Aika on tapahtumien jatkuvaa etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen.Tähän janaan sijoituu nykyhetki, jonka juuri tässä ja nyt elän. Tuleeko tämän hetken jälkeen minulle yksi vai miljoona uutta nykyhetkeä omakohtaisena kokemuksena, ei ole minun mahdollista tietää. Todellisena kokemuksena ajasta itsekullekin on vain tämä nykyhetki, millaisena sen sitten kokeekin:hyvänä, piinallisena, hävettävänä, ihanana, ikimuistoisena. Äskeinen minuutti on jo mennyttä aikaa ja seuraava, no siitähän en mitään vielä tiedä. Aika on mahdollista yrittää mieltää jonkunlaisena loputtoman lineaarisena linjana, janana, joka on alkanut joskus ja arvattavasti loppuu joskus. Ajatteluni, (ehkä rajoittuneempi kuin syvästi uskovien ihmisten) kieltäytyy käsittämään semmoista, mitä voisi nimittää sanalla Iäisyys.
Tuo oli kyllä sen verran vaikeata , että ajattelen aikaa paljon mieluummin pilkottuna jaksoihin, jotka toistuvat. On helpompi tiedostaa minuutti, tunti, viikko ja kuukausi tai vuosi. On mukavaa ajatella aikaa vuodenaikojen ja vuosikymmenten vaihtumisena ja vertailla muistikuviaan kymmenen, kahdenkymmenen jne vuoden takaisiin tapahtumiin. Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä kummallisemmaksi ajatukseni ajankulusta yleensäkin on käynyt. Minulla on runsaasti omaa aikaa, enkä todellakaan osaa ajatella monen nykyaikuisen määritelmää työnteostaan esim.tyylillä 12/7. Miten joku voi elää tehden jokaisena viikon päivänä työtään puolet vuorokauden tunneista?Kyllä minullakin oli vuosikymmenten mittaan kiireisiä jaksoja elämässäni. Muttei koskaan kumminkaan tuommoista prässiä. Olisinkohan edes selvinnyt sellaisesta työn ja muun elämän yhteensovittamisen aikapulasta?Mutta nykyään käsitykseni viikosta on muuttunut niin, että usein viikossani tuntuu olevan vain 5 päivää. Maanantain jälkeen onkin taas jo torstai tai perjantai. Mihin ihmeeseen tykkänään katosi pari, kolme arkipäivää, kun mitään en tehnyt ja taas oltiin uudessa viikonlopussa? Samanlainen outo lyhennys tapahtuu myös tunneista jokaisena päivänä : tuskin olen aamupäivän askareista selvinnyt niin jo ollaankin teeveen iltaohjelmissa. Missä ihmeen ajassa olisin ehtinyt tehdä entisen kaltaisen työpäiväni, sitä en enää pysty hahmottamaan. Aika on muuttanut mittasuhteitaan. Onneksi tein eläkkeelle jäädessäni päätöksen, etten enää liian helposti suostu valittamaan kiirettä. Nyt vain elän, ja viis veisaan kellosta ja viikonpäivistä ,vuosista nyt puhumattakaan. Aikani on tässä ja nyt ja se saa kulua omalla vauhdillaan minun siitä stressaantumatta. Elän sen kanssa sovinnossa. Aika ei ole enää viholliseni, joka vaatii ja patistaa kiiruhtamaan, uhkaa loppua kesken ja vähän väliä aiheuttaa ikäviä yllätyksiä. Ei enää ikinä semmoista aikaa!
Tulevalla viikolla saan taas ilon viettää syntymäpäivääni,74 vuotta( jos olemassaoloaikani tässä lineaarisessa linjassa ei sitä ennen ole sattunut loppumaan). Olen siis vanha naisihminen, mummo, vanha mutta toisaalta jollakin tapaa iätön, sillä iän omakohtainen kokeminen ei ole vähimmässäkään määrin itsestään selvä. ei ainakaan minun mielestäni. Koen olevani vaihdellen kaiken ikäinen. Milloin ihan lapsekas, välillä uhmakas keskenkasvuinen nuori, riehakas ja lähes kaikkivoipa nuori nainen, sitten vaihdevuosista tuskin selvinnyt, mutta usein jo seuraavana päivänä monisairas ja loputtoman väsynyt vanhus. Täyttä ikäkarusellia tässä mennään vaihtelevalla energialla tai uupumuksella. Onnekseni kuitenkin aika usein olen täysin iätön naiseläjä, toisin sanoen en yhtään ajattele ikää. Useimpina päivinä, jos ei mikään kremppa erityisemmin vaivaa, olen elämääni tyytyväinen vaikka kalenterin mukaan vanha nainen. Minusta on mukavampaa elää ja hahmottaa aikaani luonnonkansojen lapsenomaiseen tapaan pistemäisenä eikä lineaarisena. Tässä ja nyt, tämä päivä ja sitten huominen samalla lailla vain tässä ja nyt. Syklinen aika , menneet ajat, vaihtuneet vuodet ja vuodenajat ja vuosikymmenet ainakin omasta elämästäni voin käyttää ikäänkuin TV.n Areenakanavana : viihteenä, ikiomana kanavana, jota katselen silloin, kun käsillä oleva hetki uhkaa liikaa näyttäytyä raskaana tai tylsänä. Naps vain, sisäinen muistelukanava auki ja parhaat uusinnat pyörimään. Mokaukset ja virheetkään eivät enää pysty sillä lailla harmittamaan kuin tapahtuessaan. Voi nauraa kuin Pekka Poudan sääennusteelle, jossa hänen pokkansa petti. Tämän hetken kirpaiseva moka voi olla tulevan hetken vapauttava hupi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti