"Älä ole niin utelias", on neuvo, jonka olen kovin usein saanut läheisiltäni. "Älä tuijota", toinen yhtä osuva ojennus.Tänään kumminkin sain kokea mahtavan spektaakkelin ihan omasta ikkunastani uteliaana ulos vilkaistessani. "Mitäs tuolla nyt mahtaa olla tekeillä, pitää hakea pian silmälasit, että näkisin paremmin".
Asun hiljaisella kapealla kadunpätkällä, jolla ei ole ohi ajavaa liikennettä. Kaikki autot tulevat joko meidän taloyhtiöömme tai vastakkaisen talon eteen pienelle kapealle kadunpätkälle. Minun ikkunoistani on näkymä vastakkaisen matalan kolmikerroksisen talon ikkunoihin. Näkösuojaa ja viihtyisyyttä tarjoaa muutama kookas mänty aivan heidä ikkunoittensa edessä jalkakäytävän reunassa. Puut on vartavasten jätetty ahtaaseen kasvupaikkaansa talon rakennusvaiheessa 1980-luvun alussa. Muuttaessani nelisen vuotta sitten tähän asuntooni, ihastuin juuri näihin korkeisiin, hoikkiin metsämäntyihin sekä naapurin, että oman pihamme ympäristössä. Aika pian huomasin , että yksi komeista puista alkoi olla latvustostaan ruskea, ei enää havun vihreä. Vuosi vuodelta ruskean määrä latvustossa kasvoi. Viime talvena jo harmittelin , ettei sitä oltu oksittu pois. Minusta se oli paitsi esteettinen haitta, myös kenties turvallisuusriski ainkin raskaan lumitaakan alle joutuessaan.
Eilen saimme yllättäen paljon lunta. Puut ovat toden totta aivan mahdottoman paksun lumen peitossa. Välillä kuuluu mojova moksahdus, kun suuri kasa lunta tupsahtaa alas.Koko aamun olen vähän väliä vilkuillut ulos tätä eilisestä muuttunutta näkymää. Mutta mitä ihmettä: aivan makuuhuoneeni ikkunan kohdalla kadulla seisoo iloisen punakirjava suurensuuri "kraana-auto", siis ajoneuvo, jonka avonaiselta lavalta rullautuu ylös, ylös korkeuksiin moninivelinen hämähäkkimäiseen osaan päättyvä nosturi . Nyt sen hämähäkkiin kiinnitetään keltainen kiikkuva kori. Ympärillä häärii värikkääseen haalariin ja suojakypärään pukeutunut mies, joka tuntuu hoitelevan koko tätä kasvavaa ja kieppuvaa showkoneistoa pienellä laitteella käsisään . Muita ei näy. Mitä hän on tekemässä, mistä on kysymys? Lasithan tässä tarvitsen, missä nekin nyt ovat?
Värikkään auton ja nosturin runko-osasta luen nimen Palfinger. Nyt alkaa äärettömän kiehtova yhden miehen taidokas työnätös. Noin tunnin mittaisen työn tuloksena naapurin latvasta kuollut kerrostalon korkuinen mänty lakkaa olemasta kauneushaitta tai turvallisuusriski. Pala palalta, hitaasti ja taidokkaasti oksat katkotaan ja pudotetaan kadun reunaan tuotuun suureen punaiseen jätelavaan . Tämä on vain yhden miehen ja huippuunsa hiotun hydraulisen taikahissin yhteistyötä . Jokainen hidas siirto, nousu ja lasku, sekä ylhäällä oksiston keskellä kieppuva kori, jossa mies työskentelee moottorisahallaan, sujuu kuin baletti, harkitusti ja kauniisti. Ei mitään törmäilyä, ei nykimistä, ei vaarallisen näköistä hosumista. En malta poistua katselupaikaltani, vaikka tiedän perunoitteni kattilassa jo kypsyvän. Tämä on katsottava loppunäytökseen asti.
Oksa oksalta puu pienenee. Yllätyn, kun alas putoavat myös suuret tuuheat vielä vihreät ja elävät oksat. Onko koko puu siis päätetty hävittää? Entä sitten kun jäljellä on järeän tukkipuun vahvuinen runko? Mitä sille tapahtuu? Ei mitään armoa. pala palalta puu pienenee.
Lopulta jäljellä on ehkä vajaan kymmenen metrin korkuinen vankka runko. Nyt mies kiinnittää sen uumalle ketjun. Sitten hän laskee korin maahan. Kori irroitetaan ja mies käy kiinnittämässä jättimäisen koukun tähän puun vyötärölle kiristettyyn vyöhön. Ja niin näen mahtavan loppuhuipennuksen, kun runko on hetkessä sahattu tyvestä poikki ja roikkuu nyt koko pituudessaan nosturin koukusta korkealla ja alkaa sitten hiljaa kuin yksinään tangoa tanssiva pitkä mies lähestyä pienin keinuvin liikkein alla odottelevaa lavaa. Se laskeutuu ensin pystyyn ja sitten hyvin hitaasti ja rauhallisesti pitkälleen, pois silmistäni. "Lepää rauhassa", kuulen sanovani kuin hautajaisissa.Tämä ehkäpä vain tunnin pituinen näytelmä ikkunani edessä oli monella tavalla vaikuttava. Se oli puun kuolema, eräänlainen avustettu murha. Mutta se oli myös puhutteleva näytös kehittyneen tekniikan ja ihmisen sulavasta ja onnistuneesta voimankäytöstä . Se teki minuun syvän vaikutuksen. Ihailen sekä koneen nerokasta ja taiturillisen tarkkaa voimaa, että laitteita käyttelevän miehen harkittua ja taitavaa työskentelyä aivan yksin. Vaativaa ammattitaitoa, jollaista en ole ennen päässyt näin läheltä seuraamaan.
Nyt juuri kun naputtelen näitä sanoja, on menossa viimeinen näytös tässä puun hautajaistilaisuudessa. On tullut uusi suuri auto vilkkuvine oransseine valoineen. Se nostaa nyt kyytiinsä lavan , jolle pilkottu puu runkoineen oksineen lastattiin nosturin tiputtamana. Alkaa puun viimeinen matka. Missä ja miten se hävitetään, en tiedä.Todennäköisesti sekin tuhkataan, kuten useat vainajat nykyään. Niin lähti mänty, jonka ikää en tiedä. mutta semmoiseen vahvuuteen ja mittaan ei kasveta vuosikymmenessä eikä kahdessa. Minä, utelias ihmislapsi, tunnen outoa haikeutta ja kunnioitusta. Vielä pitkään näen tyhjän paikan siinä , missä vielä aamulla oli iso vanha mänty.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti