Kuvat tuhansista kodeistaan kauas joutuneitten ihmisten laumoista pyrkimässä turvaan tai parempaan elämään jossain uudessa ympäristössä pakottavat ajattelemaan omaa tilannettamme tässä kontekstissa. Joka ainoa päivä ja ilta nuo ahdistavat kuvat täyteen pakatuista onnettomista kumiveneistä Välimerellä, hukkuneista, lapsista, kainalosauvoilla jalkaisin rajalle pyrkivistä nuorista miehistä, tai teltoissa jo kuukausikaupalla majailleista perheistä tunkeutuvat olohuoneisiimme lupaa pyytämättä. Kurjaa tunnetta, avutonta oloa niitä nähtyään ei auta kanavan vaihto stand up komiikaksi tai hömppä- reality-sarjaksi. Tämä on ihan oikeata REALITYÄ, todellisuutta tuhansille ja taas tuhansille eilen, tänään ja kai loputtomiin? Eikä ongelma lakkaa olemasta, vaikka kuinka päättäisin olla välinpitämätön. Ei taida olla montakaan suomalaista, jota nämä kuvat eivät kipeästi koskettaisi, pakottaisi ajattelemaan omaa käsitystään turvapaikan hakijoista, heidän hädästään, sen aitoudesta, halustaan ja mahdollisuuksistaan auttaa .
Ainakin minut tämä käsittämätön kansainvaellus tekee kyllä totaalisen neuvottomaksi. Mutta, pakko myöntää, se herättää minussa myös pelkoja. Pelkoni ei kuitenkaan koske sinänsä näitä päivittäin Suomeen saapuvia turvapaikan hakijoita. Ei, en osaa yhtään pelätä näitä itsestäni poikkeavan näköisiä ihmisiä, olivatpa sitten nuoria partaisia miehiä tai huivipäisiä naisia pienet lapset kainalossaan. Minusta he ovat yhtä vähän pelottavia kuin minä itse vieraan silmin! Pelkään sitä jyrkkää ihmisten mielipiteitten kahteen leiriin jakautumista, minkä tämä liikkeellä olevien ihmisten joukko herättää monissa suomalaisissa kuin myös monissa muissa maissa ympäri Eurooppaa. Kiivaimmat, jyrkimmät ja vihamielisimmät mielipiteet, joissa vaaditaan heidän pitämistään poissa meidä hyvinvointiamme uhkaamasta, poissa Euroopasta kuullaan kaikissa maissa äärioikeistolaisten puolueitten kannattajilta. Vaikka Perussuomalaiset kieltävät olevansa äärioikeistolaisia, tästä joukosta tulee ankarin vastustus turvapaikan hakijoitten Suomeen tai ainakin omalle paikkakunnalle perustettavan vastaanottokeskuksen hyväksynnässä. Jätän ihan omaan mahdottomuuteensa ja kommentoimatta ne törkeydet mitä somessa kirjoittelevat kiihkoilijat ja uhkailijat kirjoittavat. Niitä muutamia kuultuani ja luettuani en voi pitää näitä ihmisiä psyykeltään terveinä. Niistä kaikenlainen ihmisyys, järki ja sivistys puuttuvat sataprosenttisesti. Mutta kovin monen ihan tavallisena pitämäni ihmisenkin puheista kuulee kummallisia pelkoja ja uhkia, joita he kokevat näiden vieraista maista tulevien ihmisten tuovan keskellemme, suomalaiseen yhteiskuntaamme. Pelätään heidän syyllistyvän raiskauksiin, väkivaltaan ja monenlaiseen rikolliseen toimintaan. Pelätään Islamin uskon ylivaltaa ja perinteisen demokratian murtumista. Pelätään uusia sairauksia ja pelätään koko suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan rappeutumista. Pelätään myös heidän auttamisensa olevan poissa omilta köyhiltämme ja vanhuksiltamme ja syöksevän Suomen kestämättömään talousahdinkoon. "Autetaan ensin omia vähäosaisiamme, poistetaan työttömyys ja sitten, kun Suomi on kunnossa, voidaan auttaa muita. Ei Suomella ole varaa tuhlata vähäisiä resurssejaan vieraisiin."
Koskahan se päivä mahtaa olla ja missä nämä turvapaikan tarvitsijat sinnittelevät odottamassa sen päivän koittoa? Not my headache.Vai onko sittenkin?
Näitä pelkomantroja kuunnellessa tulee väistämättä mieleen vanha, lapsena usein kuulemani sananparsi, joka sanoo: paha luulee toiset vertaisikseen. Joka luulee kanssaihmisensä kykenevän julmuuksiin ja pahantekoon, hautovan väärinkäytösten mahdollisuuksia tai muiden alistamista, paljastaa oman mielensä pimeyden, omat luonteensa vääristymät. Joka on kykenevä sulkemaan silmänsä hädältä, haluaa kai unohtaa olevansa itsekin usein toisten apua tarvitseva samanlainen ihminen.
Onneksi on myös paljon ymmärtäviä ja empaattisia ihmisiä, jotka esimerkillään näyttävät, että rohkeus kohdata vieras, auttaa hädässä olevaa tuli tämä sitten mistä päin maailmaa tahansa, näyttipä täysin erinäköiseltä tai harrastipa mitä uskontoa tahansa, on ainoa askel eteenpäin hoitaa ongelmaa, johon olemme pyytämättä ja yllättäen tulleet. On pakko myös luottaa, että viranomaiset osaavat ja uskaltavat tehdä viisaita, harkittuja ja oikeudenmukaisia päätöksiä käännyttäessään takaisin ne, joilla ei ole laillista tarvetta turvapaikan saamiseen, mutta toimivat nopeasti ja vitkuttelematta niiden kotiuttamiseksi ja yhteiskuntaan hyväksymiseksi, joilla ei ole enää entistä kotia tai turvallista kotimaata. Piispat ovat puhuneet, kerrankin kuin yhdestä suusta. Samoin paavi. Eikä tuo pääministerimme yllätysmajatalotemppukaan ollut hänen tyhmimpiä ajatuksiaan, vaikka kyynisimmät ovatkin leimanneet sen mojovaksi propagandajutuksi. Olkoon vaikka niinkin, positiivista merkitystä sillä kyllä on, jopa Suomen rajojen ulkopuolelle asti.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti