maanantai 28. lokakuuta 2019

Tanssii tähtien kanssa , osa3



Somerhovin tanssitähdet . 

Olen tullut pitkälle viikonlopulle kotiimme Somerolla. Jos on uskomista muistiini, kyseessä on ehkä vuosi 1967. Olen asunut vähän aikaa Imatralla, mikä on kauppala, kun taas Somero on suuri ja vauras maalaispitäjä. Molemmilla paikkakunnilla on opittu viettämään viikonloppuina "makeaa elämää" suuren maailman malliin. Ei jäädä saunaillan päätteeksi kotiin keinutuolia kiikuttamaan , vaan puetaan ylle jotain hemaisevaa ja miehet sitovat kaulaansa pakollisen kravatinroikaleen.Varataan mukaan sopivat kengät: tässä mennään tanssahtelemaan jompaan kumpaan paikkakunnan juottoloista ja iskupaikoista. Olisi mukava tavata se jokin kiva, puuttuva somiste elämästä. Nyt on enemmän vetoa Somerhoviin, jonne kuulemma tullaan ihan Helsingistä asti. Monien ajatus on rentoutua oikein rajusti ja juoda pää täyteen ja vielä vähän yli . Ei kotona tissutellen ja kuppia tehden tai saunakaljoja mahdotellen, vaan tarjoiltuna hienosti ,piripintaiset  lasit  kilkattaen  ihan julkisesti. Ei ihan heti tulla sanomaan, että herralle ei sitten tule tämän jälkeen enää "samanlaista".

Totta on. Omin silmin nähty ja omin nenin haisteltu. Asiasta kerrottiin ihan Hesarin sivuilla. kuinka Somerolla osataan nauttia elämästä,  saa kunnolla sikailla.

Somerhovin rento meno kyllä yllätti . Onkohan tämä nyt ihan viisasta, kas kun itse mielestäni olen hiukan fiinimpi , enkä ollenkaan tykkää humaltua. Tässä nyt vaan pitää olla, muitten , oman  kyläni komeitten ja kokeneempien neitojen seassa. Sitten tapahtuu jotain outoa. Pöytäämme lähestyy mieshenkilö, jonka jalat raapivat raskaasti maata, ylävartalo huojuu, käsivarret ovat kuin krampissa. Pää tuntuu olevan väärin istutettu hartioihin ja eikö vain suupieli roiku kosteana syljestä kuin irtoamaisillaan. Tämä olio kumartaa vaikeasti edessäni , siis pyytää minua tansssimaan. Muut naiset kas ovat ymmärtäneet jotenkin ajoissa keskittyä katsomaan muuanne. 
Hetkeksi maailma tuntuu pysähtyvän. Katsovatko kaikki minua? Mitä tämä on? Onko joku tekemässä tyhmää pilaa kustannuksellani? Minun edessäni? Minähän kuvittelen olevani paikan ykkösnainen, hieno ja koulutettu ja TYYLIKÄS?  
Ei, siinä hän huohottaa ja odottaa reagointia tanssiinpyyntöön. Tämä ei ole pilaa. menenkö? Nolaan itseni. Jos en mene?Onko se vielä nolompaa? Nousen hitaasti ja näen ilmeen hänen silmissään. Se ei ole humalaisen katse. Se on nuoren , jollakin lailla vialliseksi päätyneen ihmisen katse. Tartun jäykkiin kylmiin sormiin. Hänen koko ruumiinsa tuntuu kivettyneeltä, mutta samalla hennolta risukasalta ruumistani vasten. Vaatteet haisevat maalaistalojen komerolta. Tässä minä nyt olen: kuin kaupan ikkunoissa olevien ikivanhojen mallinukkien syleilyssä . Välillä irrallaan ja sitten taas kuin krampissa. 

Yritän rentoutua ja hän huomaa sen. Hymyilee kummallisen irvistyksen tapaisen ja saa sanotuksi potevansa jäykkäkouristuksen oireista, jotka tuskin koskaan lievenevät.Minun on keskityttävä tarkasti, että saan hänestä selvää. Hän on sairastunut jo hyvin nuorena peltotöissä saadun tartunnan jälkeen. Hänen ei uskottu jäävän edes eloon. Hän eläisi aina pahasti vammaisena. Nyt hän kertoi uskaltautuneensa lähtemään jonkun kaverinsa kanssa paikkaan, jossa edes näkisi ikäisiään ihmisiä, ei pelkästään omia  vanhempiaaan. Hän kiitti tuskin ymmärrettävillä sanoilla minua siitä, että suostuin tanssiinkutsuun. Nyt oli minun vuoroni olla saamatta sanaa suustani: en osannut, en pystynyt, en tiennyt miten olisin luonteva, mutta rehellinen. En kuitenkaan enää hävennyt. Olin kai ennemmin hiukan ylpeä tanssistamme!Katsokoot nyt mielin  määrin.

Kun tulin pöytääni takaisin, kuulin jonkun sanoavan : ai , se idiootti tanssitti sinua. Mitä se soprotti?
Halusin äkkiä kotiin. Kaikki tunteeni oli myllertänyt nuori mies, joka oli kuin pahan noidan pauloissa, mutta kertoi minulle salaisuutensa ihan nöyränä, ilman vihaa. Minä sensijaan vihasin omia tuntemuksiani ja hautasin ne syvälle. Vanhempana olen alkanut puhua tästä tanssioppitunnistani, mutta yhä se jaksaa saada minut häpeämään itseäni ja montaa asiaa tässä ihmisten keskinäisessä olossa, jota kutsutaan nimellä elämä. 

En saanut julkisesti kuulla saamiani pisteitä tästä tanssiosuudestani, mutta olen pikkuhiljaa antanut itse itselleni muutaman pisteen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti