Viimeisen parin vuoden mittaan uutisten lukeminen tai kuunteleminen on kovin usein saanut mielen ahdistuneeksi: toinen toistaan hirveämpiä tragedioita, paljon viattomia uhreja vaatineita käsittämättömiä onnettomuuksia, terrori-iskuja kohteisiin, joissa uhriksi joutuneet on yllätetty kesken loman, viihteen, urheilun tai arkisen elämänmenon, paikassa, jossa kuka tahansa saattaisi liikkua: sukulainen, tuttava, julkisuudesta tuttu tai vasta elämänsä alussa oleva lapsi. Missään ei voi olla täydellisesti turvassa. Ei edes kodissaan. Ei ainakaan, jos sattuu kuulumaan maailman monien kriisialueitten kansalaisiin. On ollut pakko nähdä uutisia, joissa paljastuu koko inhimillisen hädän mielettömyys nykyisessä ajassamme ja maailmassamme. Joskus en kertakaikkiaan haluaisi tietää näistä uutisista, nähdä näitä kuvia loputtomista pakolaisten hukkumistapauksista, hirveistä oloista keskellä kuraista telttakylää, kärsivistä lapsista ja vanhuksista, vihapuheista, toivottomuudesta.
Oma kotimaani ja lähin ympäristöni on toki suurenmoisen hiljaisen ja turvallisen tuntuinen paratiisi näihin uutisten kauhukuviin verrattuna. Minun ei ole tarvetta pelätä kotini pommitusta, ei yöllä oveen koputtavia miliisejä ja lähtöä yönselkään kuulusteltavaksi. En joudu kadulla kuulemaan pilkkaa, vihaisia huuteluja enkä keskelle äkillistä poliisipartiota tarkistamassa kannanko asetta. Bussiini ei ole vaarassa astua psykopaatti, joka repussaan kantaa valmistamaansa pommia ja valmistautuu kuolemaan marttyyrina samalla kuin kaikki me muutkin kuolemme tai haavoitumme. Eikä minun tarvitse pelätä, että entiset nuoremmat kollegani, jotka vielä toimivat opettajina saisivat kuulla olevansa irtisanottuja poliittisten mielipiteittensä takia. He voivat levollisina viettää viimeisiä lomaviikkojaan vaikka sanoisivat kuinka pahoja totuuksia maamme valtaapitävistä.Tuntuisi täysin mahdottomalta, että yliopistojen opettajat yhtäkkiä saisivat kiellon matkustaa ulkomaille, kuten Turkissa. Poikani perheineen uskaltaa liikkua Vuosaaren maisemissa pelkäämättä jokaista vastaantulevaa muslimia mahdolliseksi Isisin radikalisoituneeksi tappajaksi. Helsinki tuntuu minusta kyllä liian suurelta ja meluisalta, mutta silti kauniilta ja turvalliselta. Lintukoto, mutta kuinka kauan.
Minun on myönnettävä, että nykyään uutisten lukeminen ja maailmantilanteen ajatteleminen tuntuu minusta pelottavammalta kuin vielä muutama vuosi sitten. Olen tottunut aikaisemmin ajattelemaan, että vaikka maantieteellinen sijaintimme Suuren ja Mahtavan rajapinnassa on aina hiukan erilainen kuin naapuruus Ruotsiin tai Norjaan, ei ole mitään tarvetta erityiseen pelkoon, jos ei nöyristelyynkään. Edes pahimpina aikoina noottikriisin päivinä 1960-luvun alkuvuosina en suostunut pelkäämään. Muistan hyvin, miten muutamat luokkatoverini olivat ns.Oulun Profetian pelottelemina hysteerisiä ja väittivät meidän piankin joutuvan marssimaan Siperiaan Venäjän miehitettyä maamme. Uskoin poliitikkojemme taitoihin enemmän kuin Neiti Heinosen saamiin profetioihin.
Mutta nykyään en pysty enää samalla tavalla uskomaan poliitikkojen terveeseen järkeen ja veuvottelutaitoihin ongelmanratkaisussa, en Suomessa, enkä varsinkaan koko maailman mitassa. Liian monessa maassa vallan on saanut tai saamassa ihmiset, jotka ovat mieleltään järkkyneitä, vaarallisia, psykopaattisia , täydelliseen itsevaltiuteen pyrkiviä. Maailmamme oireilee todella vakavasti. On liian paljon järjetöntä vihaa ja epäluuloa, pohjatonta itsekkyyttä ja suorastaan käsittämätöntä tietämättömyyttä. Olisi pikaisesti pystyttävä ratkaisemaan koko pallon tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä luonnonvarojen käytöstä, ilmastonmuutoksen kehittymisen hillitsemisestä, jätteiden ja päästöjen käsittelystä, uhkaavien epidemioiden leviämisen estämisestä ja köyhyyden vähentämisestä. Mutta päätöksiä tuntuu ohjaavan itsekkyys, loputtoman talouden kasvun ja sotateollisuuden sanelemien ehtojen täyttäminen, historian täydellinen unohtaminen. Millainen on tulevaisuus, jos ideoitaan vapaasti pääsevät toteuttamaan sellaiset johtajat kuin Putin, Trump, Erdogan, Le Pen jne.näitä vihan lietsojia ja totuuden kieltäjiä tuntuu löytyvän yhä vain useammasta maasta. Entä sitten kun EU vapaine aatteineen ja rajoineen on muisto vain?
Millaisessa Suomessa ja millaisessa maailmassa rakas lapsenlapseni menee kouluun ja kasvaa aikuiseksi? Joutuuko hän kasvamaan ilmapiirissä, jota lamaannuttaa naapurin pelko ja varautuminen kohtaamaan vihollinen joka vastaantulijassa? Vai saako hän kuulla parempia uutisia maailmasta, joka pystyy ratkaisemaan ongelmat ja luottamaan toisiinsa? Toivon koko sydämestäni niin.
Itänaapurin kukkia turistikaupan tuotteessa
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti