Satuin eilisiltana kääntämään telkun sopivasti ruotsinkieliselle TV5 kanavalle, kun juuri oli alkanut ohjelma nimeltä Kesäpuhujat. En ollut siitä mitenkään ennalta selvillä, kunhan satuin surfailemaan . Mutta koska alku vaikutti kiinnostavalta, henkilöt puhuivat kauniisti ja melko ymmärrettävää ruotsia ( siis tottapuhuen tekstitetty suomeksi, mistä syntyi ymmärtämisen harhaluulo!), jäin kanavalle. Ja kävi niin, että ennen pitkää olin kovin innostunut kuuntelemaan näitten hyvinkin eri ikäisten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten keskustelua. Jutustelun aikana he nauttivat erinomaisen herkulliselta näyttävää ateriaa kauniissa saaristolaismiljöössä. Tämä kesäkeskustelu ei ollut typerää , ei missään nimessä pelkkää huvittavuuteen ja nokkeluuteen pyrkivää kepeää jutustelua . Kunkin osallistujan omista teksteistä oli johdannoksi otettu pieni luettu sitaattikatkelma. Tämä avasi tavallaan oven toisille mukanaolijoille, vei tilanteen heti syvälle kyseisen henkilön omimpaan persoonaan ja tarjosi tilaisuuden toisille tutustua häneen syvemmin. Ihmeen helpon oloisesti se pakotti joka-ainoan osallistujan riisumaan itsensä henkisesti paljaaksi ja avoimeksi muille , ilmeisesti ennestään lähes tuntemattomille tai vain nimenä tutuille keskustelukumppaneille.Tilanne tuntui sillä lailla intiimiltä, että oli mahdollista tehdä rehellisiä kysymyksiä ja sanoa , miltä itsestä tuntui. Toteutus vaikutti niin aidolta ja koskettavalta, että oli kuin minäkin olisin ollut yksi pöydässä olijoista. Miellyin heihin kaikkiin, ihan kuin olisin saanut uusia ystäviä . Olisin halunnut olla mukana, olisin halunnut kertoa omista asioistani ja kuulla heidän kysyvän minulta tai kommentoivan, antavan palautetta minun tärkeisiin juttuihini! Näkökulmat ja elämäntilanteet , joista puhuttiin olivat hyvin vaihtelevia, mutta todentuntuisia ja syvällisesti koettuja, tunteet teeskentelemättömiä ja siksi kai ne nappasivat niin voimakkaasti mukaansa.Kaikista keskustelijoista tuli ilmi myös vaikeita juttuja .Oli koettu vaikeuksia ja menetyksiä , mokattu ja opittu virheistä.Nyt jokainen oli valmis jakamaan ajatuksiaan, ottamaan vastaan palautetta, tunteensa paljastamaan pystyvä ihminen, ei pelkkä ulkokuori tai roolihenkilö.
Miksi tämmöisiä ohjelmahelmiä on niin harvoin telkussa tarjolla.Miksi on niin kauhean paljon pelkkää hölötystä ja kaikenmaailman typeriä ja tyhjiä hörhökilpailuja, standup komiikkaa, joka ei naurata, tekonokkeluutta ja suoranaista ilkeilyä silloinkin kun pitäisi keskustella?Useimmilla meillä ruudussa näkyvillä tunnetuilla ihmisillä tuntuu olevan vahva rooliminä, jonka taakse aina vetäytyvät. Tuntuu, että harvoin puhutaan oikeista ja tärkeistä asioista ja kuunnellaan keskustelukumppania vieläkin harvemmin, tarkoitan ihan tavallisessa elämässäkin , ei vaan telkussa. Odotan ensi maanantain seuraavia ruotsalaisia Kesäpuhujia .Toivottavasti pääsen taas yhtä hyvään seuraan.
Keskustelun loppupuolella joku heitti ilmaan kysymyksen: minkälaisella äänellä puhut esimerkiksi äitisi tai jonkun rakkaan ystäväsi kanssa ? Kuulostaako äänesi erilaiselta? Useimpien mielestä näin tapahtuu. Ihmisellä on tosiaan monta ääntä riippuen kenelle puhuu. On virkaääni, on lepertelyääni , on kiukkuääni, on valehteluääni ja miellyttämisyritysääni jne. Muistan hämmästyneeni , kun poikani oli ehkä 6-7 vuotias ja sanoi minulle: Äiti, sulla on taas tuo ruma ääni.Älä puhu sillä, se tekee mulle niin pahan olon. Kauhistuin, sillä en ollut tajunnut käyttäväni rumaa ja lasta ahdistavaa ääntä.Kunhan vain olin motkottanut, jotenkin muka vain annoin neuvoja, (tottapuhuen selvästi ärtyneenä ja kiukustuneena!) .Ja itse kuvittelin puhuvani lähes normaalisti! Ääneni oli siis paljon pahempi kuin puhutut sanat.Juuri ääni sai poikani tuntemaan olonsa kurjaksi ja ahdistuneeksi.Todentotta, kun oikein syvennyin kuulemaan itseäni,ymmärsin kyllä hänen olevan oikeassa. Kauhistuin ja häpesin vielä enemmän.Sillä ymmärsin, että luultavasti käytin sitä samaa ääntä usein myös luokassa oppilaisiini, vaikka luulin vain "panevani asioita järjestykseen". Ehkä sielläkin moni herkkä oppilas tunsi olonsa tarpeettoman ahdistuneeksi .Aloin tarkkailla itseäni ja luulen , että hyödyin paljon tästä poikani antamasta viisaasta palautteesta.Toivon, että ruman ääneni määrä edes hiukan väheni, vaikkei varmaan kokonaan loppunut.
Muistan myös , kuinka opettajatoverini kiusoittelivat minua ääneni muuttumisesta päinvastoin lämpimän hunajaiseksi, kun vastasin erään tietyn miellyttävän mieshenkilön soittoon. Kuulemma yksi ainoa hei- sanani äänenpaino paljasti minut. Oli huvittavaa, kun tämä kyseinen soittaja kerran sattui mainitsemaan minulle, että vastaavasti hänen pieni lapsenlapsensa oli kysynyt häneltä: Kenelle sinä vaari puhut, kun sä puhut niin kauniilla ja kiltillä äänellä? Poika ei ymmärtänyt sanoja, koska kieli oli toinen, mutta äänen sävyn hän tajusi.Pienet korvat ymmärsivät ihan oikein eron vaarin tavalliseen puhelinääneen.
Huomaan hyvin milloin aikuinen poikani vastaa kiireessä ja hivenen kiusaantuneena puheluuni.Hänen ei tarvitse sanoa, vaan kuulen, että juuri nyt en ole erityisen sopiva puhuja linjalla . Ja sitten taas toisella kerralla hänen äänensä on kuin musiikkia korvilleni, kun hänellä ei ole kiire ja olen tervetullut soittaja .Silloin kuulen hänen kiintymyksensä pelkästä äänestä.Ei tarvita erityisiä sanoja, ääni puhuu puolestaan.
Ääni on käyttäjänsä peili, niinkuin usein sanotaan silmistä . Kaunis ääni luo ympärilleen hyvää oloa.Se hyväilee kuulijan korvia kuin paraskin musiikki. Mutta totta kai vielä tärkeämpää on , että se kaunis ääni puhuu sanoja , joilla on katetta, jotka merkitsevät jotain, eivät loukkaa, eivät tahallaan ilkeile tai luo vihan ilmapiiriä.
Puhu minulle, puhu aitoja ja sinulle tärkeitä asioita ja puhu niistä kauniilla , pehmeällä äänellä.Koetan kuunnella tarkasti.
Anteeksi. Taisin päästellä suustani sammakoita!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti