahdessa päivässä aikaan jotain ilmiömäistä ja kiinnostavaa jälkeä suurelle valkoiselle piirustuspaperille ja siksi itseeni niin tyytyväinen, on syytä heti kertoa tämä oletus täysin vääräksi. En todellakaan saanut käden ja silmän yhteispeliä toimimaan tavalla, joka ihastuttaisi itseäni tai kurssin opettajaa tai muita osallistujia ilmiömäisellä osuvuudella ja ilmaisukyvyn voimalla.Ei tosiaan. Näen kovin selvästi puutteita ja vääriä mittasuhteita piirroshahmoissani, taiteellisuus loistaa poissaolollaan.Tyytyväisyys tulee ihan muusta.
Olen tyytyväinen, koska huomasin vielä jaksavani innostua yrittämään ja erehtymään ja ponnistelemaan kuin joskus nuorena. Vimmaisena tunsin halua tulla taitavammaksi, näkevämmäksi, rohkeammaksi kuvantekijäksi, rikkoa entiset tapani ja rajani. En ole moneen vuoteen yrittänyt alastonmallin kuvaamista, vaikka tiedän, että se on yksi kaikkein kehittävimpiä tapoja opetella näkemistä ja kuvaamista. Entisaikojen taideopiskelijat joutuivat opinnoissaan piirtämään vuosikaudet sekä eläviä malleja, että mallin puuttuessa myös kipsiveistoksia ennenkuin voivat kuvitellakaan olevansa taiteentekijöitä. Nykyään taiteen opiskelu saatetaan nähdä jonkunlaisena oikopolkuna, jolla ei ole merkitystä pitkällisillä ja kurinalaisilla perusopinnoilla. Riittää kunhan omistaa kyllin suuren taiteentekemisen tuskan ja palon ja runsaasti outoja mielleyhtymiä ja kritiikitöntä uskoa omaan nerouteensa.Usein tähän liittyy myös tahallista provosoinnin halua, jonka voisi helposti nähdä todellisuuden välttelynä ja sen tosiasian kieltämisenä, että omat taidot ovat olemattomia kuin keisarin uudet vaatteet sadussa.
Toinen ja vielä isompi syy tyytyväisyyteeni löytyy kurssin piirustusmalleina toimineitten henkilöitten persoonista. Ensimmäisenä aamuna keskelle häliseviä kurssilaisia ja piirustustelineitä ilmestyi opettajan esittelemänä nuori rouva ilkialastomana, ujohkosti hymyillen. Ja millainen uskomaton malli! Olin mielessäni arvaillut taas jotain nuorta hoikkaakin hoikempaa opiskelijaneitosta, jollaista olin vuosikaudet yrittänyt kuvata Turun sunnuntaimaalareitten piirustuskurssilla. Ihmetykseni ei olisi voinut olla suurempi. Toivottavasti en sentään loksauttanut suutani tyhmästi auki. Tämä rouva oli uhkeaakin uhkeampi. Joka ainoa linja hänen vartalossaan oli kaareva. Jos olisin hänen lääkärinsä, joutuisin kirjaamaan hänen tietoihinsa :vaikea obesia, mutta onneksi en ole. En myöskään ole vaatekaupan myyjä , jonka tehtävä olisi löytää rouvalle uusi vaate johonkin tärkeään tilaisuuteen. Omasta kokemuksestani tiedän, että semmoinen tilanne on enemmän kuin piinallinen noissa muodoissa olevalle. Mutta pakko sanoa, että oikeastaan edessämme seisoi kaikessa runsaudessaan ja muodokkuudessaan kaunis nuorehko nainen. Valtavine, kieltämättä raskaina kaartuvine melonirintoineen ja moninkertaisine vatsapoimuineen, joihin napa oli porautunut syvälle onkaloonsa, hänen onnistui kuin onnistuikin näyttää oikealta naiselta. Hänen mahtavankokoiset pakaransa ja selkänsä ja reitensä kaartuivat kaikki samanlaisina suuren suurina aaltoina, joita yritin hahmotella häntä takaapäin kuvatessani. Ja sievien kasvonpiirteittensä alaosassa pyöristyi todentotta parikin kaksoisleukaa, jollaisista naisilla on tapana pitää kauhea mekkala. Mutta hän seisoi edessämme niin sympaattisena ja luonnollisen tyynenä ja kauniina, ettei todellakaan tuntunut sopivalta ajatella hänen lihavuuttaan. Sanalla sanoen hän oli malli, tekisi mieli kirjoittaa sana tässä isolla alkukirjaimella. Tunsin koko ajan, että minulle, joka vuoroin suren omaa lihavuuttani ja paheksun muita näkemiäni liikalihavia ihmisiä, oli suorastaan henkilökohtaista terapiaa yrittää kuvata tätä inspiroivaa alastonmallia, josta tekemämme kuvat yrittivät tuoda paperilla ilmi hänen persoonallisen suloutensa ja epätavallisen upeutensa.
Entä miten kävi toisena aamuna, kun malli astui luokkaan?Nyt vuorossa olikin täydellisen kaunis alaston mieshenkilö koko lihaksikkaassa, mutta silti hoikahkossa komeudessaan. En taaskaan pannut merkille minkäänlaista hämmennystä hänen olemuksessaan eikä vaivaannuttavaa tunnetta, vaikka mies seisoi tai istui sukukalleudet peittelemättömänä mummoikäisten, mutta myös kolmen nuoren lukiolaistytön tarkan tutkinnan kohteena. Hän oli selvästi tottunut ja taitava ottamaan erilaisia luontevan kuvauksellisia asentoja, kun aloitimme nopeilla muutaman minuutin luonnoskuvilla. Kaikesta huomasi, että hän oli kokenut toimimaan mallina ja sisäistänyt tilanteen tuntumaan täysin neutraalilta.
Vaikka näen alastomuutta roppakaupalla televisiossa ja joskus lehdissäkin, on tosielämän alastomuus minulle yksin elävälle vanhenevalle ihmiselle käynyt melko poikkeukselliseksi. En ole enää aikoihin käynyt edes uimahallissa, jossa voisin ainakin nähdä alastomia naisvartaloita. Itse olen aina pitänyt luonnollisena liikkua useinkin alastomana kotioloissa. Niin teen vieläkin, mutta en juuri välitä nähdä itseäni alastomana peilistä. En enää pidä itseni näkemisestä, joten kuljen aina peilien ohi "sokeana", vilkaisematta sinnepäinkään. Huijaan siis itseäni,voin unohtaa miltä näytän.
Siitäpä syystä nämä päivät olivat aika lailla ajattelemisen aihetta antavia ja avarsivat näkemystäni. Ja johtopäätös oli: alastomuus on kaunista, onpa kysymyksessä sitten mies tai nainen, pyöreä tai vain sopivasti lihaksikas. Tärkeintä on ihmisen oma sisäinen omanarvontunto ja itsensä hyväksyntä. Luulen, että sain paljon eväitä ja syytä tarkastella ajatuksiani ulkonäöstä ja niistä älyttömistä normeista ja paineista, joilla nykyään meitä kuormitetaan, arvotetaan tai luodaan estoja, pahanolontunnetta, jopa syviä kelpaamattomuuden syövereitä jo lapsuusiästä lähtien.
Kun sitten kurssin loputtua menimme syömään veljeni ja kälyni kanssa, sain kuulla vielä viimeisen hämmästelyn aiheen näistä luonnollisista ja antoisista malleistamme: hepä ovat aviopari. Aivan mahtavaa.Nyt vakuutuin, että heidän luonnollisuutensa oli tervettä ja aitoa. Kreikkalaisjumalapatsaalta näyttänyt mies on onnistunut luomaan ylipainoiselle rouvalleen sellaisen hyväksynnän ja ilon ilmapiirin, ettei hänen olemuksessaan ollut yhtään vaivaantumisen, tyytymättömyyden ja häpeilyn sävyä liikakilojensa johdosta. Hän tiesi olevansa hyvä ja kaunis semmoisena kuin on. Onnittelen heitä molempia. Eikä tämä sopusuhtainen ja kaunisvartaloinen nuorehko mies näyttänyt pitävän mitenkään omituisena tai vaivaannuttavana, eikä liioin aiheelta olla leuhka, että mittailimme hänen pohkeitaan tai selkänsä kaarteita tai tutkimme, miten hänen sukuelimensä näkyivät mistäkin kuvakulmasta. Hän suoritti vain sovittua tehtäväänsä kuin mitä työtä tahansa.
Nyt tiedän, etten enää halua edes piirtää anorektikkoja malleja. Jostain syystä he ovat aina kuvissani näyttäneet vielä todellistakin laihemmilta, kuin olisivat kauan sitten pudonneet kyydistä matkalla kuolemanleirille.En saa semmoisesta kuvaamisesta mielihyvää, en edes koe onnistumisen haastetta. Mutta mistä saisin näitä hyviä malleja, oikeita ihmisiä, jotka jaksaisivat ja suostuisivat poseeraamaan nakuina ? Somerolla taiteilevat voivat olla tyytyväisiä .
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti