Mielensäpahoittaja

Luulen, että suurin osa ikäisistäni ja jonkun verran nuoremmastakin suomalaisporukasta tuntee Mielensäpahoittajan, tuon Tuomas Kyrön erinomaisen elävästi kuvaaman fiktiivisen hahmon. Ensin tutustuin häneen Helsingin Sanomain kolumneissa.Tyyppi ihastutti tuttuudellaan ja aitoudellaan. Semmoisia tapoihinsa pinttyneitä äijäihmisiä on tullut kai jokaista vastaan, ainakin jos on elänyt ja tuntenut suomalaisia muuallakin kuin ihan kaikkein urbaaneimmassa city-kuplassa. Sitten Antti Litja puhalsi tämän, kumminkin aika sympaattisen, vaikka myös ärsyttävän ja piinallisen vanhojen aikojen perään narisevan äijän täyteen eloon, teki hänestä suorastaan riemastuttavan toden hahmon. Kirjat ovat olleet nautinto lukaista, vaikkeivat olekaan ikiaikaista suurta kirjallisuutta. 

Kyrön Mielensäpahoittaja on mieshenkilö, suurin piirtein ikäiseni itsensä hyvinkin täyspäiseksi ja asioista selvillä olevaksi kokeva maalaismies. Nykymaailman ja nuorempien ihmisten ajatusmaailma, uudet laitteet ja tavat saavat hänet päivittelemään, haikailemaan entisen maailman tapoihin ja pahoittamaan mielensä nykymaailman typeryydestä. Kumminkin hänessä on annos halua pysyä maailmassa mukana ja tehdä asiat viisaasti ja hyvin, kunhan vaan onnistuu  outoudet ja uudistukset järkeviksi perustelemaan. Ei hän mikään toivoton tapaus ole.

Mutta Mielensäpahoittaja voi tänä tasa-arvon aikakautena olla myös naispuolinen. Itseasiassa tunnistin Mielensäpahoittajan puhuvan oman suuni kautta ihan tänäänkin. Olin varttuneeseen ikään ehtineen ihmisen  lailla suorittamassa ruokaostoksiani taas samassa kaupassa, Kupittaan City-Marketissa. Olen kanta-asiakas, uskollinen ja hyvä kundi. Kerran viikossa ostan koko ison kärryllisen lähinnä ruokaa ja muuta taloudessa tarpeellista. Eläkkeestäni valahtaa joka kuukausi suuri summa kauppias Aaltosen mielettömän suureen kassavirtaan. Niinpä hänen kannattaa lähettää minulle tarjouskirjeitään lähes päivittäin sähköpostiini. Niistä luen, kuinka  hän yrittää oikein kovasti ajatella minun tarpeitani, sillä hän ehdottaa minun ostettavakseni alennettuun hintaan( muutamaa kymmentä senttiä halvemmalla) Oivariinia ja kick-herneitä ja Kappelijuustoa, joita (muistaakseni) ostin juuri viime viikollakin. Haluanko niitä siis nyt taas? Mutta kai minun on syytä totella , koska ne on juuri minulle suunnattuja etuja, ja hän(kone!!) on lukaissut kuittini sillä silmällä ja päätynyt tarjoamaan näitä. Ihan eri lajeja kuin kauppakavereillani! He puolestaan tarjoavat minulle kyytiä ja painavien kauppakassieni kantoapua. Kiitos siitä, en todellakaan pane pahakseni!

Viikko sitten luin postistani, että kauppias lahjoittaa minulle purkin Pirkka-vadelmahilloa ja toisen raparperihilloa. Mutta voi onneton, unohdin etsiä koko hillohyllyn. Sinne jäivät lahjat. No eikö taas ollut samanlainen vadelmahillolupaus seuraavassakin postissa. Olin tänään jo menossa kassoille täyden kärryni kanssa, kun hillo muistui mieleeni. Missä ne hillot ja muut oikein mahtavat olla, eivät tavanomaisilla "ajoväylilläni".Suihkinaa sinne ja tänne, katonrajasta opasteitten tiirailua , niin vaikea löytää. Lopulta osun oikeaan hyllyväliin. Tarkistus puhelimen kuvasta:kyllä, tämmöinen lasipurkki, Pirkka ja vadelmaa. Ei muuta kuin kassalle. 

Tähän asti kaikki hyvin. Juuri kun olin saanut sadat tavarani ladotuksi nauhalle vaihtui kassahenkilö. Nuori nainen ei vaikuttanut kovin empaattisen oloiselta tervehtiessään. Ladoin tavarani kassahihnalta kolmeen suureen kestokassiin.Siinä olivat kaikki, luin summan näytöltä ja sijoitin korttini oikein päin lukijaan. Naputtelin koodini ja sain käteeni pitkän laskupaperin. Vilkaisin ja huomasin hillopurkin olevan laskussa mukana. Senhän piti olla minulle ilmainen lahja.Tiedustelin, miksei sitä oltu miinustettu pois. Sain vastaani suurta ynseyttä: olisi pitänyt näyttää puhelimestani jo ennen näpyttelyä.
Ei ole ennen pitänyt!
No, se ei ole voimassa enää. 
Kyllä pitäisi olla.
Näyttäkää sitä tänne. No mutta kun te ette ole ladannut sitä.
Ladannut mitä, mihin?
Tämä pitää ladata!
Miten niin ladata, en ole ennenkään mitään ladannut! 
Ilme on jo hyvin, hyvin kyllästynyt ja tympeä!
No en sitten halua koko hilloa, jätetään se pois.
Lasku on tehtävä uudelleen:raks raks ,raks, nimi paperiin, no rahat on nyt palautettu!
Ilme on jäätävän tyly. Se sanoo, että olen typerä vanha akka, joka ei ymmärrä mistään mitään ja saisi työntää hillon- no sinne , minne ei aurinko paista. 

Maksan kortilla uudelleen, ryhdyn pakkaamaan lopputavaroitani, pahoittelen aiheuttamaani jononpätkää ja olen kihisevän harmistunut, ILMISELVÄ MIELENSÄPAHOITTAJA. Tätä korttien ja nettien ja latausten maailmaa. Tekee mieleni ladata, mutta mitä!

Muistan, että kiukuttelin jo 1980-luvulla kotilähiöni K-kaupan kassalla, kun minulta kysyttiin ostaessani kahvia tai sokeria tai vehjäjauhoja onko minulla Turun Sanomista irtileikattuja alennuskuponkeja . Ai ei ole, no siinä tapauksessa saan maksaa täyden hinnan kun taas naapurin rouva saa nämä alennettuun hintaan!Kas kun hän on aamulla leikannut alennuskupongit, tallettanut ne huolella lompakkoonsa iltapäivän kauppareissua varten. Mutta minä kiukkupussi en halua lukea Turun Sanomia, enkä halua vain kuponkien takia tilata lehteä, josta en pidä. Ja sanon se äänekkäästi koko jonon kuullen. Mielensäpahoittaja kiukuttelee sitten vaan ja kärsii, ei auta. Sama kiukkuilija.

Lopulta ymmärtävä ja palveluhenkinen kassarouva alkoi leikata varastoon minulle ja kai joillekin muillekin kiukuttelijoille kuponkeja. Kassajonossa säilyi parempi mieli. Ajassa ajan tavalla.Mutta meitä mielensä pahoittajia piisaa. Me olemme sitkeitä:Kyllä mää niin mieleni pahoitin, tänäänkin.