Mitä tämmöinen kinaamis-ja vastustamishalu oikein on. En ole enää murrosikääni kipuileva nuori, vaan vanha, kauan elämää nähnyt ja parhaani mukaan tässä kuviossa mukana kellunut. Pitäisihän minun nyt jo olla viisaampi ja mukautuneempi. Miten minusta on tullut tämmöinen? Vai olenko aina ollut näin hankala?
Ikävästi mieleeni nousee sinänsä pieni ja aika mitätönkin tapahtuma vuosien takaa. Olin osallistunut yo-luokkani yhteiseen tapaamiseen, joka oli järjestetty 35 vuotta koulun päättymisen jälkeen. Tapahtuma oli mielenkiintoinen ja viihdyin paremmin, kuin olin ennakkoon arvellut. Jäin jopa yön yli, vaikka olin luullut päivän ja illan riittävän. Aikaisin aamulla päätin virkistäytyä koko yön valvomisen jälkeen pulahtamalla yksikseni viileään järveen. Rannalla oli ihanan hiljaista. Sitten jostain suunnasta yllättäen lähestyi hiukan horjahdellen luokkatoverini, jonka tapaamista olin eniten odottanut, mutta myös hivenen pelännyt. Olin nimittäin ollut salaisesti koko lailla ihastunut häneen kai koko viimeisen kouluvuoden. Ilman sanottavaa vastakaikua hänen taholtaan kumminkin. Minua kiinnosti kovin nähdä millainen kypsä mies ihastuksestani oli kehittynyt näinä kuluneina vuosikymmeninä. Menestynyt, siitä olin kuullut puhetta.Mutta olisiko hän minusta vieläkin hurmaava ja paras kaikista?
Olin vain ehtinyt kovin vähän keskustella hänen kanssaan.Tässä oli nyt vihdoinkin hyvä tilaisuus kahdenkeskiseen jutusteluun. En muista, mitä oikeastaan puhuimme, mutta muistan aivan liiankin hyvin yhden hänen lauseensa: "Sinä olit aina kova väittelemään."
Sekö oli asia, joka vahvimpana oli hänen muistissaan minusta noilta ajoilta. Minua vilutti ihan sydämeen asti, eikä se johtunut äskeisestä uintireissusta.
Hyvä väittelemään!
Mutta tottahan se varmaan oli. Olen ollut aina "hyvä kinaamaan" ja olen kai yhä edelleen. Onko minussa mitään muuta "hyvää", kuin korostunut halu olla eri mieltä ja useimmiten epäonnistumaan tuomittu yritys saada toinen osapuoli hyväksymään minun kantani. Isä sanoi minulle lapsena, kun oikein innostuin kinaamaan, että "sun on ruvettava poliitikoksi, niin saat tilaisuuden tarpeeksi väittää vastaan". En ruvennut.
Kun viime aikojen uutistarjontaa olen seurannut, en voi muuta ajatella kuin, että politiikka todella on tämmöisten ihmisten oikea temmellyskenttä. Mielestäni kuvottavinta ja vastustushaluni taatusti herättävää poliittista argumentointia on esittää totuutena, että "suomalaiset ovat tätä mieltä....".No en todellakaan ole, enkö siis ole suomalainen. "Kansalaiset pelkäävät.....". En minä ainakaan, enkö siis ole kansalainen."Naiset ovat......".Ai, enpä ole huomannutkaan, no en minä ainakaan. En siis ole nainenkaan. "Lihavat ihmiset käyttävät.....".En taatusti, enkö siis ole lihava, enkö muka! Ja loputtomiin samanlaisia typeriä väitteitä ja yleistyksiä, ihan mahdottomia väitteitä kansasta, johon en sovi mukaan.
On pakko huomata, etten voi, enkä tosiaankaan halua kuulua mihinkään ryhmään, jonka suurella suulla metelöidään ja vaaditaan ja todistellaan asioita, joita minä en ollenkaan voi hyväksyä enkä allekirjoittaa. Että olen edelleen pakotettu kinaamaan jos ei muitten, niin ainakin näitten "kansalaisten" ja "suomalaisten" somessa ja telkussa mellastavien esitaistelijoitten, sekä kaikkitietävien Matti Apusten , Jyri Häkämiesten ja Mika Niikkojen kanssa ilta illan perään omassa olohuoneessani tai heti aamusta lehteä lukiessani. Huudan vastaan, verenpaineenikin nousee, mutta he eivät välitä vastalauseistani, vaan puhuvat soopaa, todistelevat väärin taas huomenna ja ylihuomenna, varmoina itsestään ja totuuksistaan. On kovin turhauttavaa kinata heidän kanssaan.
Haluaisin tietää miten kehitytään tämmöisestä luonnevammasta sopuisammaksi ja tasaisemmaksi viisaaksi vanhukseksi . Eihän moinen rettelöinti oikein sovi yhteen valkoisten hopeahapsien ja elämänviisautta haluavan mummon imagoon. Haluaisin löytää ikioman viisaan ja uskottavan gurun, joka osaisi ohjata minut tyyneyteen. Joka valaisisi mieleni niin, että turha ärhentely vaihtuisi paremmin erilaisuutta ymmärtäväksi ja sietäväksi. Kohta on myöhäistä , sillä en tosiaankaan halua , että ihmiset jälkeeni muistaisivat vain tämän: "hän oli kyllä hyvä väittelemään kaikesta ja kinasi aina kovin mielellään".
Se ei kuulostaisi hyvältä muistokirjoituksessa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti