Olin 22 vuotias ja vaalit olivat ensimmäiset, joissa minulla oli äänioikeus. Kodistani olin oppinut, että on päivänselvä asia ja velvollisuus äänestää kaikissa vaaleissa. Niinpä olin tehnyt valintani ja äänestänyt jo sunnuntaina.Toisena äänestyspäivänä voin vapaasti viettää lomapäivää. Sen tottavie teinkin nauttien kauniista auringonpaisteesta ja vaalien tarjoamasta ylimääräisestä näytöksestä mäen päällä sijaitsevan kouluni pihamaalla. Olimme ystäväni Kaisan kanssa kantaneet tuolit koulun urheilukenttänä toimivan aukean pläntin reunalla kaartuvan pitkän pitkän koivuhalkopinon eteen. Paikka oli erinomainen, aurinko helotti kirkkaasti päin kasvojamme ja selän takana halkopino tarjosi tuulensuojan. Ja mikä tärkeintä, olimme pihassa liikkuvien äänestäjien katseitten ulottumattomissa,vaikka me näimme kaikki kulkijat. Olimme varanneet mukaan käsityön, ei pelkkää auringosta ja kimaltavasta hangesta nauttimista. Kummallakin oli sylissään iso värikäs vohvelikangas, jolle sommittelimme puuvillalangoista syntyviä koristeraitoja. Niistä oli tulossa suuret kylpypyyhkeet ja samalla mallit oppilaitten vuoden viimeistä käsityötä varten. Se oli mitä hauskinta askarointia. Pian maaliskuinen aurinko alkoi tuntua niin lämpimältä, että riisuimme puserot ja istuimme pelkissä rintaliiveissä uhmaten mahdollisuutta, että joku kyläläinen olisi hoksannut lapsekkaat opettajat lymypaikassaan.
Entä sitten ne vaalit? Tapahtui sellainen yllätys, että ensimmäisen kerran eduskuntaan tuli valituksi vasemmistoenemmistö:103-97. Vasemmiston muodostivat silloin kirjainyhdistelmät SDP, SKDL ja TPSL. Luulen, että nykyisistä äänioikeutetuista nuorimmat eivät edes osaa hahmottaa puolueitten nimiä noista kirjainyhdistelmistä . Vain SDP on edelleen käytössä oleva nimitys.Puolueen silloinen puheenjohtaja oli Rafael Paasio, tunnettu turkulainen poliitikko, jonka poika ja pojantytär ovat jatkaneet paasioitten klaanin edeskuntatyötä tähän asti. Viidenkymmenen vuoden ajan on siis joku Paasio ollut mukana edustajana, melkoinen saavutus yhdeltä perheeltä. Toinen tunnettu ja suosittu turkulainen noissa vaaleissa oli myöskin ääniharava Paavo Aitio, SKDL:n johtohahmo vuosikymmenten ajan. Aition äänimäärä oli 11 155 ja Paasion 10 342. Nykyturkulaisten ikuinen suosikkipoika Ike Kanerva oli tuohon aikaan vasta pojankloppi, mutta epäilen, että hänellä jo oli selkeät visiot ja haaveet suuresta tulevaisuudestaan politiikan Duracell-pupuna.
Tuon vaalin "Stubb-ilmiötä" vastasi helsinkiläisten ehdoton suosikki ja äänikuningas Raimo Ilaskivi, joka huolimatta valtavasta äänisaaliistaan (16 817) joutui katkeroituneena tyytymään osaansa narisijana oppositiossa vuosikymmenestä toiseen. Hallituksen muodosti Rafael Paasio ja häntä seurasivat sitten Koiviston hallitukset. Kokemuksia kokoomusjohtoisesta hallituksesta olemme saaneet viimeisten vuosien ajalta.Nyt hälyttävät ajanmerkit näyttävät viitoittavan kokoomukselle taas mahdollista oppositioon päätymistä. Mutta oho, taisin erehtyä pahasti, kun hypin asioitten edelle.Vaalithan ovat vasta tulossa, vaikka oman ääneni ehdinkin jo antaa eilen. Tilanne on vielä ratkaisematta, ja meillä on hyvinkin jännittävät vaalit tulossa.Vaikka vaalien ykköstila todennäköisesti onkin jo selvillä, millaisen hallituksen saamme, riippuu kovasti siitä, mikä puolue saa toiseksi eniten ääniä.
Palaan vielä ensimmäisiin vaaleihini. En todellakaan pysty muistamaan, ketä mahdoinkaan äänestää tuolloin.Silloisista politiikan kärkinimistä tuskin kukaan enää on elossa.(Ilaskivi??) Ehdokkaan löytäminen oli minulle uusi asia ja luultavasti hankala, koska oli valittava itselleni kovin vieraista ehdokkaista siellä itäisessä Suomen kolkassa. Olen kuitenkin varma, että ääneni sai joku naisehdokas, vaikka heitä tuolloin oli suhteellisesti kovin vähän. Jos olisi ollut mahdollista, olisin varmasti äänestänyt Hertta Kuusista, tuon ajan ehdotonta politiikan ykkösnaista, joka ainoana naisena löytyi kymmenen eniten ääniä saaneen ehdokkaan listasta! Hänenkin sijalukunsa oli vasta 10. Hertta Kuusinen oli SKDL:n supernainen, ilmiömäinen väittelijä, peloton, härski, monen vihaama, mutta myös rakastama, miehekäs ja perinaisellinen yhtaikaa. Olin aina tykännyt kuunnella hänen ärhäkkyyttään ja keinoja kaihtamattomia puheenvuoron nappaamisiaan miesten muuten hallitsemissa radion sunnuntaisissa pienoisparlamentti ohjelmissa. Asioista en tosin ollut kovin syvällisesti selvillä, mutta tyyli, jolla hän hallitsi enemmän takkuilevien ja änkyröivien miespuolisten kollegoittensa yritystä puhua politiikkaa oli minusta kovin kiehtova. Millään puolueella ei ole ollut sen koommin tarjota yhtä vaikutusvaltaista ja valovoimaista naispoliitikkoa. Olisikohan Vasemmistoliiton kovaa nousua tekevässä Li Andersonissa ainesta kasvaa taitavaksi ja tunteita nostettavaksi nykyajan Hertaksi?Toivoisin, sillä nykypolitiikka kaipaisi mielestäni lisää leiskuvaa intohimoa ja aatteenpaloa, vähemmän liikemiesmäistä ammattipolitikointia ja laskelmoitua imagoa.
Muisteluni palautti mieleeni punaisen kylpypyyhkeeni, sen, jota koristelin silloin ensimmäisten vaalieni päivänä. Miksi ihmeessä en ymmärtänyt säilyttää sitä muistona kaapissani? Se oli kaunis, komea ja olisi aivan hyvin kestänyt ja toimittanut virkaansa kaikki kuluneet viisi vuosikymmentä . Miksi olen semmoinen vaihtelunhaluinen tuuliviiri, etten huomaa asioitten kestäviä arvoja. Miksi hyvä puuvillainen kylpypyyhe sai mennä ja piti korvata uusilla, kalleilla froteepyyhkeillä vain kuvittelemalla , että uusi olisi jotenkin tyylikkäämpi tai pehmeämpi ja ylellisempi. Tämmöisillä asenteilla on surutta tuhlattu maailmamme energiavarantoja, eletty yli varojen niin omassa minitaloudessani kuin globaalitaloudessakin. Tarpeeton puuvillan kasvatus esimerkiksi kuluttaa suunnattomia määriä resursseja vain turhuuden ja vaihtelun tavoittelumme takia. Onneksi eilen äänestämäni ehdokas on luvannut edistää arvoja, joilla pyritään kestävään kehitykseen ja maailman elämänolosuhteitten pelastamiseen minua nuoremmillekin ihmisille.
Kaikissa vaaleissani olen luottanut naisten arvostelukykyyn ja haluun jakaa yhteistä vastuuta. Niin nytkin. Toivon, että tämänkertainen ehdokkaani lunastaa vaalilupauksensa, tuo politiikkaan lämpöä ja inhimillisyyttä, vastuullista välittämistä luonnonvaroista ja ihmisistä ja tietysti tulee valituksi. Ja sitten pitäisi saada vielä äänensä ja ajamansa asiat kuulluiksi. Melkoinen tehtävä, ihmettelen, että niinkin monet uskovat siihen pystyvänsä.
Poliitikon polku on usein kivikkoinen
mutta päämäärä häämöttää ja houkuttaa
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti