Olen nainen, vanha suomalainen nainen. Hyvän koulutuksen ja kiinnostavan ja helpohkon elämän osakseni saanut nainen. En ole kuuluisa, en kaunis, en rikas, mutta olen silti arvokas, ihan kelpo naisihminen. Saan viettää tätä kevätloskaista ja tuulista naistenpäivää omassa kodissani, kenenkään häiritsemättä, tarvitsematta pelätä mitään uhkaa ympäristöni taholta. Minulla on riittävästi ravintoa, lämpöä, puhdasta ilmaa, mahdollisuuksia harrastaa kiinnostavia asioita voimieni mukaan ja muutamia läheisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa mielipiteitä ja kokea hyväksyntää ja rakkautta. Kaikki asioita, joista hyvin monet puuttuvat suurelta määrältä maailman tällä hetkellä elossa olevia naisia. Joka ainoana päivänä miljoonille naisille on tosi paljon vaikeampaa elää maailmassa vain siksi, että on sattunut syntymään naiseksi. Siksi on hyvä, että vietetään tämmöistä kansainvälistä naistenpäivää, jolloin kuuluvammin ja näkyvämmin kiinnitetään huomiota tähän faktaan. Kenties päivän esille nostamien tietojen ja keskustelujen ansiosta jossain päin maailmaa naisten tilanne edes hivenen korjaantuu, kenties löydetään rahoitusta tai ihmisiä, joilla on mahti saada hyvää aikaan. Edes pieniä askelia oikeaan suuntaan.
Minä olen nainen, hyvin tavallinen nainen, jo elämäni loppuvaiheisiin ehtinyt. En ole koskaan tehnyt mitään todella suurenmoista, ihailtavaa ja historiankirjoihin yltävää. En ole kuin Marie Curie, Florence Nightingale, Indira Gandhi, Marilyn Monroe, Tarja Halonen tai Elisabet Rehn. Kirjoituksiani ei arvosteta kuin Minna Canthin tai Sofie Oksasen tekstejä. Kuvani eivät jää elämään, eivät sykähdytä kuin Helene Schjerfbeckin. En osaa laulaa kuin Carita Mattila enkä ole osannut edes tuottaa pientä iloa ja lohtua kuten Paula Koivuniemi tai Katri-Helena. Mutta luulen ansainneeni ihan pienen tilan maailman Naisten Hall of Famesta yksinkertaisesti sillä naisten perusasialla, että olen voinut synnyttää ja kasvattaa kelpo pojan. Hän sitten puolestaan jatkaa tätä ihmisen tärkeätä luottotehtävää olemalla isä pikkuiselle fiksulle tytölle, taas yhdelle uudelle naiselle tässä loputtomassa ketjussa. Pidän myös arvossa työtäni satojen ja taas satojen lasten ( tyttöjenkin !) opettajana. Toivon osanneeni kasvattaa heitä viisaiksi naisiksi ja miehiksi. Eivät kaikki naiset voi, eikä heidän pidäkään olla kaunottaria, julkkiksia, superjohtajia tai poliitikkoja ansaitakseen tulla huomatuksi ja arvostetuksi naistenpäivän johdosta. Eikä jokainen, joka haluaa kiinnittää huomiota heikossa asemassa olevien naisten aseman parantamiseen, tasa-arvoon sukupuolten välillä perheissä ja työmarkkinoilla ole miestenvihaaja, joka ansaitsee vain halventavia nimityksiä. Feminismi on sekä jokaisen järkevän naisen, että yhtä lailla järkevän miehen aate, jolla pyritään löytämään molempia ( kaikkia !) sukupuolia yhtä lailla suosiva tasapaino ja mahdollisuus elää omaa, ainutkertaista elämäänsä.Tiedän olleeni feministiopettaja. Koetin aina kun oli tilaisuus avata lasten mielet huomaamaan ja omaksumaan jo varhain tasa-arvo sukupuolten välillä. Joskus naureskelimme englannin kielen oudoille sukupuoleen perustuville eroille: He, S+he, Man,Wo+man, History( ei lainkaan her story???) jne. Pikkujuttuja, mutta niissäkin pieni totuuden siemen.
Lukutaito on tärkeä asia, kun yritetään saada autetuksi kaikkein vaikeimmissa oloissa eläviä maailman ihmisiä. Erityisesti naisten lukutaidon lisäyksellä tiedetään saavutetun yllättävän nopeaa parannusta monissa kehitysmaissa. Maailman väkiluvun räjähdysmäisen kasvun hillitseminen, monien sairauksien leviämisen kuriinsaaminen jne ovat asioita, joihin voidaan saada pikaista parannusta, kun pystytään antamaan lukutaito myös köyhien maiden tytöille.
En osaa ajatella millaista olisi olla lukutaidoton. Se olisi kai lähes samaa kuin olla sokea ja kuuro ja liikuntakyvytön ja ilman yhtään todellista ystävää. Olisin kokonaan toisten ihmisten avun ja hyvän tahdon varassa. Mikä valtava määrä iloa, elämänrikkautta, toisten ja omien tunteitten ymmärtämistä olisi jäänyt puuttumaan, jos en olisi koskaan voinut lukea ainoatakaan kirjaa.
Viikko sitten minulla oli kädet täynnä roskispusseja, kun talomme ulkoeteisessä huomioni kiintyi lappuun kenkälaatikossa lattialla:SAA OTTAA . Sisään tullessani päätin tutkia laatikon tarjoukset. Jäljellä oli neljä kiiltelevää, lähes uudenkankeata kirjaa. Kaksi Jutta Zilliacuksen omaelämäkerrallista romaania, yksi hänen miehensä Benedict Zilliacuksen :esseitä Turun saaristosta Henrik Tikkasen lennokkailla piirroskuvilla, sekä neljäntenä vähän vanhempi, hyvin isokokoinen ja runsaasti kuvia sisältävä 500-sivuinen tiedekirja Ihmisen vaiheet. Kiitos, otin mielelläni kaikki.
Arvelin kyllä , etten ehkä osaa innostua Jutta-rouvan lapsuudesta tai hänen 70-vuotispäivänsä innoittamista mietteistä. Toisin kävi. Sain huomata, ettei pitäisi antaa perusteettomille ja huitaisten muodostetuille ennakkoluuloille järin suurta arvoa. Luulo ei ole tiedon väärti. Mitä olin ajattellut tietäväni Jutasta oli pelkkää ennakkoluuloisuutta. Pidin paljon hänen tavastaan kertoa ja monet hänen mietteensä ja tuntemuksensa olivat yllättävän tuttuja itselleni, oikein riemastuin. Vain hiukan eri sanoin kuin itse osaisin itseäni ilmaista. Tietysti en ollut useista hänen poliittisista ajatuksistaan samaa mieltä, kuinka olisinkaan voinut olla, ovathan taustamme ja olosuhteemme kovin erilaiset. Mutta ymmärsin varsin hyvin hänen perustelunsa, enkä tuntenut kiukkua ja halua väittää vastaan, niinkuin usein käy, kun kuuntelen nykypoliitikkoja. Niinkuin kävi viimeksi eilen Sote-keskustelua kuunnellessani. On mahtava taito osata selittää selkeästi ja toisin ajattelevia loukkaamatta ja vähättelemättä, miksi ajattelee asioista eri lailla kuin mahdollinen lukija tai kuulija. Jutta osasi kyllä ja kuulosti siinä rehelliseltä. Melkein aloin pitää Jutasta, naisesta, jota olin ennen ajatellut vain yhtenä noista kultalusikka suussa syntyneistä, kaiken helpolla saavuttaneena, kauniina, ikuinen helminauha kaulassa ja tyylikkäästi pukeutuvana porvarisrouvana: eihän meillä voisi olla mitään yhteistä .Väärin, väärin: meillä oli paljon yhteistä, kävin kovasti hänen kanssaan vuorokeskustelua noita kirjoja lukiessani. Lukeminen on ovien aukomista .
Hyvää naistenpäivää, arvon rouva Zilliacus!
( J. Z.--92 vuotta ensi heinkuussa= Leijona, Auringon Lapsi )
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti