Moni kaltaiseni, kankeasti liikkuva ja kaatumista ja muitakin mahdollisia katastrofeja pelkäävä mummoikäinen katsoja huokaisi syvään helpotuksesta, kun Rouva Haukio pienissä avokkaissaan, todella viimeisillään raskaana, tuulta ja villiä tuiskua avopäin uhmaten oli kuin olikin onnistunut pääsemään eduskuntataloon ja asettumaan paikalleen muiden kunniavieraitten riviin. Huh huh. Huokaan helpotuksesta, sillä jännitin hänen puolestan niin, että vatsaani nipisteli, vaikken ole lähellä synnytystä. koeta kestää Jenni, hyvin kaikki menee!
Hiljennytään seuraamaan juhlallisuuksia.
Valtakunnassa kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi
Haluan nyt kunnolla keskittyä protokollan mukaisiin seremonioihin, virkavalaan sekä kuuntelemaan Puhemiehen ja Tasavallan Presidentin toisilleen pitämiä puheita.
Niitä kannatti kyllä kuunnella, sillä kumpikin puhui liikuttavan viisaaita ja painavia lauseita. Poikkeuksellisen sisältörikkaita, selkeitä ja ajatuksia herättäviä puheita. Oli pakko myöntää , että minulla saattaa olla vahva taipumus turhan nopeasti omaksua ja sitten turhan sitkeästi vaalia negatiivisia mielikuvia ja turhankin värittyneitä mielipiteitä ihmisistä, jotka tunnen oikeastaan vai pintapuolisesti heidän julkisen asemansa tai lehtijuttujen valossa. En ole kuvitellut näitä kumpaakaan puheenpitäjää aikaisemmin sillä lailla syvällisiksi ja inhimillisiksi kuin nyt on syytä ajatella heistä nämä vaikuttavat puheet kuultuani. Vai olivatko puheet kokonaan jonkun tuntemttoman taustaryhmän laatimia?? haluan uskoa, että ainakin tarkoittivat itsekin ,mitä painokkaasti esittivät. Toivottavasti tämä erilainen käsitys heistä ihmisinä jonka nyt sain, on oikeampi kuin entiset luuloni. Jos näin on, sanon taas: Valtakunnassa kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi!
Erityisesti minuun vaikuttivat esimerkiksi puheitten kohdat, joissa käytiin filosofissävyistä päättelyä aistien tärkeydestä merkittävässä asemassa olevien päätöksenteossa. Ne valaisivat puheen ideoista konkreettisempia mielikuvia ja pakottivat jatkamaan pidemmälle omaakin pohdiskelua. Tottaon, että mitä vastuullisemmassa toimessa ihminen toimii, sitä valppaammin hänen pitää nähdä, kuulla, tuntea ja aistia ympäristöään, reagoida, etsiä ratkaisuja havaitsemiinsa puutteisiin, virheisiin, vaikeuksiin ja tavallistenkin ihmisten haasteisiin. Ei ole varaa, ei lupa olla sokea, kuuro tai tunteeton ympärillä olevien ihmisten tarpeille ja tunteille.
Ikääntyminen tuo useimmille harmillisilta tuntuvia muutoksia aistien toimintakykyyn ja yleiseen pärjäämiseen. En ole ainoa ikätovereitteni joukossa, joka on jo huomannut kuulevansa huonommin kuin ennen. Ensin alkoi tuntua, että suomalaisissa filmeissä äänitys oli "jotenkin epäonnistunutta". Kuvasta näin, että näyttelijät kyllä puhuivat, mutta puheesta en mitään tolkkua saanut. Volyymin lisäyskään ei ratkaissut pulmaa, kuulosti vain kovaäänisemmältä mutta edelleen puurolta. Sitten tuli hankalaksi tajuta missä suunnassa kotiani puhelin pirisi tai en kuullut ovikellon plimpautusta ennenkuin tulija oikein urakalla soitteli. Oli epämiellyttävää tuntea itsensä ihan toopeksi kun vihdoin tajusi jonkun pyrkivän sisään. Huomasin entistä useammin joutuvani kysymään, mitä kaveri oli sanonut, jos hän puhui vähän etäämpänä minusta. Vieraskielinen puhe kuulosti oudon vaikealta hahmottaa. Joko vähäinenkin vanha kielitaito on näin hävinnyt?Vai onko tosi pahasti vaikkua jumittunut korviin?
En hyötynyt vaikun putsauksesta. Kuulotesti sen paljasti : on tullut aika aloittaa kuulolaitteseen totuttelua.
Sitten oudosti himmenivät värit televisiostani ja käynti silmälääkärillä kertoi toisen totuuden: kaihi vasemmassa selvästi pahentunut ja hyvää vauhtia etenevä kaihin alku myös toisessa silmässä.
Mahtaakohan hajuaistikaan enää toimia kuin ennen? Epäilen. Onko tuntoaisti kutistunut tuntemaan pelkästään kolotuksia, vilua ja kipua? Koska viimeksi muistan tunteneeni hellän kosketuksen, koska hullaannuin kevään ja mullan tuoksusta?Ei hätää, minulla on lapsenlapset. Heidät minä aistin vielä kaikilla aisteillani.
Vauvan tuoksusta ei voi erehtyä eikä siitäolla nauttimatta.
Pari viikkoa sitten tapasin Irinan ja Elmon, 7 kuukauden ikään ehtineen pikkuveljensä. Minut nähdessään Elmon ilmeessä vilahti pieni epäilys:kukahan tuo itseään tykötekevä olento mahtaa olla, onko se mukava, onko se joku tuttu, pitäisikö tätä tyyppiä ehkä varmuuden vuoksi hiukan vierastaa?Alanko itkeä?
Sitten hän kumartui minua kohti, ihan lähelle, kuin haluten tunkea suurilla silmillään minun silmieni sisään. Tarttui sitten molemmin käsin kiinni naamaani ja piteli poskia kuin aikoisi haukata niistä palasen. Sai kiinni tukasta, tuljutteli kunnolla. Sormeili pehmeillä mutta napakoilla käsillään kämmeniäni ja ranteitani. Tarttui kunnolla kiinni ja alkoi hamuta suullaan kämmenen ja ranteen ihoa. (Suutelen kättänne, madam)
Niin minut sitten hyväksyttiin kaikin aistein tutkittuna. Kyllä tämä mummu taitaa olla vanha tuttu, eikä syytä pelätä: katsottu, haistettu, maistettu, kuunneltu ja Sopivaksi Kelpuutettu. Onneksi.
Kun minä vuorostani ihastelin tämän söpöläisen hommailuja vähän etäämpää, panin merkille kuinka hän tödellakin koko ajan kuin tutkimalla tutki ja havainnoi kaikkea mahdollista ympärillään. Kädet tarttuivat tavaroihin, kääntelivät eri asentoihin, hakkasivat, veivät suuhun maistettavaksi, kolisuttivat, hölskyttivät, pyyhkivät ja läpsyttivät. Kaikkea piti nuuhkia ja nuolaista. Silmät valppaina pään kääntelyä puolelta toiselle kuin vieterin varassa, että kaikki ympäristössä tulisi varmasti havaituksi. Kun yhtäkkiä joku hänen itseaiheuttamansa kolahdus kuulosti kovin hurjalta, silmät räpsähtivät kiinni ja koko ruumis säpsähti: mikä se oli?
Joka ainut hetki yhtä tutkimusmatkaa kaikilla aisteilla. Olisipa mielenkiintoista nähdä sitä hurjaa virikkeitten vilinää ja tiedon tallentamista ja käsittelyä mitä vauvan aivot toimittavat jokaisena valveillaolon hetkenä.
Elmon käsistä johduin ajattelemaan äidinkieltämme suomea, tätä mielestäni erityisen hienoa kieltä!
Käsi.
KÄSI tutkii ja havainnoi. Aivot KÄSIttelevät ja ihminen KÄSIttää. Suomalaisen äly ja järjenkäyttö on seurausta KÄDESTÄ. Ymmärrys ei seuraa siitä, että "seisoo jonkun alla tai edessä"( engl. understand tai ruotsin ja saksan kielen förstå, verstehen).Meidän mielessä KÄSI tekee mahdolliseksi käsittää asioita, muodostaa uusia ja uusia käsitteitä. Äly, järki, ymmärrys saa alkunsa siitä, mitä KÄSI on ensin havainnoinut ja kertonut. Ihminen osaa käsitellä sekä konkreettisesti että abstraktisti. Jotkut asiat ovat silti täysin käsittämättömiä. On pakko myöntää, ettei yrityksestä huolimatta pysty kaikkea käsittämään. Ei myöskään pystytä kaikkea käsittelemään ,vaikka ihminen onkin kädellinen olento. Jotkut ihmiset ovat erityisen käteviä.Valitettavasti muutamissa asioissa minä olen aikalailla kädetön. Lapsia opetetaan jo pienestä pitäen sanomaan käsipäivää. On tärkeätä käsittää mihin ja milloin voi käydä käsiksi. Käsi kädessä on hyvä ja turvallinen olla. Vieraita kannattaa kätellä, silloin ei ole suuri vaara joutua tarpeettomaan käsirysyyn. Kylmällä säällä on hyvä pitää käsineet kädessä, mutta jos flunssaa haluaa oikein vältellä, pitää muistaa käyttää käsidesiä. Mummoilla on aina käsilaukussaan hiukan käteistä ja ehkä käsipeili, mutta harvemmin käsiasetta, puhumattakaan käsikranaatista. Joillakin mummoilla on tosi kaunis käsiala ja vaarilla voi olla täyskäsi korttipelissäKÄTEVÄÄ, totta vie.
Suomen kielessä on myös sana koura. Sekin on mukava sana. Ehkä jotenkin laveampi, joskus vahvempi, ehkä työn kovettama tai vanhuuttaan ryppyinen. Harmi vain, että näinä aikoina koura sanasta tulee mieleen myös ikävä sana: kouria. Kourimisen on syytä loppua. Sitten kouraankin taas uskaltaa luottaa, kun kaikki kourijat ymmärtävät pitää näppinsä kurissa ja kätensä vain hyvää tekevinä ja auttamaan valmiina. Nykyään ei kukaan taida enää ottaa mitään pivoonsa. Nykylapset eivät varmaan ymmärrä sananlaskua: parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
Käsi kädessä eteenpäin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti