Tänään kuulin kirjailija Kerstin Bergrothin ( s.1886 ) ajatuksia. Ja millaisia ajatuksia? Täsmälleen tähän aikaan ja täsmälleen itselleni sopivia ajatuksia siitä, miten keskustella itselle vastakkaista mielipidettä edustavan kanssa. En muista lukeneeni mitään Kersti Bergrothin tekstiä . Koulun kirjallisuusopetuksesta muistan hänen nimensä, jopa kuva ulkonaisesta olemuksesta nousee mieleen jostain klassikkokirjasarjan kansilehdeltä. Olisi ehkä pitänyt tutustua. Siinä määrin järkeviltä, hyvin perustelluilta ja ihmeen tuoreesti juuri tähän aikaan iskeviltä hänen tämänpäiväisen katkelmansa ajatukset ja tyyli kuulostivat. Hän puhui minä-muodossa ja kuvaili tyyliään osallistua keskusteluun, jossa ajatteli olevansa oikeassa ja vastapuolen väärässä. Kuinka hän ryhtyy pelkäämättä taisteluun vastapuolen typeryyttä vastaan ja selviytyy uljaasti voittajana ilman pienintäkään epäilystä mielipiteensä paremmuudesta ja oikeutuksesta. Tuttuakin tutumpaa käytöstä nykyajassa. Voittajaksi selviytyy, jos on sujuvasanainen, kovaääninen ja itsevarma. Kaikki mitä olet kuullut tai lukenut kiisteltävästä asiasta tuntuu puoltavan omaksumaasi totuutta ja korostavan vastapuolen väitteitten surkeutta.
Bergrothin onnistui saamaan minut tuntemaan itseni epävarmaksi tavassani puolustaa omia oikeita mielipiteitäni. Taitavasti ja aika yksinkertaisesti hän todisteli, että kannattaa antaa itselleen tilaisuus olla aina hiukan väärässä ja vastapuolta kuuntelemalla kehittyä eteenpäin omissa ajattelukuvioissaan. Sen sijaan, että pyrkiii kiivaasti murskaamaan väärässä olevan vastapuolensa, voikin kehittyä itse eteenpäin, voi löytää uusia ja vielä pitävämpiä näkökulmia.
Kun seuraavan kerran kuuntelen television ajankohtaisohjelmia ja eri puolueitten näkemyksiä maahanmuutosta, pakolaisvyörystä ja kestävyysvajeesta tai pakkolaeista, koetan muistaa olla mielessäni leimaamatta perussuomalaista naisopettajaa typeräksi, puolustusministeriä pelottavaksi natsiksi, pääministeriä kyvyttömäksi ja tekopyhäksi haihattajaksi tai kulttuuriministeriä bimboksi . Yritän kuunnella miten he ovat rakentaneet identiteettinsä, miksi ajattelevat noin kuin ajattelevat, mitkä ovat heidän motiivinsa ja tavoitteensa. Ja erityisesti yritän muistaa, että monen on pakko olla heidän kanssaan samaa mieltä, koska ovat siihen asemaansa päätyneet .
Voisinko siis minäkin jotenkin löytää jotain oikeaa ja viisasta heidän argumenteistaan? Olenko minä täysin yksisilmäinen, täysin värisokea? Onko järkevää inhota niin voimallisesti? Enkö tosiasiassa ole yhtä älytön kuin nuo kaikkein älyttömimmät nettivihaajat, jos sohvallani istuessani aina listaan tyhmät ja torjuttavat puheenvuorot, tuskin kuuntelematta?
P.S.yllätyin , kun vilkaisin Googlesta tietoja Bergrothista. Ensinnäkin hämmästyin 1800-luvun loppupuolella syntyneen kirjailijan monipuolista sivistystä ja elämänkaaren laajuutta (asumisjakso Roomassa) ja pitkää, kuolemaan asti yltänyttä valtavaa tutantomäärää.Selvisi myös ,että olen kuullut hänen tunnetut kansankieliset ja tavattoman suositut näytelmänsä Anu ja Mikko sekä Kuparsaare Antti radiosta ja nähnyt filmattuina versioina. Mutta mikä hauska yllätys: olen lukenut tosi monia hänen teoksiaan tietämättäni. Koulutyttönä tiedän hotkaisseeni monen monta tyttöromaania, joiden kirjoittaja oli Mary Marc. ( Yhteiskoululaisia ym.) Bergroth käytti monia eri kirjailijanimiä. Vuonna 1950 hänelle myönnettiin Pro Finlandia.
Olisikohan todellakin syytä tutustua, esim. hänen lähes 90-vuotiaana julkaisemaansa aforismikirjaan?
P.S 2 "When you talk, you are only repeating what you already know.But if you listen,you may learn something new".Dalai Lama
Kiitos Kaijalle, fiksulle lukijalle lisäyksestä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti