Vuoden vaihtuminen ei ole koskaan ollut minulle erityisen tärkeä ja juhlallinen. Edes nuoruusvuosilta ei mieleeni palaudu mitenkään ikimuistoisia tai erityisen onnistuneita tapahtumia vuodenvaihteen juhlimisista. Jo pitkään olen halunnut viettää vuoden vaihtumista uudeksi ihan hissukseen omassa seurassani tai korkeintaan parin, kolmen ystävän kanssa. Joululahjaksi saatu kirja ja musiikki ovat viihdyttäneet oikein hyvin. Usein Leinon runo Hymyilevä Apollo on saanut luvan julistaa vuosiluvun vaihtumista toiseksi. Herkullisin ohjelmani aattona on jo useitten vuosien ajan ollut tv-klassikko "Illallinen yhdelle", kreivitär Sophie järjestää illalliset. Sen huumori on tuttuakin tutumpi ja juoni täysin muistissani, mutta se ei vähennä yhtään sen viihteellisyyttä ja tehoa: yhä uudelleen nauran koko vuoden helakimmat naurut uskomattoman charmantille vanhalle hovimestarille ja hänen kreivittärelleen. Toivottavasti se ei koskaan poistu uudenvuoden toiveuusinnoista. Ilmeisesti sillä on vakiintunut ja uskollinen katsojakuntansa, samoin kuin joillakin muillakin hiukan "omituisilla" joulunajan toistuvaisohjelmilla: Suomen Turun joulurauhan julistuksella, lumiukkofilmillä, paavin jouluyön messulla tai itsenäisyyspäivän Tuntemattomalla sotilaalla ja presidentin vastaanotolla. Nykyajan ihmiselläkin on halu tuntea kuuluvansa osana johonkin pysyvään ja tuttuun kuvioon, kun vanhemmat perinteet ovat lakanneet tuomasta elämän pysyvyyden ja tuttuuden tarjoamaa lohtua!
En muista koskaan tehneeni uuden vuoden lupauksia tai erityisiä hyviä päätöksiä hyljätä huonoja tapojani ja olla parempi ihminen tulevana vuonna. Olen liiankin tietoinen oman lepsun luonteeni rajoitteista venyä pysyviin ponnisteluihin. En ole hyvä ja sitkeä pyrkimään itselleni asettamiini tavoitteisiin. Minusta kaiken hyvän ja tavoittelemisen arvoisen pitäisi saada kasvaa kuin salaa, itsestään, rauhassa ja ilman, että yhtään tuntuu pakonomaiselta ja kivuliaalta.
Maailmassa ja Suomessa ja Turussa ja omassa pikkupiirissäni ja elämässäni moni asia on huonolla tolalla.Toden totta olisi paljon muutettavaa ja parannettavaa. Enimmät näistä muutoksista vaatisivat muutoksia ihmisten asenteissa ja elämänarvoissa, niin muitten kuin omissanikin. Siinäpä se on, vaatisivat! Oikeat, terveelliset ja rakentavat asenteet, kuka ne edes osaa määrittää? Mistä olen omaksunut omat arvoni ja normini? Ovatko minun käsitykseni oikeasta ja väärästä vain omiani vai kuulunko joukkoon, jossa monet ovat kanssani lähestulkoon samaa mieltä? Luultavasti en ole ihan yksinäinen susi laumassa. Mutta mitä minä ja me muut samanmieliset teemme, että saisimme aivan erilailla ajattelevat ja eri asioita arvostavat ymmärtämään ajatuksiamme ja puhumaan ikäänkuin samaa kieltä? Mistä muutoksen parempaan voisi saada alkamaan?Tarvitaan uusi tietäjäguru, profeetta, "huutavan ääni korvessa", joka saisi liikkeelle niin suuren määrän ihmisiä vaatimaan muutosta, että sitä ei enää voisi sivuuttaa vanhalla sanahelinällä.
Mutta eihän profeettoja ole koskaan haluttu kuulla ja ymmärtää!!
Tänään koin pienen orastavan toivonkipinän lukiessani päivän sanomalehteä. Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoitti mielestäni vaikuttavan esseen "Oheneva ihmisarvo". Se sai minut uskomaan muutoksen olevan mahdollista. Jos on nuoria ihmisiä, jotka osaavat ajatella noin, joilla on kyky sanoa selkeästi, niin että minä ja kaltaiseni jo ehtoopuolen ihmisetkin ymmärtävät, on hiven toivoa. Ja mikä parasta, että on olemassa foorumi saada sanottavansa laajasti julki. Suurilevikkisessa lehdessä ja verkossa ajatukset löytävät suuren määrän ihmisiä, joten uskallan pitää yllä toivoa paremmasta maailmasta, paremmasta yhteiskunnasta. Ehkä toivottomuuden, pelon, nöyryyttämisen ja raja-aitojen pystyttämisen on aika lopultakin vähentyä ja rohkeuden, itsekunnioituksen ja terveen itsetunnon lisääntymisen aika on koittamassa. Kaikesta pessimismistä huolimatta. Ehkä tästä lähdetään nousemaan parempia aikoja kohti.
Ensi vuosi on vaalivuosi. Olkoon se alku uudenlaiselle moraalille ja rohkeudelle. Eduskuntaan tulkoon valituksi ihmisiä, joilla on tervettä itsetuntoa, mutta myös kykyä ymmärtää itsetunnon säilyttämisen tärkeys ja oikeus kuuluvan kaikille, niin työttömälle, vammaiselle, vanhalle, homolle ja maahanmuuttajalle yhtälailla kuin niille, joilla tuntuu taloudellisesti menevän vähän paremmin .
Toivon parempaa vuotta kuin viime vuosi.
Kenkää luutuneille ja väärille arvoille!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti