Nyt olen 13 vuotta vanhempi kuin isäni oli kuollessaan. Olenko minä nyt mielestäni vanha ihminen, kyllin vanha vaikka kuolemaan? Kyllä olen, ehdottomasti olen ja hyväksyn sen ilomielin. Minusta on useimmiten oikein mukavaa olla vanha ihminen. Mukavinta on kylläkin se, että olen saanut tyydyttää uteliaisuuttani:ainakin näin pitkään saanut kokea koko skaalan- millaista on olla kaiken ikäinen ihminen,pieni lapsi, murkku, nuori nainen, äiti-ihminen, menopaussin ohittanut naisihminen, työhuolista vapaa yökukkuja ja juuri nyt lapsenlapsistaan hullaantunut mummu. Kaikki nämä vaihtuvat "ihmiset" on ollut ihana elää ja kokea vuorollaan. Kai minä jo muuten voisin olla valmis ajattelemaan omaakin kuolemaani, mutta juuri nyt nämä pienet suloiset uudisihmiset ovat herättäneet minussa halun elää satavuotiaaksi. Haluaisin nähdä heidän varttumistaan vielä kauan, kauan.
Ensimmäistä kertaa olen alkanut ajatella millaista mahtaisi olla, jos olisin itse saanut lapseni jo paljon nuorempana ja poikanikin taas vastaavasti omansa yhtä lailla nuorempana! Nyt olisi jo sopivaa odotella seuraavankin sukupolven syntymää. Sellainen tilanne on muutamilla ikätovereillani. Että olisinkin jo Isomummu!Vaikea kuvitella, mutta ehkä semmoinen vasta tosi isosti mahtavaa olisikin. Luin lehdestä porilaisen sanonnan:"Ei lapsi ol lapsi, lapsenlapsi vasta lapsi on". Mitenkähän se oliskaan "lapsi", jos olisikin jo lapsenlapsenlapsi. Onneksi on Irina ja Elmo, nämä rakkaat ja varsinaiset LAPSET minulle juuri nyt.
Hyppään ihan muuhun, niinkuin minulla liiankin usein on tapana ryöpsähtää. Eilen sain itseni ylipuhutuksi aloittamaan vaatehuoneeni jo pitkään kaipaamaa organisointi- ja siivousurakkaa. Vuosikymmenten jälkeen minulla taas on jokseenkin tilava erillinen ns vaatehuone pitkine vaatetankoineen ja koko seinämän peittävine kattoon asti yltävine hyllyineen. Sen lisäksi minulla on asunnossani jokaisessa huoneessa ja eteisessäkin hyvät komerotilat. Ei pitäisi siis olla vaikeaa pitää yksinelävän ihmisen tavarat järjestyksessä ja kaikki oikeilla ja helposti löydettävillä paikoillaan. Ei pitäisi, mutta silti on. Vika ei ole kodissa vaan asukkaassa. Vika ei liioin ole asukkaan kasvatuksessa, ei kotona saaduilla malleilla. Vika on omassa luonteessani, ja se tuntuu olevan vuosikymmentenkin jälkeen heikosti muutettavissa tai korjattavissa oleva vaiva. En ole koskaan osannut olla systemaattinen ja itseltäni paljon vaativa. Varmaan minussa on joitakin hyviäkin ominaisuuksia, joista voin olla iloinen, ehkä ylpeäkin, mutta tämmöinen liiallinen suurpiirteisyys ja huolettomuus ovat luonteeni todellisia huonoja puolia, pysyviä heikkouksia. Ovat olleet aina. Joskus minut läheisesti tuntevat ystäväni ovat kiusoitelleet minua ja sanoneet minun olevan suorastaan"sunnuntailapsi", kun kaikesta löperyydestäni huolimatta jollain ihmeen kaupalla näytän selviäväni, usein pahan alkusäikähdyksen jälkeen, itse aiheuttamistani sotkuista ja harmeista kuiville. Niinkin voi asian nähdä. Nyt sitten taas kerran yritin tehdä parannusta, ottaa asiat haltuuni, katsoa koko kaoottista huushollinpitoani ulkopuolisin silmin. Päätin lopultakin tulla paremmaksi ihmiseksi, fiksuksi, järkeväksi, omat asiansa hallitsevaksi ja arvokkaaksi vanhaksi naiseksi.
Siivous ja järkeistämishomma vei koko päivän, koko muutenkin jo raskaan painostavan sateisen ja pimeän päivän. Hikosin ja uurastin selkäni kipeäksi. Ihmettelin, mitä kaikkea tuo konttoori oikein on kätkemässä sisälleen. Onko välttämätöntä? Pakkasin, organisoin ja keräsin pois heitettäväksi. Vielä tänään luulen tietäväni, mitä kussakin laatikossa nyt on. Mutta entä ensi viikolla? Voisiko jokaisessa laatikossa olla edes jonkunlainen tieto sen sisällöstä kirjoitettuna kylkeen? Voisi, mutta en jaksa juuri nyt, en millään enää veny siihen. Ehkä joskus tällä viikolla, tai sitten ei. Ehkä joskus. lähitulevaisuudessa, kun sataa .........Onkohan suvussani joku manjaanageeni,joka on sattunut juuri minulle vahvasti periytymään?
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minua on alkanut vaivata sellainen kiusallinen tunne, että kun minun aikani on lähteä tästä elämästäni, minua ei jaksetakaan ajatella lämmöllä ja kaipauksella syystä, että jälkeeni jäävä kaaos vie kaikki voimat läheisiltäni. Että järjestellessään käytännön asioita väsyisivät niin, että tuntisivat vain ahdistusta ja tuskaantumista: miksei se äitimuori voinut pitää elämäänsä ja tavaroitaan ja papereitaan paremmin hanskassa vaan jätti tämän kaiken meidän selvitettäväksemme. En ole innostunut KonMarin järjestyssäänöistä ja viikkausvinkeistä, mutta toivoisin jaksavani pitää ympäristöni viihtyisänä ja kauniina. Siivouspalveluita voin välillä ostaa, mutta "intiimeimmät" asiat on itse hallittava.Tänään tuntuu hiukan paremmalta kuin pitkään aikaan. Olen itseeni tyytyväisempi kuin olin toissapäivänä.
Toivon, että pojasta polvi paranee ja vielä enemmän pojanpojasta!!!Ehkä olen jättänyt heihin osan parhainta perimääni ja nämä viat ovat piilossa ja väistyviä geenejä ainakin muutaman sukupolven yli. Sopii uskoa ja katsoa luottavana noihin silmiin.
Millainen maailma on kun Elmo täyttää 100 vuotta??????Onko älytön tavaran hamstraus ja turha kulutus jäänyt pois?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti