Sitaatti on kopioitu pienen viehättävän kirjan esipuheesta, jossa lukijalle tarjoillaan ajatuksia parantaa arkista oloaan ja elämänasenteitaan soveltamalla niihin pandojen elämäntavasta havainnoituja oivalluksia.
Pandat ovat kaikille tuttuja, vaikka tosiasiassa aika harvat kai ovat ikinä päässeet lähelle ihan eläviä pandoja. Luonnonvarainen panda on käynyt kovin harvinaiseksi myös niillä alueilla, jotka aikoinaan ovat olleet sen ominta asuma-aluetta. Ihminen on syyllinen tämän oudon kiehtovan eläimen ahdinkoon ja lähes lajin sukupuuttoon ajamiseen. Pandan ruokavalio on hyvin suppea: se syö vain tiettyä bambulajia ja siitäkin vain rajallista kasvinosaa.Kiinassa näiden bambumetsien liiallinen pelloksi raivaus on merkinnyt vakavaa uhkaa lajin säilymiselle. Lisäksi panda synnyttää luonnossakin vain muutamia poikasia ja eläintarhaolosuhteissa elävien pandojen lisääntyminen on usein epäonnistunut. Uskomattoman pieninä ja avuttomina syntyvät pandavauvat menehtyvät pian syntymänsä jälkeen huolimatta hoitajien parhaista yrityksistä suojella niitä. Vasta viime vuosina pandojen tilanteeseen on saatu vähittäistä parannusta aikaan sekä Kiinan luonnossa että eläintarhoissa eri puolilla maailmaa. Muutamien pandojen synnytykset ovat onnistuneet ja väistämättömältä näyttänyt sukupuuton vaara on hiukan pienentynyt.
Panda on valloittava eläinhahmo. Se on hellyttävän kaunis kömpelössä pehmeässä mustavalkoisessa olemuksessaan. Se on kuin suloinen pikkulapsi, lempeä, leikkisä ja perin inhimillisen oloinen eläin. Juuri sen ihmismäisyys lienee sen suurin viehätys, sillä ihminen on niin itserakas eläin, että pitää muissakin eläimissä itsensä kaltaisia ominaisuuksia vetoavina ja hellyttävinä. Ihminen hankkii esimerkiksi usein lemmikikseen koiran, joka muistuttaa häntä itseään.
Kirjan tekijä on paitsi valokuvannut pandoja myös tarkkaillut niiden käytöstä Washingtonin Kansallisessa eläinpuistossa. Pandojen arjesta hän on löytänyt paljon semmoista käytöstä, jonka hän on ajatellut auttavan myös ihmistä saamaan oivalluksia parantaa omaa elämänlaatuaan. Esimerkiksi: "Hitta din egen bambu". Luota omaan makuaistiisi. Jos pidät jostain, älä rupea teeskentelemään jotain ihan muuta vain miellyttääksesi jonkun toisen mielipidettä.Hyvä neuvo.
"Livet är inte svart och vitt. "Ei pidä olla liian mustavalkoinen. Jos mustan ja valkoisen rajat sopivasti pyöristyvät kuten pandan pehmeässä olemuksessa, voi ymmärtää sekä mustan että valkoisen arvon, ei näe pelkkää mustaa tai pelkkää valkoista.
Panda on hyvin riippuvainen lajitoveriensa läheisyydestä. Se lohduttaa, leikkii, halaa ja rapsuttaa mielellään vieressään olevaa lajitoveriaan. Se nauttii läheisyydestä. Minua suorastaan satutti otsikko:"Du kan inte kittla dig själv." Miten totta, itseään ei voi kutittaa. Ei kannata edes yrittää huijata. Kutitus on mahdollista vain kun omistaa kumppanin. En ole aikoihin kutittanut ketään, eikä kukaan ole kutittanut minua. Yksin ei voi kutitella. Kutitus toimii vain, kun kumppanisi yllättää sinut äkillisellä kosketuksella.
Toinen minua koskettava otsikko tässä pandojen elämäntavasta ammentavassa pikku kirjassa on näin yksinkertainen:"Skutta så länge du kan". Kuinka kauan mahtaakaan olla siitä, kun olen viimeksi hyppinyt ja pomppinut ilosta. Olisiko nykyajassa ja nykyisessä elämäntilanteessani aiheita edes henkisesti pomppia ilosta? Ihan oikeaan pomppimiseen taitavat kiloni ja kömpelyyteni ja kipeät polveni asettaa rajoja. Mutta voisin sentään yrittää edes kerran viikossa pomppia mielikuvituksessani, iloita ja hullutella. Ei kai siinä paikatkaan katkeaisi tai menisi sijoiltaan. Päätän yrittää.
"Dela med dig av mer än småsaker". Panda tarjoaa kaverilleen palan samasta suupalasta, jota itse haukkaa. Jaanko minä oikeasti mitään hyvinvoinnistani? Kuvittelenko hoitavani oman osuuteni, kun vien tarpeettomia tavaroitani kirpputorille? Enköhän vain samalla reissulla hamua myös halpoja löytöjä itselleni? Ja vielä ajattelen tekeväni hyvää, koska Punainen Risti näin saa rahaa ostoksestani! Eikö minun pitäisi antaa ilman oman hyödyn tavoittelua, antaa rahaani, antaa aikaani, antaa osaamistani?
Kaikkein kipeimmin minuun osui kirjan loppupuolen otsikko: "Vänta inte med att börja klättra". Olen jo elänyt enimmän osan elämääni ja osaan tässä vaiheessa nähdä hyvin perustavan luokan virheen elämäni valinnoissa. Olen useimmiten jäänyt puun alle, kun en ole joko viitsinyt tai uskaltanut edes alkaa yrittää kiivetä.Tämä on estänyt minua saavuttamasta paljon sellaista, mitä olisin halunnut ja mitä olisin saavuttanut, jos vain olisin alkanut kiivetä puuhun, enkä aina jäänyt alas odottamaan. Olen ollut sekä liian laiska että liian pelokas. Ja mikä pahinta, olen siirtänyt saman, väärän asenteeni vielä pennullekin.Toivottavasti hän osaa katkaista tämän perinnön.
"Titta under pälsen". Tämä on viisaus, jonka voin onnekseni jo katsoa lähes oppineeni. Vain hyvin harvoin enää annan ulkonäön estää minua huomaamasta muita, tärkeämpiä ominaisuuksia toisissa ihmisissä. Sama koskee itseäni. En välitä enää huolestua olenko muodikas tai nuorekas tai mitään muutakaan ulkonaista tasovaatimusta. Mutta tämän oppimiseen on mennyt kyllä liian paljon aikaa ja olen tehnyt monta väärää arviota matkan varrella. Huvittavalta kuulostava oivallus on:"Mörka ringar under ögonen är inte hela världen". Jos niin on käymässä, että alkaa muistuttaa pandaa, pitää vain ottaa aikalisä ja miettiä mistä voisi tinkiä, miten voisi levätä. Tämä neuvo ei ole enää kovin akuutti minun elämänvaiheessani. Mutta toivoisin, että nuoret jaksaisivat huomata hälytysmerkit, jos elämä alkaa uhata pandasilmillä.
"Hjälp andra uppåt". Jos on jo saavuttanut hyvän paikan puunrungolla, voisi yrittää tarjota avustavan tassun toisellekin, eikä vain yrittää pitää paikkaa itselleen varattuna ja leveillä. Voihan olla, että kellistyn itse alas, kuka tietää. Voi olla, että joku silloin tarjoaa minullekin auttavan tassunsa. Sopii toivoa.
"Ta tid för att drömma". Minusta tuntuu monina päivinä, että olen jo muuttunut suureksi pehmeäksi pandaksi: makaan mukavasti selälläni ja vain haaveilen, tunnista toiseen. Jospa vain vierellä joskus olisi toinenkin panda, jota saisin kutittaa, halata ja lohduttaa! No onhan toki Vuosaaressa suloinen pikkupanda, jonka kanssa saan silloin tällöin kutittaa, halata ja vapauttaa sisäisen leikkivän pandani valloilleen: yritän parhaani mukaan opettaa hänelle pandaviisautta ja erityisesti yrittää rohkaista häntä kiipeämään ihan bambun latvustoon:"Var stolt, när du har nått toppen. Du klarade det!"Niin minä sanon pikkupandaneidille: Ei enää yhtään lisää puun alle jääviä pelkureita tähän pandasukuun.
Tämä on kai liiankin usein toiminut mallina minulle.Oi voi.
Lainaukset ruotsinkielisestä painoksesta ,englanninkielinen nimi on A Black Eye Isn`t the End of the World ja tekijä Ray G. Strobel
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti