Kotiliesi- lehti Äitikullalle

Mielenkiinnolla olen tänään lueskellut lahjaksi saamaani vuoden 1943, syntymävuoteni, äitienpäiväksi ilmestynyttä Kotilieden numeroa. Vaikka olen kuullut jonkun verran äidin omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa tietoa arkisesta elämästä sota-aikaan, moni asia lehdessä nyt järkyttää, herättää ihmetystä ja kysymyksiä. En ole sittenkään osannut kuunnella tai ainakaan ihan ymmärtää kuinka täydellisen erilaista elämää silloin Suomen kodeissa elettiin, minkälaista vaivaa, kekseliäisyyttä ja vähään tyytymistä koko kansalta vaadittiin. En usko olevani ainoa ikäiseni, joka ei nykypäivän mielettömään tavaramäärään ja esimerkiksi ruoka-aineitten tuhatmääräiseen, kaikkialta maapalloltamme tänne lennätettyjen eksoottisten ja ikituoreitten herkkujen kirjoon tottuneena  enää ole muistanut tai edes ymmärtänyt kuinka tosi vaativaa jokapäiväisestä kotiarjesta selviytyminen oli. Äärimmäisen niukoin eväin elämää elettiin ja ponnisteltiin päivästä toiseen, talvesta kevääseen ja taas sama uudelleen vuosi vuodelta. Ero nykymenoon on liian valtava käsitettäväksi. Ei kärsitty silloin ylipainosta, mutta kylläkin aliravitsemuksesta. Lukemalla yritän nyt korjata tietämättömyyttäni .
Olen nähnyt monia sotaamme kuvaavia elokuvia, mutta niissä näkökulma on tietysti enemmän taisteluissa, sankarikuolemassa, sotilaitten yhteishengessä, evakkojen kohtalossa, miesten ja sankarien sodassa. Naiset filmeissä ovat urheita lottia, leskeksi jääviä äitejä tai rakkaansa menettäviä nuoria isänmaallisia naisia. Vaikuttava oli hiljattain televisiosta uusintana näkemäni sotalapseksi Ruotsiin päätyneen pikkupojan tarina elokuvassa "Äideistä parhain". Mutta se kaikkein tavallisin perhe-elämä, esimerkiksi sellainen kuin oman perheeni elämä noina monina sodan vuosina on jäänyt paljon epäselvemmäksi mieleni kuvastoissa, koska semmoisesta en ole nähnyt elokuvaa.

Nyt kun selaan lehteä minulle käy selväksi kuinka täydellisesti kaikesta oli pulaa, ruuasta , vaatteista ja ihan kaikesta muustakin, monista asioista, joihin 1930-luvun alkuvuosiin mennessä jo oli ehditty  yleisesti tottua ihan tavallisissakin perheissä.Olen nyt vanhempi, mikä kai auttaa paremmin hahmottamaan lukemaani kuin joskus nuorena sota-ajoista lukiessani tai kuullessani. 
Vaasan Höyryleipomon mainos sanoo alkulehtien piirroskuvan vieressä:"Tomaatit ja kurkut toistaiseksi kalliinlaiset ovat särpimiksi. Mutta onhan meillä ruoholaukkaa! Mielihyvin sitä myöskin haukkaa.Voileivällä se on sitten vasta, ihmeen maukasta ja mehukasta"! Monillako oli edes sitä voita leivällään?
Piirroksessa äiti leikkaa ruoholaukkaa (ruohosipulia) odottavien kolmen lapsen leivälle. Ei puhettakaan makkaroista ja juustoista tai muustakaan leivän päälle pantavasta särpimestä, mutta vihdoinkin edes jotain tuoretta -ruohosipulia, lasten herkkua? Toisella sivulla luen, että "kuluneena talvena olemme kokeneet, miten turvallista on, kun omasta maasta saa perunat ja muut kasvikset koko talveksi. Hyvin kokemuksin käymme kesän vihreään rintamaan (huom, sotaisa sana tarttunut), joka ratkaisee ensi talven ravintotilanteemme". Lehden silloinen ruokabloggaaja "Kevätpakina keittiön puolelta" , antaa äärettömän tarkat ohjeet miten kevään edistyessä on syytä tehdä kellarissa huolellinen katselmus ja lajittelu, sillä sään lämmetessäkään ei saa mitään laskea pilaantumaan. Hiukan pilaantuneet kasvikset erotellaan terveistä ja otetaan ensimmäisenä käyttöön. Porkkana, palsternakka, selleri ym, leikataan ohuiksi viipaleiksi ja kuivataan, samoin punajuuri, jopa jo pahasti nahistunut kaalikin saa luvan silpuksikuivatettuna vielä kelvata keittoon makua tuomaan! On vain katsottava, että täysin pilaantunut osa poistetaan. Suolatuista kasviksista on katsottava, etteivät ne ole kuivana. Päälle on syytä keittää vielä lisää suolalientä. Marjasäilykepurkkien pinnalta poistetaan mahdolliset homekerrokset. Käymisen alussa olevia säilykkeitä keitetään, kunnes vaahtoa ei enää muodostu. Muistan kyllä  sodan päätyttyäkin syöneeni usein hilloa, jonka päältä äiti muitta mutkitta poisti paksun harmaanvihreän peiton hometta, mutta loppuosa syötiin paremman puutteessa. Joskus se maistui aika lailla homeelle."Ei haittaa.Tulee hyvä laulunääni", Ei surtu myrkyllisyyttä, mahdettiinko niistä mitään tietää.

Sitten toimittaja selaa almanakkaa ja huomaa, että vappu on ihan käsillä:"ajatuksenkin tippaleivistä hylkäämme alkuunsa ja simalla taitaa ensinäkemältä olla sama kohtalo. Mutta tarkkaan harkiten on simalla jotain mahdollisuuksia lasten nenälle pihiseväksi juomaksi". 
                              Vappujuoma

1 l vettä                   sokeria tai sakkariinia
1 iso sitruuna          2dl vichyvettä
Sitruuna puserretaan veteen,joka maustetaan sokerilla tai sakkariinilla.Juuri ennen tarjoamista kaadetaan sekaan vichyvettä. erittäin piristävän makuista. 

Pirskahtelevaa vappua vaan meille kaikille nykysuomalaisille. Olemmehan kuulemma juuri oppineet nauttimaan italialaista proseccoa! Se on tämän kevään pirskahtelevien suursuosikki.

No, jospa tehtäisiin sentään makean himoon

                               Siirappileivokset              

1/2 dl juurikassiirappia        2 kup.grahamjauhoja
1kup.piimää                         1/2 sitruunan kuori
3 rkl.kaurasuurimoita           1/2 tl,soodaa
Kaikki ainekset sekoitetaankeskenään, pienet paperivuoat täytetään puolilleen,paistetaan.

Totuuden nimessä on syytä huomata, että lehdessä yksi mainos tuo tuulahduksen turhamaisuudesta ja eleganssista tähän uskomattoman järkevään asiasisältöön, jotakoko lehden sivut täynnä pientä, tiukkaa ja opastavaa tekstiä tarjoavat.. Sivusta 254 peittää puolet ihanasti hymyilevä, raukein silmin suoraan kohti katsova kaunotar.Hänellä on valkoista turkikselta näyttävää pehmeää ihanuutta paljaan olkansa päällä ja hoidetuissa sormissaan puuterihuisku. 4711-Tosca Puuteria. "Enemmän kuin tavallista puuteria. Hienoa ihojauhetta. Siinä yhtyvät jalostetun puuterin erikoisominaisuudet, mainion ihonhoitovälineen vaikutuksiin. Jokaisessa puuterihiukkasessa on erikoinen, parantava ydin. Tuoksun on sille antanut maailmankuulu Tosca-hajuvesi".

Sen tuoksun me kaikki sota-aikaan syntyneet lapset kyllä opimme tunnistamaan parhaimpiinsa pukeutuneista äideistä ja tädeistä ja naisopettajistamme, kun sota lopultakin oli ohi ja elämä taas alkoi näyttää helpommalta ja ihanaan turhamaisuuteenkin oli pitkästä aikaa tavallisillakin naisilla mahdollisuus.