Erilaisuus maalaa mörköjä mieliin

Ei taida olla suomalaista, joka ei näinä päivinä olisi ainakin hetkeksi pysähtynyt miettimään omaakin  suhdettaan suomalaisuuteen, kun kansanedustaja Olli Immosen yöllinen blogikirjoitus oli puhkaissut kotimaan politiikan heinäkuisen hiljaisuuden. Yhtäkkiä ennestään koko valtakunnan tasolla vielä melko huonosti tunnetun oululaisen perussuomalaisen  syvältä "sinivalkoisen sielunsa" pohjalta  ja koko aivotoimintansa (??) haastaen aikaansaama englanninkielinen kirjoitus nousi ykkösasiaksi Suomessa. Eikä kohu pysähtynyt Suomeen, vaan hänen sodanjulistuksensa monikulttuuriselle Suomelle kelpasi uutisaiheeksi muuallekin Eurooppaan.

Olen supisuomalainen ties kuinka monennessa polvessa. Joskus tosin on perheessä vitsailtu, että geeneihimme on varmaankin saatu virkistävää vaihtelua jossain menneisyydessä, koska ulkonäkömme ja temperamenttimme muistuttavat enemmän eteläisempien kansojen keskuudessa yleistä ihmistyyppiä, kuin tätä supisuomalaista Impivaaran heimoa. Ehkä joku esiäiti on suhtautunut peräti tuttavallisesti ja luottavaisesti liikkeellä olleeseen "tattariin","laukkuryssään" tai ties millaiseen kulkijaan jostain kauempaa kuin Someron savipellot. Kukapa sen enää  varmuudella voisi todistaa.Kovin monen isä on aikojen kuluessa saattanut olla ihan joku muu kuin kirkonkirjat ovat kertoneet . Eikä kaikista löydy mitään merkintää.

Ikinä ei kuitenkaan ole tullut mieleeni ajatella , että pitäisi jaotella meitä suomalaisia olevan olemassa kahdenlaisia : aitoja, oikeita, hyväksyttäviä ja kaikessa maailman parhaita kantasuomalaisia ja toisaalta vääriä, tänne kuulumattomia, pelottavia ja vihattavia muualta tulleita, joilla on väärä ulkonäkö, väärä äidinkieli, väärä kulttuuri ja erityisen väärä uskonto. Minusta kaikki, jotka syystä tai toisesta ovat valinneet tämän maailmankolkan asuinpaikakseen nyt tai historian mittaan, ovat yhtä lailla suomalaisia. Eikä kaikilla todellakaan tarvitse olla sama äidinkieli, samat tavat, samat ajatukset, idolit, rakkauden ja vihan kohteet, uskonnosta nyt puhumattakaan. En kestä ollenkaan ajatusta, että joku muu sanelisi minulle omimman identiteettini raamit. Olen minä, mutta samoin sinä olet sinä ja hän on hän. Yhdessä ollaan suomalaisia, jos kerran asumme tässä maassa.

Minua on aina loukannut, kun poliitikot juhlapuheissaan ja vaaliretoriikassaan pyrkivät määrittämään ja puhumaan suomalaisuudesta sellaisin ylevin sanakääntein, jotka ovat kaukana minun tunnistamastani kotoisesta tunteesta omaa maatani, kieltäni , kotiseutuani  ja juuriani kohtaan. Ei isänmaallisuuteen  ja kansallistunteeseen tarvita mitäään sankarillista uhoa, ei loputonta muistutusta sotiemme uroteoista, eikä varsinkaan toisten ulkopuolelle rajaamista. Minusta suomalaiset eivät ole sen erityisemmin rehellisiä, sen sisukkaampia, sen urhoollisempia eivätkä sen arvokkaampia, kuin mitkään muutkaan kansat. Eivätkä suomalaiset suinkaan ole aina pärjänneet omillaan, vaan olemme olleet usein myös avunsaajan roolissa, viimeksi sodasta selviytymisessä. On aika kornia uhota suomalaisten ainutlaatuisesta kyvystä maksaa velkansa ja selvitä vain omalla erinomaisuudellaan. Yhtä kornia on unohtaa kaikkien suomalaisten joukot, jotka ovat maastamme lähteneet etsimään työtä ja leveämpää leipää niin Amerikasta, Australiasta kuin Ruotsista. Pitäisikö heistä ja heidän jälkeläisistään puhua epäilyttävinä maahanmuuttajina, monikansallisina häiriköivinä rikollisina tai itsekkäinä elintasopakolaisina.

Mistä näitä Immosia sitten tulee? Mikä tekee ihmisestä tämmöisen pelokkaan ja vihamielisen moralistin, joka on valmis kieltämään osalta ihmisiä arvon, joka pitäisi itsestäänselvyytenä kuulua kaikille ihmisille ihonväriin, etniseen alkuperään tai kieleen ja kulttuuriin katsomatta. Luin Olli Immosen elämästä kertovan nettiartikkelin. Ymmärsin, että monet hänen elämänvaiheensa ovat saattaneet olla johtamassa tämmöisen typistyneen, pelokkaan ahdistuneen, mutta toisaalta kiihkeällä  tavalla vaikutusvaltaa ja tunnustusta janoavan persoonallisuuden kehittymiseen. Ja nykyään ei tarvitse jäädä yksinään kärvistelemään omassa identiteettikriisissään, kun netti yllättäen tarjoaa monta kohtalotoveria ja ymmärtäjää . Syntyy helposti harha, että on jonkunlainen totuudentorvi ja huutavan ääni korvessa, joka on kutsuttu vaikuttamaan. Jos sitten on riittävän kunnianhimoinen, voi yllättäen huomata olevansa 6000 muun samanmielisen,(usein lähes kirjoitustaidottoman ja monessa pyrkimyksessään pettyneen!) uskollisesti kannattama ja yllättäen päätyä kansanedustajaksi. Vähemmästäkin voi saada päänsä sekaisin. 

Alkaa tuntua, että "yllätysimmosia" taitaa olla lähes puolet perussuomalaisista kansanedustajista. Se toinen, asiallisempi ja todelliseen  poliittiseen yhteispeliin pyrkivä edustajajoukko joutuu lujille yrittäessään saada nämä sooloilijat käyttäytymään sovittujen linjojen mukaisesti ja käyttämään sivistynyttä puhetta. Myönnän, ettei ole kenellekään helppoa olla vastuunkantaja nykyisessä vaikeassa poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa, mutta kaikilta kansanedustajilta on kumminkin lupa toivoa edes keskivertoälyä, tasapainoista tunne-elämää ja tervettä itsetuntoa ilman järjetöntä vihaa kaikenlaista erilaisuutta kohtaan.Tuntuu pelottavalta, että nyt näyttää lähes joka Euroopan maassa valtaan pyrkivän ja pääsevän ihmisiä, joilla on kansalliskiihkoisia, suorastaan natsi-ideologiasta voimansa ja teesinsä hakevia ihanteita. Toivottavasti enemmistö johtavassa asemassa olevista säilyttää järkensä ja sydämensä tasapainossa ja pystyy estämään vihaan ja pelkoon perustuvan ideologian voimistumisen. Populismiin ja fasismin paluuseen ei kertakaikkiaan pitäisi antaa tilaisuutta.

Mörkö, erilainen, pelottava