Aamulla sitten ovat huomanneet, että vettä on kai tullut yöllä aika tavalla, mutta aamupäivään päästyä taivas on jo ihmeesti kirkastunut ja aurinko pilkottanut myöhäissyksyn matalasta suunnasta. Lämpöä on piisannut kuin joskus huonoina kesäpäivinä. Ihana syksy.
Ei ole tullut mieleeni valittaa syksyn ankeutta tähän mennessä. Joka päivä koko Suomen säätiedotuksia kuullessani olen tyytyväisenä huokaissut: mikä onni, että satun asumaan täällä lounaisessa kolkassa. Olen ymmärtänyt, että muualla on kärsitty paljon kehnommista säistä. Olen voinut paremmin kuin monina sateisina ja pimeinä syksyinä. Jostain syystä kroppani on jo pitkään reagoinut liioittelevan voimakkaasti säätiloihin. Kun syvä matalapaine on lähestymässä, tunnen useimmiten voivani huonosti ja äkilliset kivut yltyvät ja tekevät liikkumisen hankalaksi. En tosiaankaan ole yhtään vielä kaivannut talvea lumineen ja mahdollisine liukkaine keleineen. Voisin hyvin jättää koko talven väliin!Onneksi se ei ole minun vallassani, sanovat varmaan useimmat.
Olin ostanut liput halpabussiin päivän viikonloppureissulle pääkaupunkiseudulle pientä lapsenlastani tervehtimään. Sitten yllättäen kuulin sääennusteen lupailevan ankaraa lumimyräkkää lähes koko Suomeen ja talven yltävän jopa tänne rannikkoseudulle asti. Näinkö tässä nyt kävi? Perjantai-iltapäivällä aloin äkkiarvaamatta tuntea voimakasta kipua vasemman jalan polven ympärillä. Tunti tunnilta kipu paheni niin, että valitin ääneen astuessani. Missä ovat kipulääkkeeni, joita en ole muistanut moniin kuukausiin? Vieläkö löytyisi jostain kipugeeliä ? En nyt haluaisi peruuttaa menoani, sillä kaipaan kovin nähdä Irinaa ja tiedän hänenkin jo odottavan Mummua.
Lauantaiaamuna kipu oli kuin olikin poissa.Valmistauduin reissuun reppuni pakkaamalla ja iloisena "yllätysparanemisesta". Räntäsade ei näyttänyt kovin pahalta. Ei se vielä talvea tuo. Poikani vakuutti aamun Helsingissä näyttävän oikein lupaavalta. Ei muuta kuin reissuun tukevissa ja hyvissä kävelykengissäni, jotka kaupunki on ystävällisesti minulle jalkavaivaiselle alkusyksystä kustantanut.
Minulla oli mukava viikonloppu. Nuoret olivat vastassa Kampissa ja sieltä kävelimme lähellä olevaan uuteen HAM-museoon. Pikkuneiti ensimmäisellä varsinaisella museokäynnillään.Nautin kovasti esillä olevista suomalaistaiteilijain maalauksista, mutta myös yläkerran uskomattoman monipuolisesta "puu-taiteesta", erityisesti kiinalaisen Ai Wei Wein tavattoman hienoista,jättimäisistä teoksista. Sitten herkuteltiin hyvässä japanilaisravintolassa ja nautittiin kirkkaasta illasta vähän suuremmassa cityssä. Sunnuntai oli yhtä lailla mukava. Ulkoilua toisten lähiympäristön pikkulapsiperheitten kanssa mainiossa leikkipuistossa, ihana kotilounas, joulutorttuja, jutteluja, Irinan mielikuvituskahvien nautiskelua. Ihastelin hänen taitavuuttaan palapelien kokoamisessa ja hämmästelin puheenkehityksen vauhtia, Mummuilua parhaimmillaan. Kotiinlähtö illan jo pimetessä.
Mutta ikävän yllätyksen toi paluu ylistettyyn kotikaupunkiin. Talvi oli kuin olikin ylettynyt tänne asti. Siinä minä nyt seisoin kadulla, joka kiilteli kammottavassa jääpeitteessään! Eikä kenkieni pohjamateriaalissa ollut minkäänlaista pitoa. Fysioterapeutti oli kyllä maininnut ja varoittanutkin asiasta, vaan olinko ottanut asian todesta. Siinä olin nyt täydellisesti pulassa. Kun olin Aninkaisten kadulla jäänyt pysäkille,kuljettaja huikkasi perääni:varo, siellä on tavattoman liukasta. Aikomuksena oli ottaa taksi linja-autoasemalta,mutta jo muutaman askeleen jälkeen tajusin, etten tule selviämään sinne asti.En millään voisi selvitä kaatumatta ja vihreitten valojen palaessa ylityksestä linja-autosaeman puolelle.Se on tiukka ylitys hyvälläkin kelillä. Jo pieni matka melko tasaistakin katua seuraavaan kadunkulmaan oli riittävä osoitus, etten voi kertakaikkiaan yrittää ajotielle. Mitä pitäisi tehdä, miten pitäisi toimia, en halua ehdoin tahdoin teloa itseäni tai tulla pimeässä yliajetuksi. Seisoin, mietin, en keksinyt mitään järkevää ratkaisua. Ei ketään lähettyvillä. Sitten jostain takaa lähestyi polkupyöräänsä taluttaen nuori ihminen, jonka hetkessä ymmärsin olevan ainoa pelastukseni. Ilman pientäkään epäröintiä kysyin,voinko tarttua hänen käsikynkkäänsä, että pääsisin yli. Ja niin me taiteilimme varovasti yli, sillä hänkin joutui etsimään pitoa askelilleen ja toisella kädellä vielä pitelemään pyöräänsä. Huomasin selostavani koko hätätilanteeni, surkeat kenkäni, huonon tasapainoni ja hämäränäköni, heijastimen puutteeni sekä edelliset kaatumiseni ja niistä jääneet pelot. Uskottelin ehkä jo pienen matkan päästä pärjääväni omilla jaloillani, mutten silti yhtään helpottanut tukeutumasta vahvasti hänen käsivarteensa.En metriäkään ennen kuin olimme taksin vierellä.Viimeinen jalkakäytävä aseman pihalla oli ollut kenties kaikkein lipevin. En olisi millään selvinnyt ilman enkeliäni.
Vasta nyt huomasin kunnolla katsoa häntä. Nuori ystävällinen ja ymmärtäväinen nainen, jota yhtäkkiä halusin halata. Sitten erosimme, nopeasti niinkuin oli tavattukin. Minulla oli hyvin omituinen olo. Olin ylittänyt kaksi itselleni tähän asti asettamaani kynnystä: pyytänyt konkreettista apua ihan tuntemattomalta ja vapaaehtoisesti ja omasta halustani myös halannut. Tottakai olen usein saanut kokea ihmisten auttavan minua monilla tavoilla, mutta se on erilaista, kun auttaja on tuttu. Olen myös vähitellen,vaikkakin kankeasti, tottunut halaamaan ihmisiä. Mutta sekin on tuntunut erilaiselta ja tapahtunut eri syistä. Koko illan minulla oli jotenkin outo olo tämän pelastusoperaation jälkeen. Melkein kuin se en olisi ollut minä, joka olin siinä mukana.
Mitä mahtoi ajatella kotiinsa viivytyksen ja mutkan kautta päästyään tämä nuori auttajani? Ehkä tapaus oli hänellekin uutta ja erikoista.Toivottavasti hän ymmärtää olla iloinen ja ylpeä luontevasta avunannostaan. Minulle se merkitsi sitä, että selvisin ilman murtumia tai muita ruumiillisia vammoja, mutta myös jotenkin mieleltäni vahvistuneena. Hyvä minä, joka uskalsin pyytää apua ja hyvä, että tiedän apua myös saavani, kun uskallan luottaa ventovieraaseenkin. Ei hassumpi oppi vanhalle ja usein turhankin epäluuloiselle yksineläjälle.
Kiitos avusta
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti