Oi aika toukokuun ja tuoksu tuomipuun...

Suomi on puhjennut kukkaan. Sen nyt varmaan huomaa tyhmä ja väsynytkin ihminen. Ykskaks luonto ottaa voiton hitaanlaisesti ja kalseastikin edistyvästä keväästä. Se kasvattaa vihreänä pehmeänä mattona levittäytyvät pellot ja pientareet. Sitten vihreä väri antaa yllättäen  tilaa uudelle kirkkaalle värille: keltaisina hohtavia voikukkapeltoja, sinisiä laikkuja suloisia lemmikkejä ja mielettömän pörröisiksi valkoisiksi pullistuneita tuomia kaikissa mahdollisissa syvänteissä. Puut ovat hetken aikaa kuin jättimäisen vihrean tai punervan pitsikankaan oksilleen kietoneita jättiläisiä. Ja omenapuut saavat sittenkin auki nuppunsa juuri kun olin jo luopunut toiveista ihailla näitä syntymäpäiväkukkiani. Vain hevoskastanjat tuntuvat hiukan myöhästyneen kutsuiltani!

Toukokuu on monille ihmisille todellinen juhlakuu. Muillekin kuin minulle, joka olen aina lapsenmielessäni pitänyt sitä ikiomana juhlakuunani. Toukokuussa vietetään paljon häitä, lakkiaisia ja muita valmistumisjuhlia, jäädään hyvin ansaitulle eläkkeelle.Tuleva viikonloppu on täynnä juhlaa, ruusujen tuoksua ja kuohuviinin poreilevia kuplia, puheita ja halauksia.

Viime lauantaina minä ja lähimmät omaiseni saimme osallistua viehättäviin helluntain hääjuhlallisuuksiin lounais-suomalaisen kumpuilevan maiseman keskelle kauan sitten rakennetussa kartanomiljöössä Wiurilassa. Sisarenpoikani sai siellä vaimokseen tumman ja eksoottisen kauniin armenialaiskultansa. Morsiuspari ja morsiamenpuoleiset vieraat sulautuivat koristeelliseen miljööseen kuin olisivat olleet romanttisen filmin henkilöitä. En ole ennen ollut tämmöisissä häissä, joissa oli lähes voittamaton kiusaus tuijotella toisia vieraita häpeilemättä, kuin unohtaen, että he olivat siellä yhtä lailla nauttimassa juhlasta, eivät minua varten paikalle tuotuja näyttelijöitä. Naisten puvut olivat niin perin toisenlaisia kuin sulhasen puoleisten, monien jo hivenen iäkkäämpien ja suurempiin mittoihin levinneitten rouvien juhlavaatteet. Kuvankauniitten, tummien armenialaisrouvien pitkät iltapuvut verhosivat heidän siroja muotojaan kuin kalojen kimaltava suomupeite tai jos rouva oli saanut uhkeammat muodot, ei hän ujostellut antaa muidenkin ihailla kaula-aukon anteliasta näkymää. Pikkutytöt näyttivät satukirjan piirretyiltä prinsessoilta. Vieraita oli tullut pitkienkin matkojen takaa, Brasiliasta, Amerikasta, Moskovasta, Liettuasta, Ruotsista.

Mutta eihän juhlia vietetä vain , että saisi tarkastella paikalla olevien ulkonäköä tai päivitellä sen kohtaamia kolauksia elämän varrella, ei tulla valittelemaan kipeitä jalkoja , kepin käytön harmillisuutta ,vaan tullaan iloitsemaan juhlasta, yhteisestä lämpimästä tunnelmasta, hyvästä ruuasta ja nuorenparin rakkauden näkemisestä. Nämä juhlat vastasivat tähän tarpeeseen ja haasteeseen sataprosenttisesti. Saatiin kokea iloa, juhlavaa, tunteellista ja herkkää ohjelmaa, puheita ja lauluja, kuin myös räiskyvää armenialaista yhteistanssia. Eikä kenellekään jäänyt epäselväksi, että Antilla oli käynyt uskomaton tuuri, kun hän tuskin teinipojan ikään päästyään sai kohtalon oikusta tilaisuuden tutustua pikkuruiseen Mariamiin, rohkeuden ryhtyä tamperelaiskoulun vanhojentansseihin partneriksi, joka jaksoi lähteä Salosta asti tansssiharjoituksiin aina kun käsky kävi. Moni poika olisi voinut siinä tilanteessa missata mahdollisuutensa kasvaa varteenotettavaksi sulhaseksi ja lopulta aviomieheksi, joka nyt on sitoutunut yhteiseen elämään Mariaminsa kanssa kolminkertaisin lupauksin: siviilivihkiminen,  tahdon-lupaus luterilaisen papin kysymykseen ja vielä lopuksi kultaisen kruunun kera ortodoksinen vihkiseremonia Armeniassa heinäkuussa.Kaikki vieraat saivat kokea kevätillan satukirjamaisen tunnelman  ja nuorten vakuuttavan tuntuisen aloituksen yhteiselle matkalleen.

Ja vaikka tämä helluntaiyö ei ollutkaan kovin kesäisen lämmin, taivas oli hempen vaaleanpunervan ja tumman turkoosin värinen, meri tyyni Halikonlahdella ja satakieli lauloi taukoamatta jossain Wiurilan puistikossa, kun katselin ulos pienestä raollaan olevasta ikkunasta aamuyön tunteina hostelmajoituksessa. Oli mukava ajatella Anttia ja Mariamia jo häämatkalleen lähdössä, mutta myös seinän takana hiljaisena nukkuvaa omaa kultaani, Irinaa, nuorinta häävierasta, joka näytti nauttivan juhlista niin kauan kuin jaksoi juhlia. Tulee uusia rakkauksia, uusia häitä, uusia pikkujuhlijoita meidän raihnaisten ja väistyvien juhlijoitten jälkeen. Joka helluntai joku juhlii ja satakieli laulaa. Ihana toukokuu.