Suomen kesästä on lähes kaikilla omia, syvään juurtuneita mielipiteitä. Kaikki tietenkin enemmän tai vähemmän suurella todennäköisyydellä väärään osuvia, sillä onko mahdottomampaa hommaa kuin määrittää muutamalla väitteellä ja kaikkien mielestä oikeaan osuen kesän säätila tai ainoa oikea kesätunnelma tai yleiset tavat niinkin vaihtuvassa käsitteessä kuin SUOMEN SUVI.
Meillä on ( onneksi vielä on!) neljä toisistaan selkeästi erottuvaa vuodenaikaa. Tosin joinakin viime vuosina on alkanut välillä olla vaikeata ainakin täällä Etelä-Suomessa tietää, onko menossa syksy vai talvi! Voiko edes puhua kesästä, kun juhannusaaattona on sama lämpötila kuin jouluaattona! Ja mikä talvi se semmoinen on kun parvekkeella kukkii pelargonia jouluvalojen seassa. Kirottu ilmastonmuutos, jota joittenkin mielestä ei kumminkaan ole olemassakaan.
Mutta nyt on kesä.Kesä suurin kirjaimin. Suorastaan superkesä. Ainakin niille, jotka rakastavat hellettä. Ensin saatiin ennätysmonta hellepäivää jo toukokuussa. Pieni notkahdus viileämpään. Ja nyt päivästä toiseen television sääkartat hehkuvat punaista väriä , polttavaa hellettä lähes koko Euroopan yllä. Lappikin liki jäämeren tuntumaan asti saa nauttia helteistä.
Huh kauhistus mikä helle, sanon minä, ihmisraukka, jota ei todellakaan ole tarkoitettu elämään tämmöisiin säihin. En ole ikinä, en nuorena, en edes viisikymmentä vuotta sitten, nauttinut näin kuumasta kesähelteestä. Helle saa minut huonovointiseksi. Se pakottaa etsimään varjoisia paikkoja. En ole voinut ikinä grillata valkoista nahkaani ruskeaksi, vaikka semmoinen oli minun nuoruudessani kovin haluttu parannuskeino suomalaisen kalpeaihoisen ulkonäköön silloin vallitsevien kauneusnormien mukaan. Olen ollut vain kaksi kertaa elämässäni ns etelänmatkalla. Kaksi on useimpien ikätovereitteni ja ystävieni mittapuun mukaan sopiva yhdelle vuodelle kuuluva määrä. Noilla molemmilla kerroilla kärsin liiasta kuumuudesta ja ihmettelin, mikä semmoisessa matkassa voi tuntua niin ihanalta ja haluttavalta. että on pakko päästä Etelään.Monien mielestä, että yleensä jaksaa Suomessa elää ja tuntee olevansa arvostettu ja kunnon suomalainen, on päästävä matkalle mahdollisimman kauas ja takuuvarmaan kuumuuteen.
Not my piece of cake.
Olen huomannut ajatuksineni olevani kyllä muutenkin "poikkeava", monessa asiassa vääränlainen, suorastaan outo ja epäsuomalainen. Kun luen lehdissä olevia kyselyjen tuloksista, mitä mieltä suomalaiset ovat milloin mistäkin asiasta, huomaan kuuluvani melkein aina marginaaliin, pienimpään vähemmistöön. Pakko myöntää, että häiritsee huomata niin usein olevansa eri mieltä kuin suurin osa suomalaisista. Mikä vika minussa mahtaa oikein olla? En mielestäni ehdoin tahdoin yritä olla erilainen ja tarkoituksellisesti vastaan pullikoiva. En halua uskoa, että ajattelisin muiden olevan harhaisia ja omituisia ja itseni laskisin ymmärtävämmäksi. Ei se niin ole. Enkä myönnä, että tuntisin narsistista mielihalua laskea itseni erityiseksi, siitä olen varma. Haluaisin tuntea kuuluvani suurimpaan joukkoon ja sanoa: juuri noin määkin ajattelen, noin ne asiat ovat, tottakai. Mutta eikun ei. Melkein aina joudun huomaamaan kuuluvani mielipiteineni, valintoineni, elämäntapoineni ja mieltymyksineni vähemmistöön, ainakin tilastofaktojen valossa. Se merkitsee lievää yksinäisyyden kokemista, koska en juuri osu kohtaamaan muita samanhenkisiä vähemmistöläisiä arjessani.
Pahemminkin voisi asiat vielä olla: olenhan sentään hetero, olen nainen, olen eläkeellä oleva, olen ylipainoinen ja olen suomenkielinen. Iso porukka. Voisinhan olla muunsukupuolinen, muunkielinen, bahaiuskova tai muslimi, autistinen, anorektikko, kehitysvammainen, täysin absolutisti ja tiukka viherpiipertäjä ja luonnonsuojelija. Saisin tottua vielä paljon syvempään ulkopuolisuuteen ja torjuntaan.
Helle, päivällä ja jopa yölläkin. Kestän tämän poikkeuksellisen helteen pysyttelemällä omassa kodissani.Täällä se on sentään suht helposti kestettävä: Päivällä ikkunat kiinni, mutta yöllä ikkunat ovat auki joka suuntaan ja vähän väliä sisään pöllähtää virkistävä, hiukan viileämpi ilmavirtaus. Tuoksuu kesäyölle. Harvakseltaan sisään eksyy joku pikkuinen lentävä luontokappale, mutta ei onneksi mikään kiusankappale. (niinkuin lapsena maalla asuessani paarmat, kärpäset ja hyttyset!!!!) Hyttysetkään eivät ole juuri vaivanneet :vain pari yllättävää ininää jonain yönä , mutta ei mitään vainon kohteeksi joutumista.Oikeastaan yöt ovat helteellä ihania. Siksi en malta paljon nukkuakaan. Päivällä voin sitten mieluusti torkahtaa kuumimpaan aikaan omalle sohvalle ja herätä tunnin parin köllöttelyn jälkeen keittämään mukillisen kahvia parin paksun piparin kanssa tarjottuna. Nämä ovat minulle juuri kesään kuuluvia juttuja samaan tapaan kuin joillekin toisille saunaolut ja grillimakkara. Viimeksi mainittuja en ole kaivannut moneen vuoteen. Kukin taaplaa tyylillään ja tulee onnelliseksi omista kesärituaaleistaan.Nykyään uimarannan korvaa ihana kylpyhuoneeni. Viileää vettä, eikä tarvitse ahtautua inhottavaan uimapukuun. Sinilevä ei kukoista putkistoissaSuihkun jälkeenkin on kiva käyskennellä paljaana ikäänkuin nakurannalla.
Minulla ei ole koskaan ollut omaa kesämökkiä, ei omaa rantasaunaa, venettä tai kalaverkkoja. Pientä makustelua noihin, kieltämättä mukaviin asioihin olen onneksi saanut kokea vuosien mittaan ystävien kesäpaikoilla. Nykyisin ei ole enää semmoisia ystäviä, jotka kutsuisivat. En valita. Olenhan vielä elossa, mitä moni noista mökkiystävistä ei ole. Elämä tuo uusia iloja ja karsii pois vanhoja. Onneksi monet hyvät kokemukset ja yhdessä koetut kesäilot ja -elot säilyvät muistissani, lähes heräävät eloon tuoksuina ja tunnelmina. Siunattu hyvä muisti. Sen kanssa voi asioita kokea uudestaan ja uudestaan. Harrastan usein semmoista lomailua.
Yksi tämmöinen pysyväksi jäänyt ilo alkoi vuonna 1965 , kun sain ensimmäisiä kertoja vierailla jo kauan sitten kuolleen rakkaan ystäväni Kaisan vanhempien vuokraamalla pikkuisella mökillä. Ihmettelen nyt, kuinka ihmeesti sopu teki tilaa vielä minullekin, noissa todella vähissä neliöissä. Kiitos siitä, että sain olla osa perhettä. Pysyväksi ilokseni jäi noista ensimmäisistä mökkipäivistä ja illoista minulle ennestään vieras lomahupi :ristisanatehtävien ratkonta. En ollut huomannut semmoisia olevan oikeastaan olemassakaan, saati että olisin niitä koskaan itse yrittänyt ratkoa. Niin se alkoi ja varmaan jatkuu, kunnes dementia vie kykyni niistä iloita. Kaisa opetti hoksaamaan jotkut niksit: monikon t-päätteet ja verbin infinitiivin päätteitten toistumisen sanojen lopuissa. Ja että usein on helpointa alkaa täyttäminen oikeasta alanurkasta jne.
En ole superratkoja. En hanki tai edes yritä osata hyvin vaikeita ristikoita. Helsingin Sanomien suuri ristikko jää minulta ratkomatta ja hyvin harvoin selvisin loppuun Suomen Kuvalehden ristikosta silloin kun olin lehden tilaaja. Muiden aikakauslehtien ristikot yleensä onnistun selvittämään. Joskus kuvien tulkinta kiikastaa ja jotkut urheilijain nimet tuottavat pulmia. Ostan halpoja ja helppoja ristikkokirjoja. Niiden hauskin puoli on nauttia pikavauhdista, jolla tämmöisen vaikkapa tuhannen ristikon kirjan täytän kuin kone! Se on jotenkin koukuttavan palkitsevaa. Useimmiten myös kovin helppoa koska samat jutut toistuvat ja etsittävät sanat ovat harvoin pitkiä ja harvinaisia. Tehdessäni nautiskelen ja hykertelen vanhahtavista suomenkielen usein lystikkäistä ja kauniista pikkusanoista, jotka nykyään melkein kokonaan puuttuvat arjen kielenkäytöstä. Monet palauttavat mieleen muistoja menneestä maailmasta , oudoista työkaluista tai luonnonilmiöistä.Nuorille ihmisille semmoiset ovat tuntemattomia sanoja, niinkuin minulle uusin tietotekniikka sanoineen. Naurahdan verbeille, jotka toki tunnen, mutten osaisi puheessani käyttää. Suomi on niin loogisesti rikas kieli, kun vaan pysähtyy ja huomaa ajatella asiaa.
huomen (=aamu), pauhu, usva, kutri, hekuma, uumen ( =sisus), auma (= viljakeko), elot (=viljat), auvo (=onni), tiine, akanat, otva(=uittopuu). puhuri, avitus, huhuilu, marjavasu. taatto, voro, suttura, korea( =kaunis),maitse...........
Pieniä kauniita vanhoja sanoja! Kuin karkkeja suussa.
Milloin viimeksi mahdoin käyttää puheissani verbejä: talloa, nuokkua, vaappua, soimata, inua, loikoa, valistaa(=opettaa),omata???
Oikein alkaa sydäntä KORVETA tämä köyhtynyt kielenkäyttöni. Nykyään ihan PIHTAILLAAN värikästä ja runsasta sanastoamme. Suomi on poikkeuksellisen rikas ja kaunis kieli, tulkoon sanotuksi vielä toisenkin kerran.
Suven armas auvo.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti