Vietän nykyään paljon aikaa omassa yksityisessä seurassani. Se ei ole niinkään seurausta mistään valitusta linjauksesta, päätöksestä pysytellä yksin, vaan vähitellen itsestään kehittynyt tilanne. En varmaan ole kovin harvinainen 70 ylittänyt ja ilman puolisoa elelevä tämmöiseen tilanteeseen ajautunut. Ystävät ympäriltä vähenevät kuin huomaamatta. Sairaudet estävät tiiviimmän yhteydenpidon, tai kuolema sinetöi eron. Jokin syy omassa terveyden tilassa saattaa vähentää osallistumista vanhoihin harrastuspiireihin, jolloin semmoiset tuttavuudet helposti unohtuvat. Yhtäkkiä huomaakin olevansa päiväkausia aivan yksin, puhumatta kenellekään muulle kuin aamulla peilikuvalleen: huomenta Mamma.
En osaa sanoa muista tämmöisessä vaiheessa elävistä, kokevatko tilanteen hyvänä vai tuskin siedettävänä ja muutosta kaipaavana. Omat tuntemukseni vaihtelevat suuresti . On päiviä, jolloin olen aivan tyytyväinen omaan yksityisyyteeni, hiljaisuuteen, vapauteen tehdä päivästäni juuri niin aktiivinen tai niin tapahtumaton ja veltto kuin itse haluan . On päiviä , jolloin nautin suuresti kuunnella lempiohjelmiani radion Yle1:n kanavalla. Tutut toimittajaäänet ja heidän kulloinenkin asiaohjelmansa antavat minulle virikkeitä ajatteluun ja pitävät minut tavallaan mukana keskusteluissa, joita yhteiskunnassa tällä hetkellä käydään, tai lisäävät tietoani tämän ajan kulttuuritarjonnasta. Välillä vain röhjötän sohvassa ja kuuntelen vaihtelevaa, mutta yleensä minulle hyvin maistuvaa klassisen musiikin tarjontaa.Olen ihan tyyttyväinen olooni.
On myös päiviä, jolloin en lainkaan edisty pukeutumaan tavallisiin päivävaatteisiin, vaan ylläni roikkuu rento yöpaita, joka minulle onkin useimmiten päiväpaita ja sen seurana villatakkia ja villasukkaa tarpeen mukaan. Kirja tai lehti kädessäni vaihtuu, samoin lukupaikka. Tämän tuntikausien lukuvaihteen keskeyttää vain pakollinen vatsan sanelema ruuan etsintä. Jotain löytyy mikroon laitettavaksi ja homma jatkuu. Näin voi helposti sotkea vuorokausirytmin. Voi olla, että edes puhelin ei soi koko päivänä . Vain sanomalehden kulmasta luettu päivä kertoo, mikä ja monesko päivä on kyseessä. Jos tämmöisenä päivänä yhtäkkiä minulle tultaisiin tekemään muistitestiä mahdollisen dementian oireitten selvittämiseksi, en varmaan selviäisi täysin pistein. En muistaisi Suomen presidenttejä enkä osaisi vähentää aina seitsemää edellisestä luvusta. No, en muutenkaan ymmärrä voidaanko tuommoisilla testeillä selvittää henkistä kapasiteettia ja vanhenevan ihmisen aivojen terveyttä! Minulle hyvän kirjan lukeminen merkitsee totaalista siirtymää kirjan maailmaan ja kaiken ympärilläni olevan ja omaan maailmaani kuuluvan jokseenkin kokonaista unohtamista kunnes kirja on luettu. Joskus kirjan maailmaa vie minua vielä pitkään omia polkujaan ja olen kuin eksynyt dementikko tässä päivässä.
Tuommoiset päivät ovat kumminkin ihan ok. En koe olevani unohdettu hylkiö, tarpeeton ja säälittävä . Mutta totuuden nimessä on myös sanottava, että on päiviä, jolloin koen juuri tuommoisia tuntemuksia. En näe olevani kenellekään tärkeä, vaan ajattelen, että maailma rullaisi kovin hyvin ja kenenkään hyvinvointi ei vähenisi, vaikka minua ei olisi olemassakaan. Osaan erinomaisen hyvin itsesäälin ja masennukseen heittäytymisen taidon. Usein tämmöisen olotilan käynnistymiseen ei tarvita suuria ulkoisia muutoksia. Muutos mielentilassa voi olla yhtä äkillinen ja odottamaton kuin säätilan kääntyminen korkeasta matalapaineeseen. Sitäpaitsi luulen, että säätiloilla oikeastaan on tekemistä näissä sisäisissä sieluni säätilojen muutoksissa. Koen raskaana ja painavana syvän matalan tuomat myrskyt ja jatkuvat sateet. Poden marraskuun masennusta paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin elokuun kuulaina sadonkorjuuaikoina tai toukokuun kukkiessa.
Nyt eletään aikaa, jolloin minun on tehtävä aktiivisesti töitä itseni kanssa, ettei mielialani keikahda miinukselle, etten ala kuormittaa vähälukuisia läheisiäni syyllistämisellä ja turhautumisellani ja yksinäisyyteni liioittelulla. On löydettävä iloa piirtämisestä ja maalaamisesta, joihin voimani vielä riitävät.Tai on kohennettava kodin siisteyttä ja viihtyisyyttä. Parasta lääkettä olisi reipas, riittävän pitkä kävelylenkki säällä kuin säällä ja sitä seuraava hyvän olon tunne lämpimän suihkun jälkeen. Mutta semmoista en kipeällä jalallani enää pysty toteuttamaan. Olen viime aikoina nähnyt useita kertoja unta, jossa joko juoksen tai tanssin. Tunnelma on hyvä ja herään hyvin surullisena ajattelemaan, etten varmaan koskaan enää juokse. Kauheata. Haluaisin niin mielelläni vielä juosta ja hyppiä ja tanssia. Ihmettelen, miten mahtavat ajatella pyörätuoliin joutuneet ihmiset. Yritän eläytyä isäni tuntemuksiin, kun hän halvaantui jo alle 40 vuotiaana. Kun liikennevaloissa ylitän nykyisin kadun aivan liian hitaasti, mietin isää ja kaikkia muita kepin kanssa hitaasti katua ylittäviä. Pelkäsikö isä jäävänsä joskus auton tönäisemäksi, tunsiko yllään ajatuksen: pistä nyt ukko vauhtia siihen laahavaan jalkaasi, että pääsen tästä eteenpäin.Minulla on semmoinen tunne ylitystäni odottavien autoilijain ilmeistä. Näkikö hän unta juoksemisesta, pyöräilystä, tanssimisesta, uinnista? Ainakaan en koskaan kuullut mitään sen tapaista. Kai hän oli minua kypsempi ja sopeutuneempi. Tai sitten hän ei halunnut kenenkään tietävän kapinallisista ajatuksistaan ja synkkyydestään.
Miksei vanheneminen voisi tapahtua niin, että kaikki toimisi ihan moitteettomasti, kunnes yhdessä hujauksessa olisi akku tyhjä ja sitten virta katkeaisi.Naps. Lääketiede olisi sitä, että asiantuntijat kehittelisivät kuumeisesti keksiäkseen halvan, mutta toimivan laturin, joilla ainakin parhaimpien ihmisten akut voitaisiin ladata ennen simahtamista palvelemaan ihmiskuntaa loputtoniin. Heikommat kappaleet voisivat sitten päästä pois kierrosta.
Ehkä minussa ei ole ainesta maailman luojaksi, ehkä moraalini on kelvotonta ja liian yksioikoista.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti