Sotaa käydään keittiössäni ja viholliseni ovat noin millimetrin kokoisia, mutta tänään heitä oli taas kokonainen jättiarmeija . He olivat onnistuneet piileksimään jossain pimeässä bunkkerissa, kun jo luulin heidät kokonaan tuhonneeni. Siellä näkymättömissä armeijan päälukua oli onnistuttu lisäämään ja lisäämään, kunnes hirveä totuus ryöpsähti silmilleni avatessani jokin aika sitten hankkimaani kahden kilon vehnäjauhopussia hyvänä aikeenani leipoa pimeän sesongin suosikkikakku, taatelikakku. Jäi leipomatta.
Pussi oli siis suhteellisen hiljattain kaupasta kotiin kantamani ja vielä liimalla suustaan suljettu. Silti nämä sitkeät sotilaat olivat ehtineet ja pystyneet tunkeutumaan valkoiseen, pehmoiseen jauhomassaan niin runsaina joukko-osastoina, että olin pyörtyä. Kyseessä on vaatimattoman näköinen pieni rusehtava tuhoeläin nimeltään riisihärö. Se saapui minun keittiööni vuosia sitten ilmeisesti pussissa, jossa oli sekalaisia siemeniä salaatin lisukkeeksi. Päättelen sen alkuperäiseksi lähteeksi, sillä pussin pohja oli suorastaan mössöinen runsaasta eliömäärästä. Sieltä se oli sitten levittäytynyt avattuun riisipakettiin, sekä edelleen vehnäjauhoihin , keksipakettiin , leipälaatikkoon jne. Tämä invaasio oli tapahtunut vähitellen minun siitä mitään tietämättä. Eräänä päivänä silmäni aukenivat hoksaamaan ensin muutaman pikkuötökän ja sitten vähitellen koko kauhean totuuden. Niitä oli hirveästi.
Kun minulle oli selvinnyt mitättömän pienten, mutta silti inhottavien tulokkaitten nimi, ryhdyin tutkailemaan nykypäivän tietotoimistosta netistä tarkempia tietoja niiden elintavoista ja vaarallisuudesta ja toivoin saavani hyvät neuvot, miten tiemme taas erkanisivat. Tarkempi tutustuminen netissä ei ollut kovin helppoja ja hyviä tuloksia lupaava. Luin lukuisia epätoivoisia kuvauksia ihmisten kamppailusta tätä sitkeätä ja vaikeasti hävitettävissä olevaa alivuokralaista kohtaan.
Ryhdyin omakohtaiseen äkkihyökkäykseen. Heitin pois kaikki mahdolliset elintarvikkeet, mitkä tuntuivat härölle maistuvan. Tyhjensin ruokakomeroni ja pesin huolellisesti kaikki hyllyt. Huokaisin helpotuksesta, kun uskoin hoitaneeni ongelman. Muutamien viikkojen kuluttua järkytyin, kun aamulla voileipää työpöydällä tehdessäni näin yllättäen kaksi sotilasta saapastelemassa urheasti vaalean työpöydän poikki. Tarkempi tutkimus leipälaatikkoon paljasti sen olevan valloitettu . Seurasi uusi tyhjennys, perusteellinen pesu ja runsaasti manailua tilanteen johdosta. Taistelu jatkui.
Tämmöisenä elämä on sitten mennyt eteenpäin. Välillä rauhallista ja sitten taas täysi rähinä päälle. On kulunut kuukausia, jolloin olen ollut varma voittaneeni sodan. Tänä keväänä lähtiessäni evakkoon putkiremontin alta, tyhjensin jälleen kerran ruokakomeroni lähes kokonaan. Kaikki mahdollinen jäljelle jäävä oli mielestäni suljetuissa pelti-tai lasiastioissa.Moneen kuukauteen en ollut nähnyt ötököitä. Olin jo lähes unohtanut koko häröongelman, kunnes se tänään taas levähti silmilleni. Ja minkälaisella armeijalla. En jaksa juuri nyt ryhtyä päiviä kestävälle täydelliselle sotaretkelle vaan lähestyn vihollisiani osasto kerrallaan, kunnes ulkona on kunnollisia pakkaspäiviä ja -öitä. Silloin aion jaksaa tyhjentää kaiken mahdollisen elinkelpoisen kohteen keittiöstä, irrottaa kaikki hyllyt ja laatikot ja viedä ne pakkaseen muutamaksi päiväksi.Toivon, että piilottelijat kuolisivat edes pakkasessa. Sillä viime kerralla huomasin, että esimerkiksi komeron maalatun hyllyn reuna, jossa lastulevy ei olekaan käsitelty maalilla, tarjoaa oivan lymyilypaikan. On todella vaikea silmin nähdä jokaista mahdollista pientä koloa.Niissä muutama härö voi jatkaa eloaan. Ilmeisesti härö on sellainen eläin tässä maailmamme eläinkunnassa, että se kykenee jatkamaan sukuaan, vaikka minkälainen myrkkysaaste tai atomisota sitä uhkaisi. Ei kai tarvita kuin kaksi säästynyttä sukukypsää piilottelijaa, jotka piankin ovat onnistuneet kasvattamaan jälkeläiskuntansa armeijaksi.
Minua kauhistuttaa jo etukäteen sota, johon minun on jaksettava ryhtyä vielä entistä järeämmin asein. Onko minulla mitään mahdollisuutta voittaa? Entä jos päästyäni näistä eroon, kannankin taas kotiin jonkin härön lempielintarvikkeen ja jossakin pakkauksen saumoissa piileskelee uusi sukukunta. Tyhjästähän nämäkään eivät syntyneet, vaan ne tulivat kotiini ulkoapäin. En ole vain pahan silmän uhri. Ei, olen vain huonolla onnella varustettu viaton ostaja. Ymmärrän kyllä, että maailmassa on varallisempiakin petoja ihmisten vaivoina kuin riisihäröt. On isoja ja pieniä tuholaisia, on viruksia ja bakteereja. Härö ei ole mitään Ebolaan verrattuna, mutta hermojani se kyllä jaksaa rassata.Tänään ja varmaan vielä pitkään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti