Harakanpesän uusi syksy 2019

Harakka hypähtelee taas

ja kraakkuu ja kieputtelee pitkää pyrstöään. Ai miksi se nyt taas haluaa tuoda äänensä kuuluville, vaikka kerran jo viisaaasti harkitsi ja päätti olla horisematta jonninjoutavia ajatuksiaan maailmanmenosta ja tärkeästä omasta itsestään. 

Syy 1.Rento ja lähes kontrolloimaton tekstin naputtelu on kivaa. Parhaimmillaan terapeuttista. Jos olen mielentilaltani negatiivisella puolella, joko alakuloinen tai tuntenut jääneeni vaille ymmärrystä läheisteni seurassa, huomaan kirjoittamisen kuluessa tapahtuvan kiipeämistä paremmalle tuulelle, kuin itsestään.

Syy 2. kirjoittelu on ilmainen harrastus. Nykyään rahani tuntuvat kulkeutuvan turkulaisiin apteekkeihin, poliklinikka- ja terveyskeskusmaksuihin ja taksikyyteihin. Eikä näistä nyt ole mahdollista mitään jättää poiskaan terveydentilani suuresti huononnuttua. City-Marketin herra Aaltonen tietysti rohmuaa isoimman potin. Ei siis puhettakaan esimerkiksi Työväenopiston uusille maalauskursseille ilmottautumisesta. Toki kävin tutustumassa netissä tulevan syksyn kurssitarjontaan. Panin merkille kaksi painavaa estettä ilmoittaumiselleni. Opettajien kurssiselosteissa ei ollut uudistumista. Ei uutta oivallusta, ei minkään moista merkkiä halusta kokeilla jotain erilaista lähestymistapaa, ei kokeilun kipinää: vuosikymmenten rutiinilla mennään. Samat aiheet, samat sananvalinnat, varmaan lähes samat (liian vähään tyytyvät??) harrastajat. En jaksaisi noista enää innostua. 
Toiseksi : uudistumista oli kyllä tapahtunut, mutta se oli ikävä lisäys  kurssihinnoissa. Nuoremmille, tyytyväisemmille, vauraammille harrastelijoille. Not my piece of cake. Kaikella on vissiin aikansa ja paikkansa tässä elämässä.Tämä aika on minulta ohitettu.

Syy 3. Muutamat ystävistäni ovat-ehkä vaan kohteliaisuuttaan, joskus kyselleet miksi lopetin jutusteluni. Kuulemma niitä oli kiva joskus lukea jakummastella, mistä männynkävystä tai ikivanhasta  sanontatavasta se Marja-Liisa on keksinyt löytää jotain sanomisen aihetta. Kokeilen siis , jaksaako joku vielä lukea ja ehkä jotain kommentoidakin. Lukijalla tarkoitan elävää, ajattelevaa olentoa. Ei ilahduta, että Ukrainan , Venäjän, Yhdysvaltojen, ym muitten ( jopa toistaiseksi määrittämättömiksi jääneitten maitten) tekstiä analysoivat koneet tutkivat, josko täällä olisi joku uhkia ja salaliittoja lietsova "vaara". Tarkoilla koneaivoillaan ja algoritmeillään ne hotkivat automaattisesti läpi hengentuotteitani. En ymmärrä. Tämä hullu epäluuloinen maailma kaikkine uhkineen, jotka muka voisivat piiloutua mitättömiinkin harakanvarpaisiini ja pyrstönkeikautuksiini täällä vaivaisella kotikoneellani ja yhden sormen tekniikalla. Huh hei. Hi Trump, terve Putin! 

 Syy 4. Syksy. Huomenna on kaikkien Marjain päivä. Pitkän  opettajana kuluneen työurani aloitus kesäloman jälkeen alkoi usein Marjan päivän aamuna. Kokoonnuttiin suunnittelemaan seuraavan lukuvuoden työtä. Tavattiin vanhat työtoverit ja mahdolliset uudet, nuoret kollegat ja opinhaluiset oppilaamme. Sitten reippaasti"auran kahvoihin" uutta peltomaata muokkaamaan. Näin jälkikäteen muisteltuna se oli aina erinomaisen kivaa ja innostavaa.  Joka ainoana syksynä erilaista kuin edellisvuonna.Toki joskus hankalia juttuja, mutta paljon enemmän tutunomaista arkista ja silti palkitsevaa vääntöä.

Aloitan siis taas ikäänkuin vielä kerran kyntää uutta multaa kuivasta nurmesta näkyviin. 
Hah hah- kylläpä väänsin  merkillisen kielikuvan tässä kirjoittaman rupeamisesta. 
Minä taidan olla enemmän laiskanpulska maalaisharakka, joka tässä  tepastelee pellolla syksyä kohti .
Joten ei muuta kuin: Kraak kraak.

Oli ihana aina nähdä uutta nuorta väkeä syksyn tullessa.