Tiedän osanneeni paljon lauluja jo ennen kouluunmenoa, sillä perheeni on laulavaista sorttia. Äidillä oli kaunis lauluääni ja erinomaisen tarkka sävelkorva. Minua monta vuotta vanhemmat veli ja sisko opettivat tietämättään minulle omia koululaulujaan jo kun olin hyvinkin pieni. Minulle on kerrottu, että tavoittelin tunnistettavasti jotain virren sävelmää samoihin aikoihin kuin olin oppimassa puhumaan. Mikä olisi ollut ensimmäinen oppimani laulu, siitä ei ole kumminkaan tietoa. En muista erityisen selkeästi mitään laulutilannetta alakouluvuosilta. En edes osaa sanoa oliko ensimmäinen opettajani hyvä vai huono musiikin opetuksessa. Osaan kyllä kaikki mahdolliset 1950-luvun lastenlaulut vieläkin kaikkine säkeistöineen ulkomuistista, missä sitten lienenkin ne oppinut, koulussa tai kotona tai ehkä Markus-sedän lastentunneilta radiosta.
Kolmannella luokalla opettajakseni osui tunnettu musiikkimies, joka oli perustanut paikkakunnalle jopa mieskuoron. Hänen musiikkitunneistaan onkin jo monenlaista muistijälkeä. On sekä mukavaa että vähemmän mukavaa. Hän oli jokseenkin särmikäs ja monen mielestä ikävä ja pelottavakin opettaja. Hän jätti kerran meidät koko luokan tuntien päätyttyä opiskelemaan laiskanläksyä musiikkiopista. Elämäni ainut laiskanläksy, tosin rätkäisty koko luokalle! Muutama raukka oli aluksi jäänyt kiinni, ettei selviytynyt läksystä ja silloin kärsiä sai joka iikka. Kotiläksyksi oli annettu opetella naputtamaan oikein erään laulun rytmi. Sellaisia läksyjä meillä oli kai useimmille laulutunneille, mutta tällä kertaa rytmissä oli jotain kinkkisiä kahdeksasosanuotteja, joita onnettomat tunarit eivät osanneet ajoittaa. Kaikki siis naputtelemaan.Ope poistui naama mustanpuhuvana luokasta. Jonkun ajan päästä läksy katsottiin opituksi . Perin omituinen muisto musiikista.
Opettajani luultavasti yleensä suosi minua, mutta katsoi silti oikeudekseen myös harjoittaa koulukiusaamista. Ainakin minä koin todella kiusalliseksi, kun hän laulettaessa muutenkin aika raskasta laulua"Tuima on tuuli ja pimeä on taivo, suuri on ulapalla aaltojen raivo, Marja ( sanoissa : lahti) on tyyni ja selkeä vaan, laske jo lahtesi valkamaan". Ja siitäkö muille riitti venkoiltavaa: Marja, Marja....lellivauva.
Ikävänä muistan myös kevään viimeiset laulutunnit hänen oppilaanaan. Harjoittelimme kevätjuhlaohjelmaa. Hän oli valinnut ehkä turhan vaativan pienen kevätkantaatin, jossa oli useita pieniä solistiosuuksia. Siihen aikaan hyvin harva kai oli halukas laulamaan julkisesti yksin. Ryhmässä ei samalla lailla tarvinnut hävetä . Minullakin oli solistiosuus. Se alkoi aika korkealla nuotilla, josta sävelkulku sitten madaltui ja helpotti. Aloitus hermostutti, kiristin kurkkuani ja pihisin pikku falsetilla! Opettaja löi nuotin pianosta ja sanoi käskevästi:älä pihise, kyllä sinä osaat paremmin. ja taas uudelleen ja uudelleen. Muistikuva joka kuristaa kurkkuani vieläkin kun jo olen täysin menettänyt kykyni laulaa naisäänialaa.
Toisenlaisia ja paljon mieluisampia muistoja koululauluista minulla on omilta opettajavuosiltani. Ensimmäinen virkani oli Parikkalan Rautalahden koulussa yhdistetyn eka+tokaluokan opettajana. Kaikki oli uutta ja mukavaa. Parhaita onnistumisen kokemuksia tarjoili sattuma, että luokkaani oli osunut monta tosi hyvää pientä tyttölaulajaa. Olivat näitä kuuluisia Karjalan lapsia laulavia. Lauloimme paljon ja sydämemme kyllyydestä leipuri Hiivasta ja Jänöjukasta ja Oravanpesästä ja Tupakkirullaa ja Pikku-Matin autoa, mutta myös virsiä, joita tytöt olivat tottuneet laulamaan jo kodeissaan. Pian huomasin, että tytöt olivat niin varmoja, että myös kaanonit keinuivat virheettä loppuun asti. Kokeilin laulaa toisen äänen tuttuun kauniiseen lauluun Sua lähde kaunis katselen ja BINGO: se soi ja selvittiin hienosti . Tytöt keksivät pyytää lupaa toimia esilaulajina koulun yhteisissä aamunavauksissa. Eipä aikaakaan kun hoitivat myös puhe-ja rukousosuuden. Minua ei tarvittu sen enempää papiksi kuin lukkariksikaan. Vasta paljon myöhemmin minulle selvisi, että tämmöinen olikin enempi pokkeustilanne kuin normaalia. Olen kiitollinen tuosta joukostani ja ensimmäisestä vuodestani opettajana.
Kun sitten vuosikymmenten ajan opetin englantia laulut kuuluivat aina olennaisena osana tunteihini. Olen kokenut iloisia hetkiä, kun olemme laulaneet vanhoja perinteisiä englantilaisia lastenlauluja, Row row, row your boat, Old Mc Donald, My Bonnie, London Bridge, Head and Shoulders... etc. Ja isompien oppilaitten kanssa monet tunnetut musikaalisävelmät ovat viehättäneet vuodesta toiseen : Oliver Twistin " I´d do anything , for you dear, anything, for you mean everything to me..."..Sound of Musicin Doe-a deer, a female deer, Ray-a drop of golden sun.....".Yhdessä vaiheessa pojatkin halusivat laulaa ja leikkiä "Skidamarink -a-dink-a dink: I love you...." kun voi äkkiä yllättäen näyttää salaisia mieltymyksiään laulun sanojen antamalla alibilla.
Joka ainoana keväänä ilahdun , kun kuulen radiosta "Morning has broken, like the first morning..." Niin usein se vei meidät kevään tulon tunnelmaan: ihan kohta on loma. Ilahdun myös kun kuulen Cat Stewensin käheän äänen laulavan "I am sailing, I am sailing, home again cross the sea...." Seilasimme mekin haikeasti kotiin. Entä sitten " War is over.....", me lauloimme ja toivoimme niin. Muutamat ryhmät olivat aina silloin tällöin varsinaisia lauluryhmiä ja he saivat houkutelluksi minut laulamaan lisää ja lisää , koska se kuulosti niin mukavalta. Minä olen ollut aina helposti huijattavissa.
Nyt kuuntelen, kuinka hauskoja uusia lauluja Irina käy vanhempineen laulamassa ja leikkimässä lauantaiaamuisin lähimuskarissa. Monet niistä ovat minulle ihan uusia. Toki muutamat ikivanhatkin ovat säilyneet joukossa. Toivon, että Irinasta tulee innokas laulaja. Elämänsä ensimmäiseen fanivaiheeseen hän on jo ehtinyt sydämensä kyllyydestä : Let it go, let it go, laulaa prinsessa Elsa Disneyn huippusuositussa Frozen elokuvassa . Ihan hyvä motto. Olen todennut sen sopivan tämän ikäisellekin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti