Tänä aamuna jostain syystä uneni loppui jo neljän maissa.Kuulin päivän lehtien vaimean kolahduksen eteisen lattialle. Koska uni ei alkanut tulla, nousin ylös, laitoin kupillisen teetä ja pikku voileivän sekä levitin aviisit keittiön pöydälle. Ajattelin lukaista ainakin osan lehdistä, kenties lukeminen sitten alkaisi uudelleen nukuttaa.Osuin Hesarin mielipidesivulle, jossa kirjoittelu käsialan opetuksen poisjäämisestä koulujen opetussuunnitelmasta edelleen jatkui. Mielipiteitten vaihto tästä aiotusta uudistuksesta on jatkunut, vaikkakin vaimeana jo jonkun aikaa. Kovin kiihkeitä kannanottoja puolesta tai vastaan ei ole silmiini osunut. Minua, entistä opettajaa ja itse nopean ja sujuvan käsialan omistajaa on hiukan surettanut käsialan poisjääminen. Kumminkin olen ymmärtänyt tietokoneella näppäillen tapahtuvan kirjoittamaan oppimisen tärkeyden ja edut oikein hyvin. Tiedän myös , että selkeä, kaunis ja nopea käsiala ei ole kaikille ihmisille kovin helpolla saavutettavissa oleva avu. Lukemattomilla ikäihmisillä on mitä uskomattomimpia muistikuvia ja tarinoita kerrottaviksi niistä tuskaisista tunneista ja "kidutustoimenpiteistä", joilla opettajat aikojen kuluessa ovat yrittäneet saada kaikki kädet ja aivot tuottamaan sovittuja korkeuksia ja sidoksia, joita kaunokirjoituksen taitaminen on vaatinut. Eikä vähiten niillä, jotka ovat syntyneet vasenkätisiksi.
Mutta tänä aamuyönä vasta ensimmäisen kerran lehtijuttu sai minut oikeasti ajatteleman uudistuksen mahdollisia seuraamuksia pahimmillaan, jos uudistus toteutetaan radikaalisti. Entäpä jos lapsenlapsemme eivät enää osaakaan lukea meidän mummojen ja vaarien käsinkirjoittamia papereita, päiväkirjoja ja kirjeitä, joita kenties hyvässä uskossa ja rakkaudella on säilytetty vuosikymmenistä toiseen heitä varten. Entä jos myös minun pikku-Irinani syntymäpostinsa avatessaan joutuu tuskailemaan, ettei tästä mummun kirjeestä kukaan mitään tolkkua saa. Entä jos kaikki niin suurella paneutumisella ja tunteella hänelle tarkoittamani sanat pitää kantaa jonkun vanhemman ihmisen luettavaksi, koska käsialani on hänelle vain outoja kiekuroita kuin vanhoja hieroglyfejä. Ajatus ei ollut minusta ollenkaan mukava. Ja kuitenkin riippuu aivan koulusta ja opettajasta, joka aikanaan Irinaa luotsaa kirjoittamisen taitoon.Ymmärtääkseni ainakin tällä erää jäi koulujen harkintaan kuinka paljon sidosteisen käsialan harjoittamiseen halutaan panostaa. Voi olla, että tulevina vuosikymmeninä on suurta vaihtelua samanikäistenkin ihmisten taidoissa kirjoittaa ja lukea sujuvasti sidosteista käsinkirjoitettua tekstiä.Osalle taito on opetettu, osalle jäänyt kokonaan opettamatta. Minulle kovin outo ajatus.
Erikoista on myös ajatella kuinka grafologia, jolla joskus on ollut ihan vakavasti otettava rooli jopa tulkita ihmisen luonnetta , syviä asenteita elämään, terveydentilaa ja mahdollista kumppanien yhteensopivuutta , jää huvittavan sävyiseksi muistoksi menneistä pseudotieteistä. Joissakin maissa, esimerkiksi Saksassa gragologiaa on kuitenkin tutkittu tavallaan yhtenä tieteenlajina ja siitä on hyllymetreittäin perusteellisesti laadittuja oppikirjoja.Grafologin lausuntoja voitiin käyttää valintakriteerinä työhönottotilanteessa.
Muistan vuosikymmenten takaa erään kouluni pikkujouluihin liittyvän erikoisen ja hauskankin muiston. Koulumme rehtori tuli ihan yllättäen pyytämään, että kopioisin pienen tekstipätkän paperilapulle käsialallani. Ihmettelin moista pyyntöä, mutta tottelin tietysti ja nopeasti huiskaisin tekstin hänen käteensä. Noin kuukauden kuluttua outo pyyntö sai selityksen. Koulumme puutyön opettaja, jo lähes eläkeikäinen originelli Esko oli vuosikymmenten ajan perehtynyt grafologiaan.Opettajien kesken hänen harrastuksestaan ei tiedetty. Rehtori oli keksinyt pyytää muutamilta opettajilta, joiden käsialat hän tiesi poikkeavan toisistaan riittävän selvästi näytteet, jotka tämä asiantuntija saisi anonyymeinä analysoida. Oli todella vaikuttavaa kuulla hänen perusteellisen työnsä tulokset. Luonneanalyysit vastasivat hämmästyttävällä osuvuudella omia havaintojamme työtovereistamme ja hän päätyi nimeämään jokaisesta lapusta sen kirjoittaneen henkilön oikein. Myös omaa kirjoitustani koskeva analyysi tuntui kolahtavan täysin oikeaan sekä muitten, että omasta mielestäni. Olin hyvin vaikuttunut hänen taidoistaan.Uskoni grafologiaan vahvistui .
Muistan tämän jälkeen itsekin kiinnostuneena lueskelleeni kirjastosta muutamia perusteoksia ja kokeilleeni mielessäni "oppejani "tuttujen ihmisten käsialoihin. Luulin jopa jotain ymmärtäväni ja näkeväni. Nyt on varmaan syytä unohtaa moiset asiat täytenä humpuukina ja menneitten aikojen "muka-tieteenä". Mieleeni palautui myös eräs entinen oppilaani, älykäs ja sympaattinen Juha, jonka käsiala oli hirveän vaikeata luettavaa. Hän katsoi vetoavasti minuun ja pyysi, että antaisin hänen olla rauhassa, ilman tukiopetusta käsialakirjoitusessa. Edellinen opettaja oli jo tarpeeksi äkseerannut hänen mielestään. Hän vetosi jo vuonna 1972, ettei tule koskaan tarvitsemaan käsialakirjoitusta, koska "koneet on keksitty". Suostuin . Muutamia vuosia myöhemmin tapasin hänen äitinsä, joka kertoi poikansa erikoisterveiset ja arvostavat kiitokset ymmärrykseni johdosta! Juhasta tuli pappi. Ilmeisesti saarnojen kirjoittaminen koneella on sujunut. Sitäpaitsi sisältö on tietenkin ollut ratkaisevampaa papin sanoman välittymisessä kuin kaunis käsiala. Mutta eniten olen ajatellut sitä, kuinka ennalta oikeaksi väitteeksi Juhan lausunto koneista osoittautui jo silloin, kun tietokoneitten näpyttelystä emme vielä mitään tienneet.Tulevaisuus on usein toisenlainen kuin osaan ajatella.
The future`s not ours to see, what will be, will be.
Tämä tyttö opiskeli koukeroisia liekkinousuja ja laskuja kauan sitten 1950-luvulla klikkaa kuva suuremmaksi
Mutta tänä aamuyönä vasta ensimmäisen kerran lehtijuttu sai minut oikeasti ajatteleman uudistuksen mahdollisia seuraamuksia pahimmillaan, jos uudistus toteutetaan radikaalisti. Entäpä jos lapsenlapsemme eivät enää osaakaan lukea meidän mummojen ja vaarien käsinkirjoittamia papereita, päiväkirjoja ja kirjeitä, joita kenties hyvässä uskossa ja rakkaudella on säilytetty vuosikymmenistä toiseen heitä varten. Entä jos myös minun pikku-Irinani syntymäpostinsa avatessaan joutuu tuskailemaan, ettei tästä mummun kirjeestä kukaan mitään tolkkua saa. Entä jos kaikki niin suurella paneutumisella ja tunteella hänelle tarkoittamani sanat pitää kantaa jonkun vanhemman ihmisen luettavaksi, koska käsialani on hänelle vain outoja kiekuroita kuin vanhoja hieroglyfejä. Ajatus ei ollut minusta ollenkaan mukava. Ja kuitenkin riippuu aivan koulusta ja opettajasta, joka aikanaan Irinaa luotsaa kirjoittamisen taitoon.Ymmärtääkseni ainakin tällä erää jäi koulujen harkintaan kuinka paljon sidosteisen käsialan harjoittamiseen halutaan panostaa. Voi olla, että tulevina vuosikymmeninä on suurta vaihtelua samanikäistenkin ihmisten taidoissa kirjoittaa ja lukea sujuvasti sidosteista käsinkirjoitettua tekstiä.Osalle taito on opetettu, osalle jäänyt kokonaan opettamatta. Minulle kovin outo ajatus.
Erikoista on myös ajatella kuinka grafologia, jolla joskus on ollut ihan vakavasti otettava rooli jopa tulkita ihmisen luonnetta , syviä asenteita elämään, terveydentilaa ja mahdollista kumppanien yhteensopivuutta , jää huvittavan sävyiseksi muistoksi menneistä pseudotieteistä. Joissakin maissa, esimerkiksi Saksassa gragologiaa on kuitenkin tutkittu tavallaan yhtenä tieteenlajina ja siitä on hyllymetreittäin perusteellisesti laadittuja oppikirjoja.Grafologin lausuntoja voitiin käyttää valintakriteerinä työhönottotilanteessa.
Muistan vuosikymmenten takaa erään kouluni pikkujouluihin liittyvän erikoisen ja hauskankin muiston. Koulumme rehtori tuli ihan yllättäen pyytämään, että kopioisin pienen tekstipätkän paperilapulle käsialallani. Ihmettelin moista pyyntöä, mutta tottelin tietysti ja nopeasti huiskaisin tekstin hänen käteensä. Noin kuukauden kuluttua outo pyyntö sai selityksen. Koulumme puutyön opettaja, jo lähes eläkeikäinen originelli Esko oli vuosikymmenten ajan perehtynyt grafologiaan.Opettajien kesken hänen harrastuksestaan ei tiedetty. Rehtori oli keksinyt pyytää muutamilta opettajilta, joiden käsialat hän tiesi poikkeavan toisistaan riittävän selvästi näytteet, jotka tämä asiantuntija saisi anonyymeinä analysoida. Oli todella vaikuttavaa kuulla hänen perusteellisen työnsä tulokset. Luonneanalyysit vastasivat hämmästyttävällä osuvuudella omia havaintojamme työtovereistamme ja hän päätyi nimeämään jokaisesta lapusta sen kirjoittaneen henkilön oikein. Myös omaa kirjoitustani koskeva analyysi tuntui kolahtavan täysin oikeaan sekä muitten, että omasta mielestäni. Olin hyvin vaikuttunut hänen taidoistaan.Uskoni grafologiaan vahvistui .
Muistan tämän jälkeen itsekin kiinnostuneena lueskelleeni kirjastosta muutamia perusteoksia ja kokeilleeni mielessäni "oppejani "tuttujen ihmisten käsialoihin. Luulin jopa jotain ymmärtäväni ja näkeväni. Nyt on varmaan syytä unohtaa moiset asiat täytenä humpuukina ja menneitten aikojen "muka-tieteenä". Mieleeni palautui myös eräs entinen oppilaani, älykäs ja sympaattinen Juha, jonka käsiala oli hirveän vaikeata luettavaa. Hän katsoi vetoavasti minuun ja pyysi, että antaisin hänen olla rauhassa, ilman tukiopetusta käsialakirjoitusessa. Edellinen opettaja oli jo tarpeeksi äkseerannut hänen mielestään. Hän vetosi jo vuonna 1972, ettei tule koskaan tarvitsemaan käsialakirjoitusta, koska "koneet on keksitty". Suostuin . Muutamia vuosia myöhemmin tapasin hänen äitinsä, joka kertoi poikansa erikoisterveiset ja arvostavat kiitokset ymmärrykseni johdosta! Juhasta tuli pappi. Ilmeisesti saarnojen kirjoittaminen koneella on sujunut. Sitäpaitsi sisältö on tietenkin ollut ratkaisevampaa papin sanoman välittymisessä kuin kaunis käsiala. Mutta eniten olen ajatellut sitä, kuinka ennalta oikeaksi väitteeksi Juhan lausunto koneista osoittautui jo silloin, kun tietokoneitten näpyttelystä emme vielä mitään tienneet.Tulevaisuus on usein toisenlainen kuin osaan ajatella.
The future`s not ours to see, what will be, will be.
Tämä tyttö opiskeli koukeroisia liekkinousuja ja laskuja kauan sitten 1950-luvulla klikkaa kuva suuremmaksi
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti