Elmo, uusi tulokas

E lämäni kuvakirjaan 
L iitin lehden kauneimman
M uiston siitä, että sinut
O nnellisna omistan            Elmo Vilho Julius Lahti

Kun huomaan tarvitsevani uuden jääkaappipakastimen, menen kauppaan ja yritän parhaani mukaan omaksua tietoja myyjältä tehdäkseni sitten järkevän ostopäätöksen:tämä on minulle sopiva laite, ostan tämän. Muodostan sellaisista asioista kuin hinta, ulkonäkö, koko, valmistajan nimi ja siitä vanhastaan mielessäni oleva mielikuva, luvattu takuuaika, energian kulutus, sulatusominaisuudet, äänekkyys jne itselleni päätelmän, että olen löytänyt tarpeitani vastaavan tuotteen, että haluan sijoittaa rahani juuri tähän.Tunnen olevani järkevä, viisas ostaja, fiksu ihminen.

Kun ihminen huomaa tulleensa elämässään vaiheeseen, jolloin oman lapsen hankinta (anteeksi, saaminen) alkaa kypsyä pysyväksi toiveeksi, on useimpien tapana nykyään syvällisesti arvioida omaa tilannettaan, harkita järkevästi ja monia asioita mielessään puntaroiden kykyään suoriutua tämän "superhankinnan" mukanaan tuomista haasteista. Syntyvä lapsi on paljon, paljon arvokkaampi "hankinta" kuin uusi jääkaappipakastin tai jättikokoinen taulutelevisio. Se on itseasiassa elämän suurin hankinta, arvokkain, kallein, mutta vaikka kuinka hyvin harkittu, silti aina täydellinen "yllätysostos". Voi haaveilla lapsen olevan sellainen ja sellainen: helppo, lahjakas, kaunis, terve, täydellinen, paras. Mutta kukaan isäksi ja äidiksi ryhtyvä ei voi olla varma minkään toiveensa toteutumisesta. Onneksi ei myöskään pahimpien pelkojensa. Jokainen syntymä ja jokainen syntynyt lapsi on tavallaan suuri ihme, mysteerio, ainutlaatuinen, todellinen superyllättäjä. On hyvä ymmärtää ja nöyrästi hyväksyä, että lasta ei voi hankkia kuin uutta keittiökonetta tai uutta autoa. Lapsi on ihme, lapsi on lahja. 

Tämän ajan Suomeen syntyy lapsia lähes yhtä vähän kuin pahimpina nälkävuosina. Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin syntyvien määrä on pienempi kuin kuolleitten. Ilman maahanmuuttajia väkilukumme olisi jo kääntynyt laskuun. Ollaan huolestuneita. Toisaalta voi kysyä, pitääkö tosiaakin maailmaan syntyvien lasten olla juuri suomalaisten synnyttämiä, kun tiedämme koko maailman väkiluvun jatkavan huimaa nousuaan. Muistan, että jo 50 vuotta sitten lukiolaisena olen kirjoittanut viisastelevia aineita naiivin huolissani maailman kyvystä selvitä väestönkasvun mukanaan tuomista ongelmista. Silloin lukemat olivat vielä vallan vaatimattomia maailman nykyiseen ihmismäärään verrattuna. 

Vaikeita asioita miettiä. En nykyiselläkään käsityskyvylläni pysty selkeästi perustelemaan mikä olisi oikea lapsiluku, mikä kohtuutonta maailman kantokyvylle. Onneksi en ole päättäjän asemassa. En edes Suomen väestöpolitiikasta. Minun käsitykseni rajoittuu siihen, että iloitsen oman perheeni uudesta ihmistaimesta, toisen lapsenlapseni syntymästä. Olen jo saanut nauttia isovanhemmuuden tarjoamaa iloa, kun  Irina on oppinut puhumaan ja kuulen hänen nimittävän minua mummuksi, kun saan hänet viikonloppureissulle Turun Mummulaan. On suloista kun hän iloisesti haluaa tulla vastaamaan Mummun kaipaussoittoihin: haloo Mummu, että minä täällä siivoan ja.......... 
Nyt olen nauttinut, kun olen voinut jakaa uuden, pitkältä tuntuvan odotuksen  ja eläytyä toisen, erilaisen synnytyksen jännitykseen: Ihanaa, poika syntyi, ja onneksi tällä kertaa vain muutaman tunnin voimallisten ponnistelujen tuloksena. Terve, potra poika, kaunis lapsi.Selvästi samoista rakennustarpeista tehty kuin isosiskonsa, melkein kuin pieni myöhäsyntyinen kaksosmarja. Voi tätä iloa molemmista ihanista lapsista!

Näissä tunnelmissani ei ole muuta himmentävää kuin mieleen ihan liian usein iskevä pelko, että syntyneet lapsenlapseni eivät ehkä saakaan elää ja vanheta maailmassa, jossa edes jotenkin pystytään ratkomaan monet tätä yhteistä, ainoaa palloa, sen luontoa, ilmastoa ja ilmakehää pahasti uhkaavat ongelmat. Että elämä ja sen ikuiselta tuntuva jatkuminen sukupolvesta toiseen ei enää voisikaan jatkua. Ja kaikki tämä pelottava vaaran ja lopullisen tuhon uhka vain meidän, jo väistymässä olevien ja valtaapitävien ihmisten sanoinkuvaamattoman lyhytnäköisyyden, suoranaisen typeryyden ja kohtalokkaiden virheiden takia. 

Minun on helppo hyväksyä, että vanhan jääkaappipakastimeni aika on nyt ohi, että sen pitää hävitä kiertoon. Ymmärrän ja hyväksyn, että uudellekin aparaatilleni annetaan takuu vain kymmeneksi vuodeksi. Mutta toivoisin, että joku voisi antaa nyt syntyville sukupolville sataprosenttisen takuun: turvatun, loputtoman pitkän takuun elämän jatkumisesta maapallollamme. Että Irinan ja Elmon hyvälle elämänlaadulle voisi olla takeet niin pitkälle ja vielä paljon sen yli kuin on heidän aikansa elää ja vaikuttaa maailmassa. Aina ja aina eteenpäin, sukupolvelta toiselle, äärettömiin..............

En elättele toivetta, että Elmosta tulisi isona uusi ihmeellinen urheilijasuuruus, joka voittaa Suomelle kunniaa kaikissa lajeissa.(Juhani Peltosen ihmemies Elmo- kuunnelmat ja kirjat).
Toivon, että Elmosta kasvaa viisas maailmankansalainen, kestävä lenkki pitkässä ihmiselämän ketjussa.