Tuosta ostopäivästä on nyt kulunut monta vuotta. Läppärini on osoittautunut hyväksi ja tarpeelliseksi palvelijaksi. Osaan sen avulla nykyään monia elämää helpottavia juttuja, hoidan pankkiasiat, terveyskeskustietojen ym. tietojen etsinnät, aikataulut ja lipunostot sekä tietysti käytän sähköpostia yhteydenpitoon ystäviin . Mutta yllättävintä minusta on ollut se lapsenomainen hauskuus, mitä olen koneellani voinut harrastaa. Olen piirtänyt satoja kuvia, tehnyt ikiomaa "taidettani" käyttämällä koneen yksinkertaista piirustusohjelmaa. Muistan oikein hyvin talvisen illan, jolloin keksin kysyä kotona käymässä olevilta nuoriltani, voisiko koneella myös piirtää. Muutamalla näpyttelyllä poikani etsi minulle sopivan ohjelman, eikä kulunut kuin jokunen minuutti ja "ihmepensseli" viuhui vimmatusti ruudulle kuvia kissasta ja koirasta. Hihkuin ilosta kuin pikkulapsi. "Olisipa vielä väritkin käytössä!" No mutta tottakai on, sen kuin alan valita ja vaihtaa pensselin leveyttä ja viivan tyyliä. Ja sitten ei muuta tarvittu kuin neuvot miten tallennan onnistuneen kuvani ja sen jälkeen puhdistan ruudun uutta kuvaa varten. Tuon illan jälkeen kuvia on syntynyt monta sataa. Olen niistä lapsellisen ylpeä ja onnellinen.
Samantapainen innostus ja asiaan hurahtaminen tapahtui runsas vuosi sitten, kun keksin kysyä pojaltani neuvoa blogikirjoittelijaksi ryhtymiseen. Taas sain pikaiset ohjeet miten päästä alkuun, eikä aikaakaan, kun olin täysin koukussa tähän omien juttujeni suoltamiseen. Ja varsinkin, kun kävi ilmi, että voisin yhdistää jutut ja varastoon tallettamani kuvat.Tähän mennessä juttumylly on jauhanut jo reilusti yli sata pikkutarinaa. Kaikkiin on myös löytynyt kuvitus, eikä kuvista vielä pitkään aikaan tule pulaa!Joten kai on juttujakin jatkettava. Pitää vain antaa ajatusten hyppiä ja pulputa ilman liian ankaraa itsekontrollia.
Kolmas koneviihteen lajini on seikkailla ilman ennakkoon suunniteltua lukujärjestystä Googlen tarjoamassa ihmemaailmassa. Siellä voi vastaani tulla uusia tuttavuuksia, joista en ole ennen kuullut, mutta ykskaks löytyy hämmästyttäviä tarinoita luettavaksi.Viimeisin tämmöinen tuttavuus on amerikkalainen naisjournalisti Nellie Bly,(pseudonimi), jonka syntymäpäivästä Google minulle vinkkasi. Hän syntyi 5.5.1864 Pennsylvaniassa köyhään työläisperheeseen, mutta omilla ainutlaatuisilla ominaisuuksillaan kehittyi naiseksi, joka on ansainnut paikkansa National Women`s Hall of Fame- listalla. Ja nyt myös minun tietoisuudessani. Hänellä oli mahdollisuus opiskella vain vähän aikaa, vaikka hän haaveili tulevansa opettajaksi. 1880 hän luki paikallisesta sanomalehdestä artikkelin, joka oli otsikoitu "What Girls are Good for". Kiukustuneena artikkelin naisia vähättelevistä ja syrjivistä asenteista hän kirjoitti kipakan vastineen lehdelle. Tämä spontaani teko muutti hänen elämänsä suunnan. Hänelle tarjottiin paikkaa lehden avustavana toimittajana. Mutta jonkun ajan kuluttua kyllästyneenä kirjoittamaan vain lehden häneltä haluamia juttuja naisten muodista, puutarhanhoidosta ja sopiviksi katsotuista seurapiiritapahtumista hän päätti lähteä Meksikoon. Hän oli tuolloin vasta 21 vuotias, mutta hänen lehdelleen lähettämänsä artikkelit sisälsivät paljastuksia Meksikon hallituksen ja diktaattorin mädännäisyydestä ja vääryyksistä, joten ei ollut ihme, että hänet piankin karkoitettiin maasta.
Vuonna 1887 hän muutti New Yorkiin ja onnistui kuukausien työttömyyden ja puutteen jälkeen puhumaan itsensä Joseph Pulitzerin arvostettuun lehteen "The NewYork World". Tähän elämänvaiheeseen sijoittuvat hänen artikkelinsa, jotka loivat perustan hänen nykyaikaan asti yltävään merkitykseensä. Häntä oli alkanut kiinnostaa monien köyhien naisten kohtalo päätyä loppuelämäkseen suljetuiksi mielisairaalaan. Jotta hän olisi selvillä, miksi näin kävi ja millaista naisten kohtelu, hoito ja elinolosuhteet todella olivat noissa vaietuissa ja toivottomiksi koetuissa laitoksissa, hän päätti ottaa asiasta selvää tekeytymällä mielisairaaksi, köyhäksi tyttöraukaksi, jotta hän voisi omakohtaisesti ja sisältäpäin kirjoittaa hoidon todellisuudesta ja olosuhteista mielisairaalassa. Suunnitelma onnistui, tosi piankin hänet leimattiin hulluksi ja suljettiin vaarallisena ja syvästi sairaana naisten mielisairaalaan Blackwellin saarelle. Vaikka hänen "hulluutensa" oli teeskenneltyä, lukuisat alan huippulääkärit olivat nopeasti, ilman mitään perusteellisempaa tutkimusta vakuuttuneita hänen mielisairaudestaan ja mitä todennäköisimmin parantumattomasta tilastaan. Onneksi hänen "tautinsa" kesti vain 10 päivää ja lehti onnistui vapauttamaan hänet tästä pelottavaksi, paljon odotettua kauhistuttavammaksi paljastuneesta hoidosta. Artikkelit, joissa hän kuvasi sairaalan todellista arkea ja kokemuksiaan sai valtaisan huomion ja sillä oli todella kauaskantoiset seuraukset mielisairaitten naisten hoidon kohentumiseen.
Toinen merkittävä juttusarja syntyi hänen seuraavana vuonna tekemästään maailmanympärimatkasta. Hän matkusti Amerikasta laivalla Englantiin, edelleen Euroopan halki ja Suezin kanavan kautta Ceylonille, Singaporeen, Kiinaan ja Japaniin, joissa hän vieraili mm leprasairaaloissa. Paluu yli Tyynenmeren San Fransiscoon Oceanic-laivalla, josta Pulitzer kustansi hänelle yksityisen junamatkan New Jerseyhin. Sinne hän saapui 72 päivää lähtöpäivänsä jälkeen. Matkan taittuminen tuossa ajassa oli siihenastinen maailmanennätys ja koko matkan hän oli matkustanut yksinään mukanaan vain aivan välttämättömimmät matkavarusteet pienessä laukussa ja valuutta kaulan ympärille nauhaan kiinnitetyssä ja vaatteiden alle piiloutuvassa pussukassa.
Sitten tämä poikkeuksellinen nuori nainen yllätti ympäristönsä solmimalla avioliiton itseään 42 vuotta vanhemman rikkaan teollisuusmiehen kanssa 31 vuotiaana. Hän jättäytyi pois toimittajan ammatistaan, kun oli jäänyt leskeksi 1904 . Päättäväisesti ja luovasti hän alkoi nyt johtaa miehensä tehdasta. Se oli erikoistunut valmistamaan teräsastioita, kuten esimerkiksi uudenaikaisia maitokannuja ja boilereita. Häntä pidettiin yhtenä aikansa johtavana teollisuusnaisena Amerikassa. Mutta jostain syystä hänen tehtaansa ajautui konkurssiin. Hän palasi taas toimittajaksi ja erikoistui nyt kirjoittamaan selostuksia sotatapahtumista Euroopan Itärintamalta.Vuonna 1913 hän otti voimakkaasti kantaa suffragettiliikkeeseen ja kirjoitti: "Suffragists are Men`s Superiors". Hän kuoli äkilliseen keuhkokuumeeseen 7.1.1922. Ennen kuolemaansa hän oli vakuuttunut naisten yhteiskunnallisen aseman kehittyvän positiivisesti ja uskonut naisten saavuttavan äänioikeuden jo 1920 -luvun kuluessa.
Uskomaton nainen, josta en ollut ennen kuullut mitään. Voimakas, peloton, ajatteleva ja tavallaan maskuliininen, mutta kaikesta huolimatta myös hyvin naisellinen ja luonnollisella tavalla kaunis. (Monista kuvista päättelen!) Miksi tiedän enemmän kaikenlaisista turhista filmitähdistä kuin naisesta, joka olisi paljon sopivampi roolimalliksi meille vähemmän lahjakkaille naisille, kuin mykkäfilmien kalseat kaunottaret raukeine silmineen ja pitkine savukkeineen? Kiitos Google valistuksesta.Valitsen mieluusti tämän Nellien edustamaan upeaa, tarmokasta ja älyllistä amerikkalaisnaista kaikkien typerien tyhjänpuhujien sijaan. Sellaisiksi olen usein leimannut kaikki amerikkalaisnaiset, mikä on tietysti myös tyhmä ja väärä yleistys,kuten yleistykset aina.
Nyt haluaisin mieluusti yrittää kasvattaa kauniin punaista, hänen kunniakseen nimettyä begoniaa ikkunalaudallani.Semmoinen on olemassa, mutta olisikohan vielä jostain saatavissa nykyään?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti