Luulen monena keväänä ihmetelleeni vähän samaan tyyliin: onko ikinä ennen kevät ollut näin kaunis, näin ihmeellinen, näin heleä , näin huumaavalta tuoksuva. Silti tämän kevään puhkeaminen tuntuu nyt voimallisimmalta, nopeimmalta, suurimmalta ihmeeltä kuin koskaan muistan ajatelleeni.Hämmästelen ikkunani takana vihreänä levittäytyvää miljoonien kielonlehtien mattoa. Olin tosiaan jo ehtinyt odottaa tätä näkyä, sillä pikkumetsän pohja näytti liian pitkään vain ruskean ja harmaan takkuiselta ryteiköltä. Onneksi olin passissa ikkunani ääressä todistamassa vain pari päivää tarvinneen täyden muutoksen. Kuin olisi suurella maalipensselilla vedelty värilaatikkoni kirkkainta vihreää paksuina vetoina vieri viereen valtavaksi polveilevaksi peitoksi. Yön aikanako siellä joku salainen pensselinheiluttaja huiski tauluaan valmiiksi? Luontonäkymistä hullaantuvaa ihmistyyppiä kun olen, jaksan ihmetellä: ei se ole KOSKAAN ollut ihan noin uskomaton, ihan noin vihreä! Tämä on ehdottomasti paras kevät ikinä!
Toki ymmärrän ajatusteni hölmöyden. Voisin vain olla onnellinen ja nauttia. Miksi aina pitää vertailla, kilpailuttaa, laatia tilastoja ja sääntöjä?Hölmöä järjestää kilpailu keväitten kesken? Voiko olla turhempaa kuin ainainen asiain keskinäinen vertailu: mikä (kuka) on paras, kaunein, viisain, kallisarvoisin, nopein, vahvin, rikkain, rakkain? Miksi ihminen (minä)on valmis kilpailuttamaan asioita, kun voisi vain iloita ja saada tyydytystä ihan ilman listaa paremmuudesta.Surkeaa, että elämää ei muka pysty elämään ilman jatkuvaa, tyhjää kilpailuttamista,voittajan nimeämistä.
Kilpailuvietti on kaikille tuttu asia. Mahtaako siltä olla kukaan täysin välttynyt? Harvoin kuulee kenenkään sanovan, ettei yhtään välitä vaikka olisi "häviäjä" lajissa kuin lajissa, ettei olisi ikinä halunnut kokea olevansa, voittaja, "paras". Jo aika varhain kai lapset alkavat kilpailla ja nauttia voittajan tunteista? Kuuluuko kilpailu siis oleellisena ihmisen elämään?Onko se synnynnäinen vietti vai opitaanko se ympäristöstä?
Lapsenlapseni Irina (4vuotta) kertoi ihan hiljattain voittaneensa perheensä jossain leikkimielisessä pallonlyöntikisassa. Kysyin, mitä hän sai voitostaan palkinnoksi. Irina kysyi ehkä vähän ihmetystä äänessään isältään: Isi, mitä mä sain palkinnoksi. Mainetta ja kunniaa, vastasi isä ja se tuntui kelpaavan vastauksesi mummun tarpeettomaan kysymykseen.
Kun Irinan isän kauan sitten oli aika syksyllä aloittaa koulutiensä, näin tarpeelliseksi koulukypsyyden avuksi alkaa kesän aikana totuttaa häntä sietämään kokemusta, ettei hän voi aina olla "voittaja". Tiesin, että hän joutuu varmasti kokemaanasioita,joissa muut ovat parempia. Esimerkiksi urheilussa ja pallopeleissä hän ei ollut terävintä voittaja-ainesta. En ollut huolissani hänen tietoa, älyä ja hoksaamista vaativissa asioissa pärjäämisestään. Halusin, että hän oppisi reilusti häviämään, ei suuttuisi, ei liikaa masentuisi, ei polttaisi päreitään, vaan haluaisi yrittää uudelleen.
Häviämiskyvyn oppimistarpeeseen kävi hyvin tuntikausien kortinpeluu aikuisten pelitovereitten kanssa ihan miesporukassa. Olimme pakotettuja pärjäämään viikkojen ajan melko eristyksissä Kanadassa valtameren äärellä ilman samanikäistä seuraa ja kodin tavanomaisia kiinnostuksen kohteita, kirjoja, karttoja sekä omaa pyörää. Pelituokiot olivat paitsi tarpeellista viihdettä, myös koko ajan vaativampaa ja vaativampaa harjoitusta tappion kokemiseen, häviämiseen. Pelimiehet eivät antaneet hänelle juurikaan lapsihyvitystä , ei armoa, ei tahallista ja katteetonta voitonmahdollisuutta. Kiukkua, pettymystä ja itkua harjoiteltiin oikein urakalla. Luulen, että siitä oli apua.
Kasvit kilpailevat elintilasta, ravinteista, vedestä ja valosta. Eläimet kilpailevat ravinnosta sekä oikeudesta saada jatkaa sukuaan. Komeitten hirvieläinten, peurojen, härkien, teerien, metsojen, kukkojen ym. hurjat sarvien kalistelut ja usein tunteja kestävät voimainmittelöt oikeudesta paritella kiimassa olevien naaraiden kanssa ovat mahtavaa televisiostakin koettuna. Mutta minulla ei ole lainkaan samanlaista kiinnostusta katsella taistelua jääkiekon tai nyrkkelyn tai painin herruudesta. Minä en osaa jännittää, iloita tai syvästi surra Kaisa Mäkäräisen puolesta, en innostua kotikaupunkini jääkiekkoilijoitten erinomaisuudesta. Noissa, monien ihmisten niin rakastamissa lajeissa ei palkintona ole oikeus suvunjatkamiseen.Ei suoranaisesti. Mainetta ja kunniaa, sekä runsaasti rahaa niillä voi saavuttaa.Ja näyttää olevan niin, että kauneimpina ja siis haluttavina itsensä kokevat naispuoliset "mittelijät" palkitsevat urheilusankarit innolla päästä lisääntymään juuri heidän kanssaan!Tuttua eläinten kisoista.
Opettajana näin vaarallisen voimakkaan kilpailuvietin joskus jo aika pienilläkin oppilailla. Kodin vahvaa vaikutusta. Varsinkin urheilussa pärjääminen oli tärkeää pojille ja monille heidän isilleen, joskus myös äideille.
Pojan menestys urheilussa, erityisesti pallopeleissä, oli tärkeämpää kuin lukemaan kannustaminen tai luonnon tuntemus. Näinä päivinä ajattelen myötätunnolla opettajia, jotka yrittävät löytää oikeat sanat kevätarvosteluihinsa. Miten osata antaa oikeudenmukainen arviointi, miten antaa arvosana, joka on osuva ja tosi, kannustava ja aito. Joutavan ja järjettömän kilpailun valtava tarjonta viihteessä ja pärjäämisen kuttuurin yletön korostaminen tuntuu joskus elämänarvoista tärkeimmältä.
Kiky, kilpailukyky, yrittäminen, voitontahto ja pärjäämisen eetos hinnalla millä hyvänsä, ovat " Nykyjumalan sanaa". Elämme aikaa, jossa vahvat ja voittajat ovat arvokkaita. Mutta kaikki eivät ole voittajia ja parhaita. Eivät nyt eivätkä koskaan .
Päätän lopettaa tai ainakin huomattavasti vähentää omaa typerää vertailun tarvettani. Saa nähdä onnistunko tästedes nauttimaan maailman ihmeistä ilman turhaa pisteyttämistä.
Voi olla vain hurskas yritys. Kuten laihdutuskuurin tai lenkkeilyn aloitus. Yritän kumminkin. Siis näin ajattelen: Elämä on jännittävää ja kaunista. Kesä on kuumaja kaunis.Syksy on kaunis ja kiihkeä.
Talvi on kylmä, mutta kaunis. Vanhus on arvokas, kauniskin ja nuori ihminen, se vasta onkin kaunis ja upea.
"All is well and wisely put:
if I can`t carry mountains on my back,
neither can you crack a nut".
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti