Vaikka kyseessä nyt on kunnallisvaalit. on ollut helpompi etsiä eri puolueitten arvojen kautta sopivaa omaa ehdokasta, kun ei minulla ole sellaista henkilökohtaisesti tuntemaani turkulaista, jolle haluaisin ehdottomasti ääneni antaa. Valintani oli sinänsä helppo, mutta silti numeron piirtoni äänestyslipukkeeseeen kesti piinallisen kauan.Yhtäkkiä näet unohdin ehdokkaani sukunimen. Hävinnyt päästäni kuin aamuinen unikuva. Hävinnyt, niin että melkein panikoin. En voinut tarkistaa listalta hänen numeroaan.Tämmöistä sattuu minulle nykyään päivittäin. Nimet, tuttuakin tutummat, voivat jumiutua jonkun muistilukon taakse, kun niiden ihan spontaanisti odottaa tulevan suusta sujuvasti. Se on kaikille ikäisilleni, sikäli kuin olen huomannut, liiankin tuttu vaiva, mutta on viime aikoina omana vaivanani pahentunut ihan ongelmaksi. Luultavasti sitä on pahentanut diabetes, tuo väsymätön, ikävä elämäntoverini. Nykyään äkkiunohdus iskee jo mihin tahansa substantiiviin, ei pelkkiin erisnimiin.
Yhtenä vahvana teemana useimmilla puoluejohtajilla on ollut yrittäjyys: talouden rattaat on saatava paremmin pyörimään, monenlaista yrittäjyyttä on tuettava. Työllä saadaan aikaan uutta hyvinvointia. Viikon puolivälissä sain näytön yrittäjyysviestin perillemenosta. Kuulin ovikelloni kilkahtavan. Kukas se siellä nyt mahtaa olla, kun en tiennyt ketään odotella. Nykyäänhän tulosta ilmoitetaan etukäteen kännykällä. Odottamattoman kilauksen jätän useimmiten huomioimatta, koska se on helpoin tapa torjua tuntemattomat köyhät, osattomat ja vammaiset, tarpeettoman remontin tai turvavälineiden kaupittelijat ynnä Jehovan Todistajat. Jostain syystä tällä kertaa hellyin kurkistamaan.
Yllätyin aika lailla, kun ovella seisoi kaksi reippaan ja fiksun oloista vähän toisella kymmenellä olevaa poikaa ja kuulin heidän asiansa: saisinko euron jos veisin ulos roskanne. Siis kuinka, ymmärsinkö nyt oikein, että pojat tarjoavat minulle mahdollisuutta päästä eroon roskapusseistani euron maksamalla. Kyllä vaan, juuri niin, ja se on minusta ihan hieno palvelu-ja bisnesidea, mutta harmillista kyllä olen juuri eilen raahannut kauhean määrän pussukoita pihamme jätepisteeseen. Vein kaksi painavaa kassillista lehtiä, tiukasti pakatun biojätteen, tavalliset roskat, lasipurkkeja sekä muutaman metallipurkin. Tarvitsin kaksi eri reissua. Voi pojat, olisittepa tulleet eilen. Mutta idea on minusta niin hyvä ja kannatettava, että lupaan pojille joka tapauksessa euron palkkion. Sitten muistan, että onhan minulla iso, kulmastaan pahasti rikkoutunut säilytyslaatikko vaatehuoneessa roskiin päätymistä odottamassa. Siis sittenkin oikea työ ja siitä pyydetty palkka, ei pelkkää hyväntekeväisyyttä, ei ilmaista rahaa! Toivottavasti pojat tulevat taas joku päivä uudelleen. Kehittelin jo ideaa jonkunlaisesta imurointipalvelusta.
Tänään luin Helsingin Sanomista, kuinka yritteliäisyys ja halu itse hankkia rahat harrastukselleen tuottivat jymy-yllätyksen niille kahdelle 12-vuotiaalle hesalaispojalle, joista viime viikonlopun lehdessä oli pieni kuvallinen juttu. Pojat halusivat kovasti hankkia kuvauskopterin, jolla voisivat kesällä harrastaa mielenkiintoista luontokuvausta ilmasta käsin. Tuommoinen laite ei ole kaikkein halvimpia ( muutama sata euroa!) Pojat päättivät hankkia ainakin suuren osan rahoitusta itse. He keksivät pistää pystyyn ulos kadulle vohvelibisneksen, myydä tuoksuvia herkkuja ohikulkijoille. Taisi olla mainostusta Face-bookissa. Rauta kuumaksi ja ei muuta kuin kauppa käyntiin. Ostajia kuulemma piisasi. Hesarissa ollut juttu ja kuva ehkä kumminkin oli juju, joka lopullisesti käänsi poikien yrityksen rakettimaiseen nousuun. Sana pojista levisi Suomi-popin lähetykseeen ja sieltä sen poimi edelleen koptereita myyvän liikkeen markkinointipäällikkö ja päätti puuttua ideaan. Hän innostui tarinasta ja poikien yrittäjyydestä ja yhdessä tekemisen meiningistä siinä määrin, että päätti palkita pojat fiksusta asenteestaan ilmaisella, jopa alkuperäistä haavetta kalliimmalla kopterilla. Mikä parasta, pojat pääsisivät kuvaamaan kevään tuloa jo nyt.
Ovatkohan minun roskientyhjennysbisnespoikani mahtaneet saada ideansa näitten kavereitten menestyksestä. Mahdollisesti. Minä puolestani koin vielä toisen yllätyksen: satuin perjantaina meidän lähiöbussissa istuessani kertomaan tuosta omasta asioinnistani roskispoikien kanssa vieressäni istuvalle taloyhtiömme yhdelle vanhalle rouvalle. Kysyin oliko hänelle mahdettu tehdä samanlaista tarjousta. Ei ollut. Kun sitten torilla lähdimme bussista, takani istunut, minulle ihan vieras nuorempi rouva kääntyi puoleeni, taputti käsivarttani ja sanoi: Kiitos tästä hyvästä tarinasta. Se teki minut kovin iloiseksi . Ihan aurinko alkoi paistaa. Anteeksi, että kuuntelin, mutta ihanaa , että sain sen kuulla.( Olin kai huomaamattani kailottanut taas vanhan opettajan liian kuuluvalla äänellä! Vähän noloa, mutta olkoon!)
Vieläkö joku sanoo. että me turkulaiset olemme tylyjä ja tuppisuita. Ei me olla. Ei ainakaan enää kaikki.
Mutta kuinka mahtaa käydä vaaleissa: saadaanko tänne Turkuun päättäjiä, joilla on paljon järkeä ja suurta sydäntä ja paljon uusia, toimivia ideoita? Kaikkia näitä sopivassa suhteessa.
Toivottavasti ei Turussa enää tulevaisuudessa puuhastella pelkkiä hölmöläisten hommia!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti