Suomalaiset ovat kuulemma yksi maailman suurista kahvinjuojakansoista.Kahvi on nautintoaine, jonka nauttimiseen ei liitetä synnin leimaa, ei paheksuta sen pahemmin kahvia juovaa pappia kuin mökin eläkeläismummoakaan, vaikka kumpikin joisi kahvia selvästi yli kohtuulliseksi koetun määrän. Kahvi on nautintoaine, johon liittyy lähes pelkästään myönteisiä mielikuvia.
Sota-aikaan ja vielä melko pitkään sen päätyttyäkin kahvin saatavuus oli hyvin rajoitettua. Oli aika, jolloin juotiin pelkkää kahvin korviketta tai ainakin juomaa, jossa varsinaista kahvia oli vain pieni murto-osa .Vielä minun lapsuudessani oli kahvia ostettaessa käytössä ostokortit, joilla kahvia sai ostaa vain säännöstellyn määrän perhekuntaa kohden.Kahvin vapautuminen säännöstelystä ja hinnan aleneminen sellaiseksi, että se on kaikkien saatavilla, on ollut suomalaisille suuri ilon aihe.Mutta vaikka kahvi ei olekaan enää tolkuttoman kallista, ihmiset jaksavat nähdä vaivaa hankkiakseen kahvia halvemmalla kuin normaalihinta olisi. Lähes kaikki tarttuvat hanakasti kauppojen kahvitarjoussyötteihin.
Lapsena en pitänyt kahvista, vaikka olin saanut sitä maistaa. Se oli mielestäni yksinkertaisesti kamalan makuista. Makua ei parantanut sokeri tai maito, eikä naapurinlasten aamuinen herkku "pullamoso" ollut alkuunkaan minun juttuni. Muistan, kuinka kummitätini, naapurin Irja-emäntä, laittoi kahdelle pienimmälle lapselleen, minun ikätovereilleni, mukin pohjalle lorauksen kahvia ja maitoa, johon sitten itse mossasivat lisukkeet."Söisit sääkin mosoa niin saisit väriä poskiisi", sanoi Irja minulle. Minun ihonvärini kun on aina ollut hyvin vaalea, olipa sitten kesä tai talvi. Hänen lapsensa taas olivat hyvin tummaihoisia, päivettyivät lähes paahdetun kahvipavun värisiksi. Mutta minäpä olin aika nenäkäs ja pikkuvanha, kun sanoa napsautin:"minulla onkin verta suonissani eikä kahvia".
Lapsuusmuistoihini kahvista liittyy ehdottomasti toisen naapurini komea emäntä Aune, jolla oli erityisen lumoava ja hienostunut tapa nauttia kahvinsa.Ensimmäiseksi hän pani kovan sokeripalan huultensa väliin, kaatoi tilkan kahvia teevadille ja taitavalla ranneliikkeellä pyöräytti tassia niin, että kahvi siinä tanssahti ympyräliikkeen muttei kuitenkaan läikähtänyt maahan Tällä liikkeellä hän kulautti sopivasti jäähtyneen annoksen sokeripalan lävitse suuhunsa hyvin nautinnollisen näköisenä ryystäen.Toinen samanlainen taiturillinen kulaus ja vielä kolmaskin ja niin oli kuppi tyhjä. Minusta oli suorastaan hypnoottisen kiinnostavaa seurata tätä rituaalia, jollaista meidän perheen kahvittelijat eivät tarjonneet.
Kolmas hupaisa menneen ajan kahvitteluihin liittyvä muistoni on äitini Olga-tädin pikkuruisessa syrjäkylän mökissään tarjoamaan kahvihetkeen liittyvä. Olga-täti oli hyvin nuuka kaikissa asioissa. Kahvinkeitossa nuukuus merkitsi sitä, että kahvia pantiin veteen vain hitunen. Jotta kahvi pikkuruisesta kahvimäärästä huolimatta olisi maistunut muulta kuin keitetty tiskivesi, hän antoi sumpin porista hiukan pidempään, että maku ehtisi irrota.Lopuksi hän varmisti maun lisäämällä melkoisen määrän suolaa. Sitäpaitsi pannun pohjalla saattoi olla jo muutaman ennenkeitetyn kahvin porotkin aromia tuomassa. Lopputulos oli kiistämättä hyvin erikoinen. Olin jo senverran isompi, että halusin kokeilla tätä laihuudestaan kuulua kahvia. Aivan kamalaa. Äitini kävi joskus omavaltaisesti lisäämässä lusikallisen, pari kahvinporoja, kun Olga ei huomannut. Suolan poisjättämisestä käytiin myös ikiaikaista väittelyä. Mutta niinpä vain Olgalla oli kuollessaan sievoinen summa rahaa, joka oli kai säästynyt, kun ei oltu kahvissa törsätty. Ei kyllä missään muussakaan!
Ennen avioitumistaan äitini oli ehtinyt toimia muutamia vuosia 1930-luvun alkupuolella kahvilakonditoriassa. Kahvilakulttuuri kukoisti jo silloin. Mutta ei äidin tarvinnut vielä hallita semmoisia taitoja, joita nykypäivän hienoimpien kahviloitten barristat hallitsevat. Nämä huippuunsa koulutetut ammattilaiset loihtivat latte-kupillisten päälle käsittämättömän hienoja taideteoksia kahvin ja kuuman maidon sekä taitavan kaatotekniikan avulla kuin silmänkääntötemppuna. Tuloksena voi olla ihana kukka tai sydän tai kasvot tai mitä ikinä vain osaa kuvitella. Tuntuu melkein pahalta upottaa huulensa tuohon hetken taideteokseen, mutta juotavahan se on, koska kahville on tultu, nautiskelemaan. Ihan halpaakaan tämmöinen nautinto ei ole, mutta joskus niin haluttavaa, että on hintansa arvoista viimeiseen haalenneeseen pisaraan.
Kahviloista on tullut koneineen ja tiskin takana seisovine asiantuntijoineen lähes liian pelottavia tämmöiselle eläkeikään ehtineelle, joka ei millään pysy kaikkien näitten nimitysten ja outojen valmistustapojen saloista selvillä. Ei tiedä, mitä osaisi tilata, tai mitä saisi, jos uskaltautuisi tilamaan jotain oudonnimistä. Silmät pyöreänä voi katsella ympärilleen nuorempien asiakkaiden erilaisia annoksia ja kuunnella korvat höröllä muiden tilauksia kuin vierasta kieltä, jonka sanastoa ei hallitse.
Huvittavaksi on käynyt myöskin sukupolvia erotteleva tapa, minkälaisesta astiasta kahvi nautitaan. Monet ikäiseni päivittelevät nuorison kamalaa tapaa juoda kahvinsa suurista mukeista. Jotkut minunkin ystävistäni valittavat, että kahvi ei maistu ollenkaan yhtä hyvälle, kun lapset tai lastenlapset tarjoavat heille kahvia ämpärin kokoisista ja paksureunaisista mukeista! Kahvi pitäisi heidän mielestään juoda pienestä ohutlaitaisesta kahvikupista. Ja oikeastaan parhaalta se maistuu aina samasta, siitä yhdestä ja ainoasta arabian kupista, joka on palvellut jo 1950-luvulta asti . Voi olla, että kupissa on säröjä, mutta ei sitä poiskaan voi heittää, koska kahvi siitä juotuna on maistuvinta. Vielä hirveämpää on monien vanhojen ihmisten mielestä nähdä kadulla pahvimukeista kahviaan hörppiviä nuoria paksuissa kaulaa kiertävissä huiveissaan ja kiireissään lähes päälle kävelevinä! Eivätkö nämä onnettomat ymmärrä juoda kahviaan kotona pöydän vieressä? Eihän kahvia voi kävellessä hörppiä, kamalaa ja koko kahvinjuonnin luonteen vastaista!
Minulla ja kaltaisillani eläkeläisillä on aikaa nautiskella kahviaan aamulla ensimmäiseksi, iltapäivällä ja kauppareissulla, yksin tai ystävän seurassa. Kenties vielä iltasellakin, kunhan muistaa tehdä sen kello kuuteen mennessä, ettei menetä yöuniaan ! Näin elävät kahvin kanssa elämäänsä useimmat seniorikansalaiset, joille kahvi ei olekaan enää pelkkä kesken kiireisen työpäivän tarpeellinen piriste ja syy pitää pieni hengähdyspaussi, vaan elämää rytmittävä ja sitä koossapitävä voima.
Onneksi minäkin aikuistuessani opin nauttimaan kahvista, sen mausta ja tuoksusta ja kaikesta siitä hyvästä, mitä tähän ihmeelliseen juomaan keksitään yhdistää. Ilman kahvia elämäni olisi paljon tylsempää, vähemmän maukasta ja mielekästä. Ja mikä parasta, nykytietämyksellä kahvi on todettu jopa terveyttä edistäväksi, kun vielä jokin aika sitten kahvia pidettiin hivenen epäterveellisenä monellekin sairaudelle altistavana. Nyt väitetään, että useita kupillisia kahvia päivässä nauttiminen voi jopa pienentää riskiä sairastua diabetekseen. Ehkä olisi pitänyt juoda enemmän! Vaarallisia ovat vain ne monet pullat, kakut ja muut ihanuudet, jotka kovin helposti liittyvät kahvihetkiin, minunkin, vaikka olenkin diabeetikko.
Olisikohan tässä taas kahvipaussin aika?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti