sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Tanssii tähtien kanssa, osa 2

Tanssit tv:ssä ovat kai ehtineet jo paljastamaan innokkaille katsojille todennäköisen voittajan tälle kaudelle. Olen ihan tietämätön tämän viimeisimmän ohjelman osallistujista,  puhumattakaan kilpailun mittaan koetuista onnenkyynelistä,  mahdollisista draamoista tai edes pukujen loistokkuudesta Lieneekö tuomareina samat mestarit? Voiko näin tietämätöntä toista suomalaisnaista ollakaan!

Päätin kirjoittaa oman juttusarjani tästä ohjelmasta napatulla nimellä. Minun tanssini elävät tallennettuina pikkuhiljaa tyhjenevien muistikuvieni sokkeloisessa varastossa. Kumma kyllä 1950-luvun loppupuoli on minulle kiinnostavampaa tanssikuvastoa kuin tämänpäiväinen. Vinksahtanut valinta. 

Toinen osani koskee ehkä helluntaitansseja vuonna 1959 tai 1960 Someron toisella , vetovoimaisella tanssilavalla Havuharjulla. Ja tämän osan päähenkilö ja tähti olen minä itse. Kukas muu, ei enää kaunis isosisko, vaan minä. Huvittavaa, hiukan noloakin , on tarkastella omaa keskenkasvuisuuttaan, hapuiluaan ja yritystään toimia sopivalla tavalla , joka on vielä  uusi ja erilainen.

Helluntait olivat erityisen suosittuja tanssi-iltoja. Huvittelunhaluista nuorisoa tuppautui silloin yhteen enemmän kuin seinät olisivat sallineet. Kaaos ja tungos ennen jokaisen tanssikappaleen alkua ainakin tyttöjen tanssittajaa odottavassa rintamassa oli suorastaan vaarallinen. Oli vain koeteltava pysyä ehjänä ja ilmaan nousematta niillä jalansijoillaan.Tuskin sai happea, ennenkuin nopein valinta korjasi neitoja ympäriltä ja pelasti pahimmalta. Sitten seurasi tietysti toinen kauhistus: mitä, jäänkö tähän selvästi norkoilemaan, eikö kukaan aiokaan pyytää minua.

Tämmöisessä paniikkitilanteessa olin vähällä tulla liiskatuksi erään suositun tangon alkaessa, kun huomasin poikien satamääräisten kasvojen seasta hyvin miellyttävän näköisen , tumman pojan tuijottavan suoraan minua. Seuraavassa hetkessä hän oli jo tarttunut käteeni ja veti minua hiukan avarammalle paikalle seisahtuen. En ollut nähnyt häntä ennen, enkä ylipäätään koskaan ennen ollut katsonut niin kauniisiin kasvoihin, ruskeisiin silmiin ja hurmaavaan hymyyn. Ei tästä maailmasta!

Musiikki alkoi, hän veti minut lähelleen ja nyt myös hänen tuoksunsa tuntui. Mistä tämmöinen ilmestys tupsahti minut poimimaan ja MITÄ HÄN SANOI? En ymmärtänyt sanaakaan , mutta arvelin hänen kysyvän nimeäni saksan kielellä. Voi hauhistus; nein nein, kann nicht sprechen, English? yes, but not well. Sitäpaitsi hänen olemuksensa lumosi minut niin, että olisi ollut sama vaikka olisi puhunut muinaisarameaa. Me tanssimme yhdessä koko illan, käsi kädessä joka hetki. Osattiin mennä juomaan jotain virkistävää ja taikayö kului.

Kaikki päättyy joskus. Niin tämmöinen lumottu iltakin. Kuulin hänen sanovan, että hän tahtoo "kävellä minut kotiin". Eihän se mitenkään käy. Miten saan hänet ymmärtämään, että sinne on pitkästi käveltävää. Entä sitten: miten hän osaisi palata takaisin sinne missä hänen oli määrä yöpyä. Pitäisikö minun taas vastaavasti "kävellä hänet majapaikalleen"?Saksalaisella jääräpäisyydellä hän vain asteli rinnallani ja mietin kuumeisesti miten ja missä kohdassa saan hänet ymmärtämään, että olisi parasta hyvästellä.Keskustelimme sekakielisesn kiihkeäästi , enkä toisaalta halunnutkaan päästää irti hänen kuumasta kädestään. Aurinko oli jo noussut. Järvi oli ihan tyyni. Linnut pitivät alkukesän tyypillistä äänekästä keskusteluaan. Miten tämä päättyy?

Tulimme Vainion kaupan luo. Seuraaavana olisi oman kotini vuoro. Tein odottamattoman päätöksen kääntyä Vainion  pihaan. Hän halusi tietysti ,että menisimme alas järven rantaan pienen rantasaunan luo. Sinne siis. Ja ilman vaikeuksia päädyimme suutelemaan  ja suutelemaan ja vain suutelemaan. Kunnes lumous särkyi, kun ylempää töyrään takaa kuului kuin rääkäisty, ruma  kuolemantuomio:Liisa, heti sisään sieltä. Who is that? MY MOM!!!

En halua palauttaa mieleeni sitä pilven päältä pudotusta, nolutta, häpeaa, onnettomia selityksen yrityksia ja pakoa. Minä lähdin ja jätin hänet miettimään , miten pääsisi sinne  missä oli ollut tarkoitus yönsä viettää somerolaisperheen vieraana. Elämäni hetkiä, joita en halua ajatella . Harald, prinssini, jonka tuoksun tunnistan kuusaman kukkiessa. 
Hopeinen kuu luo merelle siltaa, ei taida tulla toista tällaista iltaa......

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti