Keskiyöllä, jos jaksan ja haluan, voin kotisohvallani "osallistua" tuntikausia kestävään värikkääseen ja tunteelliseen ortodoksiseen aamupalvelukseen: Jeesus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi. Viime yönä "olin mukana" Rooman yössä Colosseumin kupeella tuhansien ja taas tuhansien joukossa. Käytiin läpi Jeesuksen kärsimyshistorian vaiheita etappi etapilta. Muistaakseni rituaali oli jaettu viiteentoista jaksoon, joissa luettiin pieni pala ristiinnaulitsemista edeltävän illan, yön ja tuomion dramaattisen toimeenpanon, kuoleman ja hautaanpanon vaiheita eri raamatunkohdista.Yksinkertaista puuristiä kantoivat eri kansojen tai ryhmien edustajat aina jakson kerrallaan. Joka episodin jälkeen rukoiltiin yhdessä yhä uudelleen ja uudelleen Isämeidän-rukouksen säkeitä.Tapahtuman keskellä lähes liikkumattomana pää kumartuneena rinnalle ja kädet ristissä, kuin kouristuneena, istui Pyhä Isä valkoisessa asussaan. Hän näytti vaipuneen ikäänkuin unenkaltaiseen tilaan,vain huulet liikkuivat heikosti rukouksen sanoja toistaen.
Hänen keskittymisensä oli täydellistä, näytti kuin hän olisi ollut hypnoosissa. Ymmärrän, että semmoisesta rukoukseen keskittynneenä uppoutumisesta hänellä on vuosikymmenten mittainen kokemus. En voi olla ihmettelemättä ja ihailematta, sillä itseltäni puuttuu tuommoinen täydellisen hiljenemisen ja hartauden harjoittamisen kyky. Minä en ole koskaan oppinut oikein ja aidosti eläytymään rukoukseen, en edes mietiskelyyn, jossa ajatukset vaimenisivat, lakkaisivat laukkaamasta. Kun kamera vaelsi ympäri tuhansia ihmiskasvoja, näin monia kaltaisiani, joista huomasi, että olivat mukana vain uteliaisuudesta, halusta kuulua suureen erikoiseen spektaakkeliin, kokea mystinen rituaali. Mutta näin myös joitakin kasvoja, jotka olivat täysin hartauteen keskittyneitä, kuin sulkeutuneita kaikelta ulkopuoliselta. He näyttivät aistivan vain sisäistä maailmaansa.Voin vain hyvin hämärästi kuvitella tämmöisten ihmisten uskonelämän syvyyttä ja merkitystä.Kyky uskoa on kenties jonkunlainen lahjakkuuden laji siinä kuin muutkin taipumukset, matemaattisuus, musikaalisuus,visuaalinen lahjakkuus tai taipumus tieteelliseen ajatteluun.Luulen, ettei kaikilla ihmisillä ole edellytyksiä uskoon. Itseltäni tuo taipumus ja kyky ilmeisesti myös puuttuu. En ole syvällinen, enkä todennäköisesti kykene kokemaan selkeää ja kantavaa uskonnollista vakaumusta, vaikka kuinka koettaisin. Olen pakotettu jäämään ulkopuoliseksi ja uteliaaksi tarkkailijaksi, en pysty pääsemään kokijaksi.
Mutta minua kiinnostaa olla edes tarkkailija ja haluaisin ymmärtää paremmin uskonnollisia rituaaleja. Tahtoisin tietää, missä, milloin ja miksi on päädytty niin monenlaisiin, usein varsin outoihin, värikkäisiin, suorastaan mielikuvituksellisiin kuvioihin, käännöksiin, käsimerkkeihin, symboleihin, koristeisiin ja rituaaleihin, joilla näissä palveluksissa puhutellaan ja kunnioitetaan Jumalaa, Absoluuttista Totuutta. Miksi tarvitaan erikoista pukeutumista ja loistoa, loitsumaisia puhutteluja , jopa uhreja?Miksi tarvitaan loputonta toistoa ja ikäänkuin hyvittelyä ja lahjontaa? Missä Jumala on ilmoittanut haluavansa sellaista? Miksi Jumalalle pitää esittää spektaakkeleja? Jotenkuten sentään ymmärrän Isämeidän rukouksen, jonka Jeesuksen kerrotaan opettaneen opetuslapsilleen. Siinä on selvää konkretiaa ja logiikkaa. Ymmärrän myös kaksoiskäskyn rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä niinkuin itseään. Kaikki muu onkin sitten kuin satuoopperaa tai muuta ihmisten keksimää värikästä viihdettä. En voi muuta ajatella, kuin että ihmisellä kautta maailman ja kautta aikojen on ollut tarve osallistua yhdessä johonkin seremonialliseen, mielikuvitusta ja esteettisyyttä ruokkivaan tapahtumaan. Sitä tarkoitusta palvelevat laulut, tanssit, kumartelut, tuoksut, kynttilät ja koristeellinen pukeutuminen. Sen aiheeksi on sitten sopivasti keksitty korottaa arjesta etäännyttävän, Ylimaallisen Olennon palvelu, millä nimellä häntä sitten satutaankin eri kulttuureissa kutsumaan.Tästä ylimaallisen kaipuusta ja arjen juhlaksi muuttavasta halusta ovat syntyneet varmaankin kaikki uskonnolliset seremoniat, koko valtavan rikas ja omintakeinen hengellinen taide, musiikki, pyhät rakennukset sekä vaihtelevat kaste-ja hautausriitit.
Onneksi minulla on kyky haltioitua kauneuden kokemuksista ympärilläni, musiikista, taiteesta, luonnonkauneudesta, mutta myös kirkkotaiteesta, kirkkojen hiljaisesta juhlallisuudesta, jopa vaivalla ja hartaudella hoidettujen hautausmaitten rauhallisesta kauneudesta.
Bachin Matteus Passion tai Johannes Passion muutamat aariat ja loppukuorot saavat kyyneleeni vuotamaan kerta toisensa jälkeen, vaikken yhtään keskity ajattelemaan sanoja. Samoin käy aina, kun kuulen poikkeuksellisen kauniin lauluäänen esittämän sävellyksen, kyynelkanavani alkavat yllättäen vuotaa. Kyseessä ei tarvitse suinkaan olla vain klassisen musiikin esitys. Juuri eilenkin hämmästyin kovasti, kun kuuntelin kevyttä viihdekilpailua The Voice of Finland ja ulkonaisilta mitoiltaan genreen sopimattoman uhkean kokoinen naislaulaja sai äänensä ja eläytymisensä voimalla minut puhkeamaan täysin odottamattomiin kyyneliin. Tunne oli kovin hämmentävä. En muista vastaavaa tapahtuneen kovin usein sitten nuoruusvuosien. Silloin kyllä itkin aina vuolaasti, esimerkiksi kun herrat Simon ja Garfunkel lauloivat "Bridge over troubled Water". Heidän suosiostaan päättelen, etten ollut ainoa kyynelehtijä tuohon aikaan.
Minun on oikeastaan syytä ilahtua tunteilustani eilen:en kai olekaan vielä kärttyinen ja tunneköyhä vanhus! Iloitsen, koska huomaan, että voin vieläkin eläytyä laulajan tunnelataukseen ja sävelmän kauneuteen kaikenlaisessa, myös kevyemmässä musiikissa, jota nykyisin kuuntelen tosi harvoin. En olekaan fakki-idiootti, enkä kai ihan tunnevammainenkaaan ,vaikka minulta puuttuukin kyky syviin hengellisiin ulottuvuuksiin. I´m still open and alive: maailma on kaunis ja saan nauttia erilaisten ihmisten tuottamista elämyksistä ja niiden kauneudesta, vaikken kaikkea ymmärtäisikään.
"Pääsiäinen" akvarellini muutaman vuoden takaa
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti