Vuonna 1945 syntyneistä puhutaan ensimmäisinä suuriin ikäluokkiin kuuluvina ja juuri elokuun 24.päivänä näitä sodan päättymisen helpotuksesta ja ilosta innostuneina ja tulevaisuuteen uskovina siitettyjä vauvoja sattui sitten pullahtamaan suomalaiskoteihin ennätysmäärä, lähes 500, yhden vuorokauden aikana. Sinänsä ihan hupaisa ennätyksen ja juhlapäivän aihe. Sitä eivät tietenkään osanneet ajatella, vielä vähemmän suunnitella ne lapsensaanti-iässä olleet ja kumppanin omistaneet ihmiset, jotka onnistuivat panemaan lapsen alulle marras-joulukuun pimeydessä 1944 niin, että vauva sitten näki päivänvalon juuri 24.8.
Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä ennätyspäivästä, haksahdin ajattelemaan, että vauvat ovat saaneet romanttisesti alkunsa joulun lämpimissä tunnelmissa. Minusta se tuntui hauskalta ajatukselta. Väärin laskettu, vauvat tarvitsivat silloinkin 9 kuukautta kehittyäkseen lemmenhetkestä valmiiksi syntymään. Mutta tosiasiassa on yhtä ymmärrettävää, että ihmiset harrastivat kiihkeästi seksiä, olipa arki tai juhla, kun taas voitiin tavata entiset tai uudet rakkaat. Sota saa ihmiset kaipaamaan ja arvostamaan toisen ihmisen läheisyyttä ja siitä on seurauksena aina ollut lapsia, enemmän lapsia kuin tavallisina rauhan aikoina.
Nykyään lapsia voidaan suunnitella ja "tehdä" kalenteri kourassa. Halutaan, että tuleva lapsi syntyy esimerkiksi alkuvuodesta, koska tilasto kertoo, että alkuvuoden lapsi saa todennäköisemmin tietyn etumatkan loppuvuodesta syntyneeseen koulumenestyksessä, koska on kypsempi ja kehittyneempi. Tai halutaan lapsen syntyvän vanhempien kesäloman aikaan tai tiettyyn horoskooppimerkkiin jne. Onneksi lapsi edelleenkin useammin saadaan iloisena yllätyksenä ja taivaan lahjana hetkenä, jota ei ole tarkalleen suunniteltu. Monet nuoret joutuvat tosiasiassa odottelemaan, pettymään, toivomaan ja hakemaan kenties hieman ammattiapua, että yleensä saavat lapsen. Harvoin kai nykymiehet enää kehuskelevat nousuhumalan tuomassa machofiiliksessä ensimmäisen lapsensa syntyneen tasan yhdeksän kuukautta hääyön jälkeen. Minun ikäluokassani semmoinen oli vielä jonkunmoinen "saavutus". Olen ainakin parin ikäiseni miehen kuullut todistavan tämmöisestä pätevyydestään ja morsiamen neitseellisyydestä. Enää ne eivät ole mitenkään rehvastelun arvoisia asioita.
Eilen kuulin lapsen syntymästä, joka kouraisi syvältä. Uutisissa kerrottiin, että Italian viranomaiset olivat pelastaneet kumiveneellä Välimeren ylittäneitä pakolaisia ja pienin pelastettu oli päivän ikäinen lapsi. Hän oli syntynyt veneessä kesken vaarallisen matkan. Koska olen itsekin synnyttänyt, tiedän, ettei lapsen maailmaan saattaminen ole lähes koskaan helppoa, ei edes parhaissa mahdollisissa olosuhteissa tai ammattiauttajien käsissä. En voi ymmärtää, miten joku voi selvitä synnytyksestä keskellä vaarallista merimatkaa olemattoman pienessä kumiveneessä, joka on ääriään myöten täynnä epätoivoisia ihmisiä. Minua kuristaa ja itkettää, kun yritän kuvitella synnyttävän äidin ponnistuksia tuossa tilanteessa. Mutta he selvisivät hengissä, niin merestä kuin syntymästä. Mikään ei kumminkaan tule olemaan pitkiin aikoihin helppoa tuolle eilen syntyneelle venepakolaislapselle. Mihin päätyvät, saavatko riittävästi hoivaa ja lepoa? Ja mihin maahan kelpaa tämä pieni ihminen, jonka kohtalona oli syntyä noissa epäinhimillisissä, lähestulkoon mahdottomissa oloissa juuri eilen ja juuri noille, kaikkensa riskeeranneille, todennäköisesti viimeisen pakkotilanteen valinneille, oman henkensä ja tulevan lapsensa hengen edestä
pakeneville ihmisille? Ei kai kukaan lähde huvikseen pieneen ahtaaseen veneeseen aavalle merelle, kun tietää synnytyksen lähestulkoon olevan käsillä.
Suomeen 24.8.1945 syntyneet lapset syntyivät hekin monet kokemaan köyhyyttä ja puutetta, kenties turvattomuuttakin sodan vaurioittamien vanhempien lapsina, mutta todennäköisesti lähes kaikki selvisivät kumminkin Suomen vaurastuessa suhteellisen
hyvään elämään. Sodan jälkeiset suuret ikäluokat( kuin myös me vähän aikaisemmin syntyneet)ovat olleet rakentamassa tätä nykyaikaista Suomea vuosikymmenten mittaisilla työurillaan. Nyt on aika nauttia sen tuomista etuisuuksista, eläkkeistä ja palveluista. Suurin osa heistä on yhä elossa ja viettää tänään syntymäpäiviään nuorekkaina ja ihmeen terveinä.Monet voivat odottaa saavansa elää vielä lukuisia hyviä vuosia. Toivottavasti heissä ei ole liikaa niitä, jotka sanovat:" meillä ei ole kertakaikkiaan varaa ottaa enää yhtään enempää tänne tulevia turvapaikanhakijoita. Pidetään vain huoli omista köyhistämme, omista vanhuksistamme.Kerjäläisiä ja elintasopakolaisia emme halua rötöstelemään. Suomi pysyköön suomalaisena".
Pelkään, että on. Pelkään, että on unohdettu kuinka mekin saimme apua silloin 70 vuotta sitten. Pelkään, että näinä lisääntyneen hyvinvoinnin vuosikymmeninä monista on kasvanut kovia ja itsekkäitä, jotka eivät ole valmiit yhtään jakamaan omasta hyvästään niille, joilla nyt on tosihätä.
Pelkään myös, ettei eilinen vauva löydä maata, jossa saisi kasvaa ja tehdä oman elämäntyönsä . Onnistuukohan hänen viettää ensimmäistäkään syntymäpäivää?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti