Happy Valentine´s Day- Hyvää Ystävänpäivää

"Ystävistään ihminen tunnetaan".Tämä on sanonta, jota eräs läheinen ystäväni hyvin usein siteeraa. Joskus tuo tokaisu hänen laukomanaan sisältää ison annoksen ironiaa. Silloin ymmärrän, että olen käyttäytynyt häntä kohtaan vähemmän fiksusti, mutta onneksi  vielä anteeksisaamisen rajoissa. Onneksi niin, ainakin tähän asti.  Tämmöisellä hölösuisella ja löysällä itsekurilla ( tai ehkä heikolla kotikasvatuksella?) varustetulla ihmisellä ( tarkoitan tässä itseäni!) on vaara laukoa suustaan harkitsemattomuuksia, mauttomuuksia, huonoja vitsejä, pahanilkisiä huomautuksia ja muuta turhaa höpinää. Se ei aina suinkaan ole vitsikästä ja kivaa kuultavaa ja siksi se myös koettelee tölväilynsietokykyä ja ystävyyden määrää.

Jos ei ole ihan syntymäerakko tai elämänmittaan syystä tai toisesta erakoksi ajautunut, ihminen kaipaa lähelleen ystäviä. Jo melko pienet lapset löytävät joukosta ne, joiden seuraan mieluiten hakeutuvat, joiden kanssa leikki tuntuu sujuvan. On tärkeätä oppia mukautuvaksi, sopeutumaan leikissään kaverin erilaisiin ehdotuksiin. On hyvä oppia neuvottelemaan, miten yhdessä toimittaisiin, mitä uutta kivaa keksittäisiin, mille yhdessä kikatettaisiin. Opitaan olemaan kavereita. Irina, vajaa neljävuotias voi kysyttäessä heti luetella,  ketkä ovat hänen parhaita ystäviään päiväkodissa. Todellinen sydänystävä, näitä tarhaystäviä läheisempi taitaa kuitenkin olla Elle, joka on ikäänkuin syntymässä lahjaksi saatu. Irinan ja Ellen äidit ovat olleet ystäviä aina. Ilmeisesti jo  pikkutytöstä asti . Kun he sitten löysivät sydänystävänsä,oikein  rakastuivat, he onnistuivat saamaan sellaiset  kumppanit, jotka myös sopivat ystäviksi keskenään. ( kaksi Mikko Matiasta!!) Tällä alkuasetelmalla olisi tosiaan ollut ikävää, jos heille syntyneet tyttäret eivät olisikaan löytäneet toisistaan sopivaa samanhenkisyyttä ja iloa jo aivan vauvannyssyköinä.  

Kadehdin tuommoista pitkän, hyvän ystävyyden jatkumoa, koska minulla ei ole elämäni alkuvuosilta säilynyt aikuisikään  asti  ainoatakaan tosi kiinteätä ja hyvää ystävää. Ilmeisesti olen syystä tai toisesta lapsuus- ja kouluikäisenä ollut huono solmimaan  kestäviä ystävyyssuhteita. Niin oli kautta kouluvuosieni aina kaksikymmenvuotiaaksi asti. Olen oikein miettimällä miettinyt ja hakenut itsestäni syitä tämmöiseen ja joitakin syitä luulen myös löytäneeni. Annan nyt kumminkin itselleni anteeksi ne virheeni ja puutteeni ja olen iloinen, että nähtävästi  pystyin oppimaan ja muuttumaan aikuistuessani empaattisemmaksi ja joustavammaksi toimintatavoissani. Sillä jo vuosikymmenet minulla nyt on säilynyt lähelläni muutamia oikein hyviä ja minua ja puutteitani kestäneitä ja sietäneitä ystäviä. Olen heistä iloinen ja ylpeä. Iältään vanhimmat ovat jo yli 90, mutta ikähän on pelkkä luku, eikä se merkitse ystävyydessä mitään. Jokin ihan muu ja tärkeämpi heissä on ystävyyden kukoistamisen kannalta merkittävämpää. Iän lisääntymisessä on tosin se ikävyys, että realistisesti on mahdollista jo liian pian menettää ystävä kuolemalle. Niin on käynyt monen ystäväni tapauksessa. Vanhat läheiset vähenevät vuosi vuodelta  Kaipaan ja ajattelen heitä tänään, Ystävän Päivänä.

Lasken nykyiselle itselleni plussaksi nuoruusvuosistani parantuneen kyvyn ystävystyä uusiin ihmisiin, vielä näin vanhanakin. Minusta on iän ja kokemusten kautta tullut avoimempi ja rohkeampi huomaamaan ympäristöstäni ihmisiä, joilla voisi olla tilaa, kenties tarvettakin minun tapaiselleni ihmiselle omassa elämänpiirissään. Näin olen saanut muutamia hyviä uusia ystäviä menetettyjen tilalle. Vanhan, yksin ilman perhettä elävän ihmisen, ei ole viisasta muuttua liian itseriittoiseksi, vain omassa seurassaan, omia "viisaita"ajatuksiaan, mielipiteitään ja vanhoja muistojaan kertaavaksi . Silloin kyllä uhkaa vaara tulla ilottomaksi ja katkeraksi, ruveta yksinäisyyttä kestääkseen lähimpiä omaisiaan kohtuuttomasti kuormittavaksi marisijaksi ja jopa sairastua vakavasti. On tilastollinen fakta, että avioliitossa elävät vanhat ihmiset voivat paremmin ja elävät pidempään kuin yksinäiset. Puolisoa tuskin näillä kymmenillä löydän, kun en ole hehkeimmässä nuoruudessanikaan siihen pystynyt, mutta uusia ystäviä olen aina valmis bongaamaan. Ja ihan päivittäin  muistutan itseäni olemaan iloinen ja kiitollinen kaikista vanhoista ystävistäni, pienestä perheestäni ja harvalukuisista sukulaisistani. En tahdo ruveta erakoksi, vaikka monet päivät viihdynkin hyvin yksikseni. 

Ystävistään ihminen tunnetaan.