Puhu minulle

Satuin eilisiltana kääntämään telkun sopivasti ruotsinkieliselle TV5 kanavalle, kun juuri oli alkanut ohjelma nimeltä Kesäpuhujat. En ollut siitä mitenkään ennalta selvillä, kunhan satuin surfailemaan . Mutta koska alku vaikutti kiinnostavalta, henkilöt puhuivat kauniisti ja melko ymmärrettävää ruotsia ( siis tottapuhuen  tekstitetty suomeksi, mistä syntyi ymmärtämisen harhaluulo!), jäin kanavalle. Ja kävi niin, että ennen pitkää olin kovin innostunut kuuntelemaan näitten hyvinkin  eri ikäisten ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten keskustelua.  Jutustelun aikana he nauttivat erinomaisen herkulliselta näyttävää ateriaa kauniissa saaristolaismiljöössä. Tämä kesäkeskustelu ei ollut typerää , ei missään nimessä pelkkää  huvittavuuteen ja nokkeluuteen pyrkivää  kepeää jutustelua . Kunkin osallistujan omista teksteistä oli johdannoksi otettu pieni luettu sitaattikatkelma. Tämä  avasi  tavallaan  oven toisille mukanaolijoille, vei  tilanteen heti syvälle kyseisen henkilön omimpaan persoonaan ja tarjosi tilaisuuden toisille  tutustua häneen syvemmin.  Ihmeen helpon oloisesti se pakotti  joka-ainoan osallistujan riisumaan itsensä henkisesti paljaaksi ja avoimeksi muille , ilmeisesti ennestään lähes tuntemattomille tai vain nimenä tutuille keskustelukumppaneille.Tilanne tuntui sillä lailla intiimiltä, että  oli mahdollista tehdä rehellisiä kysymyksiä ja sanoa , miltä itsestä  tuntui. Toteutus vaikutti niin aidolta  ja koskettavalta, että oli kuin minäkin  olisin ollut yksi pöydässä olijoista. Miellyin heihin kaikkiin, ihan  kuin olisin saanut  uusia ystäviä . Olisin halunnut olla mukana, olisin halunnut  kertoa omista asioistani ja kuulla heidän kysyvän minulta  tai kommentoivan, antavan palautetta minun tärkeisiin juttuihini!  Näkökulmat ja elämäntilanteet , joista puhuttiin olivat hyvin vaihtelevia, mutta todentuntuisia  ja syvällisesti  koettuja, tunteet teeskentelemättömiä ja siksi kai  ne nappasivat niin  voimakkaasti mukaansa.Kaikista keskustelijoista tuli ilmi  myös vaikeita juttuja .Oli koettu vaikeuksia ja menetyksiä , mokattu ja opittu virheistä.Nyt jokainen oli valmis jakamaan ajatuksiaan, ottamaan vastaan palautetta, tunteensa paljastamaan  pystyvä ihminen, ei pelkkä ulkokuori tai roolihenkilö.

   Miksi tämmöisiä ohjelmahelmiä on niin harvoin telkussa tarjolla.Miksi on niin kauhean paljon pelkkää hölötystä ja kaikenmaailman typeriä ja tyhjiä  hörhökilpailuja, standup komiikkaa, joka ei naurata, tekonokkeluutta ja suoranaista ilkeilyä silloinkin kun pitäisi keskustella?Useimmilla  meillä ruudussa näkyvillä tunnetuilla ihmisillä tuntuu olevan vahva rooliminä, jonka taakse aina vetäytyvät. Tuntuu, että  harvoin puhutaan  oikeista  ja tärkeistä asioista ja kuunnellaan  keskustelukumppania vieläkin harvemmin, tarkoitan ihan tavallisessa elämässäkin , ei vaan telkussa. Odotan ensi maanantain  seuraavia ruotsalaisia  Kesäpuhujia .Toivottavasti  pääsen  taas yhtä  hyvään seuraan.

Keskustelun loppupuolella joku heitti ilmaan  kysymyksen:  minkälaisella äänellä puhut esimerkiksi äitisi tai jonkun rakkaan ystäväsi kanssa ? Kuulostaako äänesi erilaiselta? Useimpien mielestä näin tapahtuu. Ihmisellä on tosiaan monta ääntä riippuen kenelle puhuu. On virkaääni, on lepertelyääni , on kiukkuääni, on valehteluääni ja miellyttämisyritysääni jne. Muistan hämmästyneeni , kun poikani oli ehkä 6-7 vuotias ja sanoi minulle: Äiti, sulla on taas tuo ruma ääni.Älä puhu sillä, se tekee mulle niin pahan olon. Kauhistuin, sillä en ollut tajunnut käyttäväni  rumaa ja lasta ahdistavaa ääntä.Kunhan vain  olin motkottanut, jotenkin  muka vain annoin neuvoja, (tottapuhuen selvästi  ärtyneenä ja kiukustuneena!) .Ja itse kuvittelin puhuvani lähes normaalisti! Ääneni oli siis paljon  pahempi kuin  puhutut sanat.Juuri ääni  sai poikani tuntemaan olonsa kurjaksi ja ahdistuneeksi.Todentotta, kun oikein syvennyin kuulemaan itseäni,ymmärsin kyllä hänen olevan oikeassa. Kauhistuin  ja häpesin vielä enemmän.Sillä ymmärsin, että luultavasti  käytin sitä samaa  ääntä  usein myös luokassa oppilaisiini, vaikka luulin vain "panevani asioita järjestykseen". Ehkä sielläkin moni herkkä oppilas tunsi olonsa tarpeettoman ahdistuneeksi .Aloin tarkkailla itseäni ja luulen , että hyödyin paljon tästä poikani antamasta  viisaasta palautteesta.Toivon, että ruman ääneni määrä edes hiukan  väheni, vaikkei  varmaan  kokonaan loppunut. 

Muistan myös , kuinka  opettajatoverini kiusoittelivat minua ääneni muuttumisesta päinvastoin lämpimän  hunajaiseksi, kun vastasin erään tietyn  miellyttävän mieshenkilön soittoon. Kuulemma yksi ainoa hei- sanani äänenpaino paljasti minut. Oli huvittavaa, kun  tämä kyseinen  soittaja kerran sattui mainitsemaan minulle, että  vastaavasti hänen pieni lapsenlapsensa oli kysynyt häneltä: Kenelle sinä vaari puhut, kun sä puhut niin kauniilla ja kiltillä äänellä?  Poika ei ymmärtänyt sanoja, koska kieli oli toinen, mutta äänen sävyn  hän tajusi.Pienet korvat ymmärsivät ihan oikein eron vaarin tavalliseen puhelinääneen.
Huomaan hyvin milloin aikuinen  poikani vastaa kiireessä ja hivenen kiusaantuneena puheluuni.Hänen ei tarvitse sanoa, vaan kuulen, että juuri  nyt en ole erityisen sopiva  puhuja linjalla . Ja sitten taas toisella kerralla hänen äänensä on kuin  musiikkia korvilleni, kun hänellä ei ole kiire ja olen  tervetullut soittaja .Silloin  kuulen hänen kiintymyksensä pelkästä  äänestä.Ei tarvita erityisiä sanoja, ääni puhuu puolestaan.

Ääni on käyttäjänsä peili, niinkuin usein sanotaan  silmistä . Kaunis ääni luo ympärilleen hyvää oloa.Se hyväilee kuulijan korvia kuin paraskin musiikki. Mutta totta kai vielä tärkeämpää on , että se kaunis ääni puhuu sanoja , joilla on katetta, jotka merkitsevät jotain,  eivät loukkaa, eivät tahallaan ilkeile  tai  luo vihan ilmapiiriä.
Puhu minulle, puhu aitoja ja sinulle tärkeitä asioita ja puhu niistä    kauniilla , pehmeällä äänellä.Koetan kuunnella tarkasti.

 Anteeksi. Taisin päästellä suustani sammakoita!